Perulainen ruoka on maailman parasta 🇵🇪

Sekä World’s Leading Culinary Destination-, että South America’s Leading Culinary Destination-palkintoa on jaettu vuodesta 2012 lähtien, ja Peru on tähän mennessä hoitanut voiton kotiin molemmissa sarjoissa jokaisella kerralla, siis jo kolme kertaa putkeen. Palkinto jaetaan vuosittaisessa World Travel Awards-tapahtumassa, jota on järjestetty vuodesta 1993 lähtien.

Näiden lisäksi Peru on nimetty vuonna 2006 Amerikan ruokapääkaupungiksi, ja Limaa tituleerataan kaikissa mahdollisissa yhteyksissä (markkinointimateriaaleissa ym.) vähintäänkin Etelä-Amerikan tärkeimmäksi ruokamatkakohteeksi.

Kuvissa paella de mariscos sekä ceviche. Tyypillisiä ruokia rannikolla.

Perú – Mucho gusto!

Perulaisista kokeista eniten kansainvälistä mainetta on niittänyt herra nimeltä Gastón Acurio. Gastónin ansiota on mm. se, että Peru on niin vahvasti ottanut ruokakulttuurinsa keskiöön markkinoidessaan itseään maailmalle – kaikki nimittäin lähti liikkeelle hänen visiostaan vuonna 2006. Nykyisin Perun mainosslogan on ”Perú – Mucho Gusto”, joka on vahvasti kaksoismerkityksellinen: se tarkoittaa paitsi ”hauska tavata”, myös ”paljon makua”.

Gastónin käsialaa on myös Etelä-Amerikan suurin ruokafestari Mistura, joka järjestetään Limassa vuosittain lokakuun tienoilla. Paitsi Etelä-Amerikan suurin, on se myös joidenkin lähteiden mukaan yksi kolmesta merkittävimmästä ruokatapahtumasta koko maailmassa.

Ylärivissä kaksi eri tavalla tehtyä jaleaa, eli friteerattuja mereneläviä. Alavasemmalla vuoriston tyypillinen perinteisesti maakuopassa valmistettava pachamanca-annos, joka tosin yleensä näyttää herkullisemmalta kuin kuvassa. Oikealla niinikään vuoristoalueelle tyypillistä sapuskaa, vuoristojoesta saalistettua kirjolohta eli truchaa.

Costa, Sierra y Selva

Perun ruokakulttuurin voi karkeasti jaotella rannikon (costa), vuoriston (sierra) sekä viidakon (selva) ruoka-alueisiin, joissa jokaisessa luonnollisesti syödään enimmäkseen sitä mitä luontoäiti tarjoaa: rannikolla esimerkiksi syödään paljon erilaisia kalaruokia ja äyriäisiä, kun taas vuoristossa juureksia, maissia, porsaan- ja naudanlihaa, marsuja sekä siipikarjaa. Viidakossa ruokalista näyttää eksoottisimmalta, ja tyypillisiä proteiineja ovatkin mm. tapiirin, vyötiäisen, kilpikonnan, villisian, erilaisten jyrsijöiden ja apinoiden liha, sekä erilaiset hyönteiset.

Omakohtaista kokemusta minulla on enimmäkseen tietysti rannikon ja vuoriston tyypillisimmistä ruokalajeista. Viidakkoruokailuista taas en onnistu löytämään muistojeni sopukoista oikein minkäänlaista mielikuvaa, joten tuskin kuitenkaan saimme lautasillemme tapiiria tai apinaa. Marsua maistoin muutamaan kertaan saamatta siitä mitään erityisiä kiksejä, tosin ikävää marsussa oli sen esillelaittotapa: marsu tarjoillaan perinteisesti päineen, silmineen ja ennen kaikkea hampaineen kaikkineen. Maku ei kuitenkaan ollut sen kummoisempi kuin kanassa, ja kenelle nyt ei kana kelpaisi.

Joka tapauksessa, perulainen ruokakulttuuri todella on juuri niin monimuotoista kuin ulospäin annetaan ymmärtää: perinteisiä annoksia huhutaan olevan ehkä jopa 500. Perun menestys alussa mainituissa kilpailuissa ei siis mielestäni oikeastaan ole mikään varsinainen ihme, ja kehitysmaaksi Peru onkin onnistunut todella hyvin niin brändäysasioissa, kuin mielikuvamarkkinoinnissakin. Toisaalta, sehän jo tiedetään ettei mikään markkinointi pelasta huonoa tuotetta tai palvelua – perulainen gastronomia onkin siksi helppo markkinoitava, että se todella on sitä mitä lupaa: mucho gusto.