Porvoon eteläpuolella sijaitsee paikka, jossa voi tarjota pienelle mäyräkoiralle samanaikaisesti sekä metsäretken että meriseikkailun. Paikka, jossa keskiverto instagrammaaja tykittää kymmenessä minuutissa feedinsä täyteen #Suomiretki-materiaalia, ja hakee aaltojen pauhuun kyllästyttyään metsästä mustikan tai kaksi.
Tämä paikka on Emäsalo: 15 kilometriä pitkä ja 5 kilometriä leveä saari, jossa asuu vain muutama sata ihmistä – osa vakituisesti, osa kesäaikaan. Saari on muuttanut jonkin verran muotoaan maan kohoamisesta johtuen, ja monet nykyisistä Emäsalon niemistä olivat vielä joitakin satoja vuosia sitten erillisiä saaria. Nykyisin Emäsalon pinta-ala on 34 neliökilometriä, joka tekee siitä yhden Suomen rannikon suurimmista saarista. Emäsaloon kuljetaan 378 metriä pitkää siltaa pitkin, joka jo itsessään on monelle nähtävyys – itse olen tänä kesänä pyöräillyt muutamaan otteeseen sillalle katsomaan auringonlaskua. Ennen sillan rakentamista saarelle kuljettiin lossilla, ja ennen lossia mm. soutuveneellä.
Emäsalo sijaitsee entisessä Porvoon maakunnassa, ja on tätä nykyä kiinteä osa Porvoon kaupunkia. Emäsalon kyläyhteisö puolestaan muodostuu neljästä kylästä: Emsalö, Orrby, Bengtsby ja Varlax (Vaarlahti). Kuten nimistä arvata saattaa, on saarella asunut pääasiassa ruotsinkielistä väkeä 1200-luvulta alkaen. Arkeologiset löydöt kuitenkin ajoittavat varhaisimmat liikkeet saarella jopa 8000 vuoden taakse.
Saarelaisten kyläyhdistystoiminta on ollut ja on edelleenkin vilkasta, ja saaren värikäs historia löytyykin tarkemmin dokumentointuna mm. juuri Emäsalon kyläyhdistyksen kotisivuilta.
Yksi ensimmäisistä yhdistyksistä oli ”Emäsalon ehdottoman raittiuden seura”. Se perustettiin 1891, ja oli lajissaan kolmas koko Itä-Uudellamaalla. Parhaimmillaan siinä oli 214 jäsentä. Jotkut jäsenet tosin jouduttiin erottamaan, koska he joivat kahviplöröä (loraus kirkasta kupin pohjalle) kokousten jälkeen. Raittiusseuran toiminta loppui 1916.
Emäsalo on siitä kätevä paikka viettää kesäpäivää, että se sijaitsee suhteellisen lyhyen ajomatkan päässä Porvoosta, ja sinne on sillan vuoksi helppo mennä autolla. Parkkitilasta ei ole puutetta, eikä alue tunnu ruuhkaiselta vaikka porukkaa olisi enemmänkin. Nuotiopaikkoja löytyy useampi, ja rantakalliot soveltuvat hienosti vaikka auringonpalvontaan (ainakin jos tuuli ei haittaa).
Saarella on tietysti myös perinteinen kyläkauppa, jonka aukioloajoista tai valikoimista en tosin tiedä mitään, joten eväät ottaisin ehkä varmuuden vuoksi mukaan jo kaupungista lähtiessä. Aivan saaren kärjessä sijaitsee luotsiasema, joka on aidattu eikä sinne ole pääsyä, mutta ei se ainakaan meitä ole haitannut, tosin koiraa ei parane päästää liian lähelle piikkilanka-aitaa. Olemme nähneet tuolla myös melojia, suppailijoita sekä uimareita, ja edelliskerralla löysimme vahingossa geokätkön.
Matkailu oman kaupungin sisällä on usein tosi hauskaa, ainakin jos sattuu asumaan Porvoossa. ;)
52 Kommenttia
Emäsalossa on kyllä kaunista, niin kuvissasi kuin ystäviemme kesämökillä, jossa vierailimme samaisella saarella viimeksi joku vuosi sitten.
Meriretkestä tuli mieleen viime vuonna Pellingistä Klovharun saarelle tekemämme retki, samoja maisemia sekin.
Suomen kesä on parhaimmillaan tosi kaunis, niin maalla kuin merellä.
Klovharun kiinnostaisi kovasti, mutta emme ole sinne saaneet aikaiseksi lähteä, kun sinne pääseminen on keskimääräistä hankalampaa ja vaatii paljon suunnittelua ja ennakointia. :) Toven näyttelyitä on Porvoossa järjestetty silloin tällöin, ja niitä olen käynyt – suurena muumifanina – katsomassa.
Ihana paikka!
Muuten sellmonen asia, että mulla ei kaikki kuvat näy. Kaikki neliönmuotoiset on vain kysymysmerkkinä.
Mikä selain sulla on käytössä? Mulla ei ole tullut millään selaimilla tai laitteilla tuollaista vastaan, hmm…
Safari. Ei näy muuten edelleenkään…
Kokeilin omalla safarilla, ja huomasin että sellaiset kuvat ei toimi, joiden tiedostonimissä on ääkkösiä. Hyvä tietää jatkossa! Kiitos!
Kauniitä maisemia. Tutuilla on kesäpaikka tuolla ja kovasti he kyllä jaksavat sitä vuodesta toiseen ylistää :-)
Ei mikään ihme! :—)
Samaa mieltä: ihana paikka! Pääsin käymään siellä kesän alussa, kun porvoolainen ystäväni esitteli minulle Porvoon parhaita paloja.
Kunha kaikki Porvoossa käyvät näkisivät muutakin kuin Vanhan Porvoon!
Ihana kesäretki ja hurmaava hauva!! Tuonne olisi kiva päästä retkeilemään ja melomaan… :) Ja syömään mustikoita!
Meidän neiti Chili on tosiaan maailman hurmaavin mäysky! :D
Mä rakastan kyläkauppoja. Niissä on ihana fiilis, jotenkin sellainen pysähtynyt ja vanhan ajan tunnelma. :) Se on tosi ihanaa vaihtelua, näin ainakin kyläkaupoissa joissa olen käynyt esim Savossa ja P-karjalassa. Tuo paikka ei muuten liene kovin kaukana Helsingistä, joten ensi kerralla (toivottavasti pian..) kun on auto alla, niin saattaa olla hyvinkin potentiaalinen kohde. Kuten myös Porvoo.
Se oli vielä sellainen liikkis Tarmo lähikauppias-kauppa :D Ehkä olisi pitänyt pysähtyä ihan mielenkiinnosta tutkimaan…
Tosi kaunista. Porvoo on muutenkin ollut mun kotimaanmatkailun kohdelistalla pitkään, olisi kiva päästä vähän vertailemaan Porvoon vanhaakaupunkia tähän meidän Vanhaan Raumaan. Ja luontonäkökulmasta myös, saaristo kun on läsnä kummassakin kaupungissa. Toivottavasti ehtisin tänä kesänä vielä käymään. Tai no, nythän se kesä vasta alkoi, joten toivottavasti jatkuu vielä pitkään! ;)
Hahaa, niimpä, tervetuloa vaan! :D
On niin upeeta, että tämmösiä helmiä löytyy jo pääkaupunkiseudulta! Suomeen saapuvan matkailijan ei välttämättä tarvitse lähteä Lappiin löytääkseen ihania suomiretki-maisemia. :-) Toivottavasti näitä promotaan ja Porvoon keikalla joku pyörähtää tuollakin!
Niin juuri, kaikki matkailijat äkkiä Porvooseen! Mä just mietin tuolla metsässä kuinka hienon kokemuksen saisi jollekin kaukaa tulevalta, kun kävisi ensin vähän keräämässä metsästä mustikoista ja sitten leipoisi niistä itse iltapalaksi mustikkapiirakkaa. Toivottavasti tulisi jotain kaukaisia vieraita joskus. :D
Todella kaunis paikka luontoretkelle. Ja koirakin mennä viipottaa niin onnellisena ”korvat hulmuten”. :D Porvoossa haluan ehdottomasti joskus käydä.
Koiralla on niin isot korvat että ne hulmuaa aina kun on pienikin tuulen vire! <3
Pieni mäyräkoira näytti nauttivan. :) Naapureilla on Emäsalossa mökki, joten puheiden tasolla paikka on ollut tuttu. Kaunista tosiaan vaikuttaa olevan. Sitten, kun innostun kotimaanmatkailusta, lupaan poiketa Emäsalossakin. Sitä odotellessa.
PIeni Mäy oli tuon reippailun jäljiltä niin poikki, että nukahti autossa matkalla kotiin, vaikka matka oli alle puoli tuntia eikä normaalisti ikinä nuku autossa :D Tehokasta treeniä ainakin eräille!
Ihana paikkahan tämä! Tulee ihan yläastemuistot mieleen ja ystävän vanhempien mökki, jossa vietettiin bileilta jos toinenkin. Vaikka bileet oli ehkä se tärkein juttu tätä, muistan kyllä ihailleeni jo tuolloin maisemiakin.
Porvoossa on niin paljon kaikkea ihanaa ja hienoa että on vaikea valita minne kaikkialle vähäiset kesäpäivänsä siellä käyttäisi.
Hah! ;D Meidän teinibileet ei koskaan olleet missään näin hienoissa paikoissa, pöh.
Sun olisi kannattanut käydä katsastamassa sen kyläkaupan valikoima ja mainostaa sitä jos se on hyvä: kyläkaupat kunniaan! :D Ihanan näköinen paikka ja upeita kuvia!
Kyllä me varmaan oltaisiin siellä poikettu jos ei oltaisi vahingossa ajettu ohi :D Se oli nimittäin sellaisessa ihan tavallisessa talossa, ja kauppakyltti tosi pienellä. :)
”Paikka, jossa keskiverto instagrammaaja tykittää kymmenessä minuutissa feedinsä täyteen #Suomiretki-materiaalia”
Hahaa, tää on niin totta – ja sitä se luontoretkeily nykyään onkin, ”katsokaa! mä olen luonnossa! tässä on kuva mustikasta ja kuusen oksasta! #outdoors” :D
Porvoon seutu kiinnostaa kovin, ehkä voitaisiin tässä syksyllä järjestää pikkukoirien luontoretki Porvoon maisemiin..? ;) Mitenköhän Chili suhtautuisi meidän Luumuun!
Varmaan ihan hyvin, kunhan pääsisi alkujärkytyksestä yli :D Meidän pikku Chili-parka on vähän traumatisoitunut arkajalka (pelästynyt jotain yli-innokasta isoa koiraa pentuna), mutta kun saa rauhassa tutustua niin pärjää kyllä. ^___^ Luumu olisi kyllä just sopivan charmikas leikkikaveri! Porvoossa on yksi koirien uimarantakin, siitäkin nuo voisi tykätä!
Vitsi, tänne pitääkin viedä japanilaisia vieraita seuraavan kerran! Oon vienyt heitä yleensä vaan Porvoon vanhaan keskustaan. Sympaattisen näköistä!
Voi olla kyllä aikamoinen kokemus Japanilaisille! :D Varmaan aivan mahtavaa ^___^
Ihania kuvia, täytys käydä joskus!
Kyllä!
Ah, Emsalö! Ollaan pari kertaa pysähdytty tuolla kauppaan matkalla Porvoosta takaisin mökille. Busterilla tietenkin, mökki kun sijaitsee Sipoon saaristossa. :) Sen enempää en olekaan Emsalötä kierrellyt, ja ei se tämänkään perusteella välttämättä olisi itselle ykköskohde. Veneellinen kun mieluummin karauttaa jonnekin, jonne ei ole siltaa. Seuraavan kerran kesällä Suomessa käydessä olen asettanut tavoitteeksi käydä Klovharussa, mutta siihen vaaditaan tasainen keli, tai ei Busterilla viitsi rynkyttää useamman selän ylitse. Lähempää rantaa lemppariluontokohdesaareni on pieni Rönn!
No veneellä nyt on aina eri.. Oispa meilläkin! Lapsena veneiltiin paljon, mutta nyt on veneet myyty ja pakko liikkua vain autolla tai pyörällä. :<
Kivoja kuvia! Porvoo on kyllä kiva paikka ja siellä olisi näköjään lähistöllä paljonkin katseltavaa :-)
Kiinnitin huomiota heti alkuun tuohon ”kahviplöröön”, tätähän tekopyhyyttä Suomessa on ollut tuon alkoholipolitiikan osalta iät ja ajat. Kiva kun saatiin raittiuskokous onnellisesti ohi, otetaas pienet napanderit sen kunniaksi :-D
Väitän että on himpun verran nolohkoa tulla erotetuksi raittiusseurasta kahviplörön vuoksi :D
Mäkin olen käynyt Emäsalossa joskus vuosia sitten mökkireissulla. Hienot maisemat oli, ja kohtuullisen matkan päässä Helsingistä. Jos siis sattuu olemaan auto. Satutko tietämään pääseekö tonne millään julkisilla? Helsingistä? Helposti? Yritän kerätä vinkkejä Helsingin lähellä sijaitsevista luontoretkikohteista, jonne pääsee ilman omaa autoa ja vieläpä simppelisti :). Että sitten kun Annikan tavoin iskee se kotimaanmatkainnostus niin on sitten niitä paikkoja valmiina.
Pääsee siten, että matkaa bussilla Porvoon linja-autoasemalle, ja ottaa sieltä bussin kohti Emäsalon luotsiasemaa. Matka kestää reilun puoli tuntia. :)
Mukavan kuuloinen ja näköinen paikka! Emäsalosta olen kuullut, mutta nämä taisivat olla ensimmäiset näkemäni kuvat sieltä (ehkä). Porvooseen kun tulee tehtyä päivä reissu kerran-pari vuodessa niin tämä jää aina kokeilematta, mutta josko joskus lähtisi yöksikin niin ehtisi vanhaa kaupunkia pidemmälle :)
Niin juuri, yöksi! Porvoo kamppailee paljon tämän asian kanssa, että kuinka saisi päiväkävijät huomaamaan että löytyy täältä paljon muutakin kuin pelkkä vanha kaupunki. :)
Aika kiva! En ole koskaan käynyt tuolla. Olenkin jo tovin miettinyt, että pitäisi löytää Porvoosta muutakin kuin se Vanha Porvoo =D. Jos saisin kaverit lähtemään, niin tuollahan voisi vielä käydä tässä ennen talven tuloa. Voisi sitten kertoa käyneensä luonnossa 8).
Suosittelen :D Luonto on hyvä!
uelzsk
lqis8q
ny53jv
yabho9
d7we8u
0ac3o5
31jluz
punmny
lcio4m
zriygl