Olen sivulauseessa tainnut jo täällä mainitakin että jos etsitään voittajaa ”Maailman rumin hostelli”-kilpailulle niin Piratas de Ipanema on ehdoton voittajasuosikkini. Täältä löytyy myös voittaja ”maailman epämukavin sänky”-kilpailulle.
Kuvat varmaan kertovat enemmän kuin sanat tässä tapauksessa mutta kuitenkin ensin muutama irrallinen kommentti:
♦ Minä en ole ikinä missään ikinä koskaan nukkunut niin huonosti kuin täällä. 23 hengen dormissa tuskin kukaan odottaakaan absoluuttista hiljaisuutta mutta halpa hostelli on myös houkutellut.. No, tietynlaisia henkilöitä asukeikseen. Toisin sanoen, kunnioitus muiden ihmisten unta kohtaan on pakkasen puolella ja juhlat jatkuvat dormissakin läpi yön ja valot ovat jatkuvasti joko päällä tai pois. Olen varsin iloinen hostellin omistajan tiukasta linjasta huumeidenkäytön suhteen hostellissa sillä moisesta narahtanut vieras passitetaan oikopäätä ja selityksittä muille maille. Koska jos jo muutenkin on tällainen meno niin tuskin edes uskaltaisin olla täällä jos sääntöpolitiikka olisi tuon suhteen yhtään löyhempi.
♦ Ihmiset eivät myöskään kunnioita toisten ruokia yhteisessä jääkaapissa. Minulta on kadonnut kinkkupaketti ja kokonainen paahtoleipäpakkaus sekä litran vesipullo. Yksi espanjalainen kertoi että häneltä hävisi yhden yön aikana 8 munaa. Grrr.
♦ Patjat on päällystetty sellaisella kumisuojuksella joka pitää valtaisaa ääntä jos liikahtaa millinkin. Tai jos kaikki ne 23 tyyppiä dormissa liikahtelevat yhtään. Ja sitten, tietysti myös lakana on liian pieni ja vaikka nukkumaan menisi lakanallisessa sängyssä herää poikkeuksetta kumipatjalta joka on tässä kuumuudessa ”jokseenkin” tukala. Yölläkin on +30C. Ja eihän täällä nyt mitään ilmastointia ole, sallikaa minun nauraa! Ja nuo kumipatjat siis kuulemma suojaavat ”bedbugeilta” (suomennos?).
♦ Täällä ei ole vuokrattavana pyyhkeitä ja koska unohdin omani Perulandiaan niin olen nyt sitten käynyt suihkussa shake and dry-systeemillä. :D Toissapäivänä menin pyyhekauppaan, valitsin halvimman pyyhkeen ja luovutin koko homman huomattuani kassajonon ulottuvan ulko-ovelle. Että se siitä. Hyvin tämä toimii näinkin.
♦ Täällä on iso ja pelottava musta ”vahtikoira” kokoluokkaa norsu.
♦ Hostelli mainostaa että heillä on uima-allas. No, onhan heillä mutta se on likainen eikä siellä ole vettä. Huoh.
Mutta koska tämä on halpa ja hyvällä paikalla niin menkööt. Jatkoin varaustani tämän viikon lopulle ja todennäköisesti jatkan vielä siitä muutaman päivän siitä eteenpäin. Koska en jaksa raahata reppuani tässä helteessä toiseen hostelliin. :D Hah! Laiskuus maan perii.
35 Kommenttia
Hahahha.. voi järkky! Toi uima-allas on kyllä paras.. kaikki on suhteellista. Riippukeinut antaa kyllä vähän anteeksi :) ja 23 dormi on kyllä aikamoinen haaste (nostan hattua!), itse olen parhaimmillaan yöpynyt 21 hengen dormissa, seittemän 3 kerroksista kerrossänkyä Lontoossa. Onneksi ulkona on lämpöä ja aurinkoa, niin ei tartte hostellissa aikaa viettää!
Todellakin riippumatot on suuri plussa :D Ne on kyllä aina varattuja :D
Bedbug = lutikka, maailman ikävin ällötys, imee vertasi yöllä ja lähtee herkästi vaatteiden/matkatavaroiden mukana kotiin, ellei osaa varautua. Levinnyt 2000-luvulla rähähdysmäisesti vuosikymmenten tauon jälkeen.
Parhaitenhan nuo välttää tutkimalla sängyn ja sängyn ympäristön aina ennakkoon. Muuta keinoa ei oikeastaan suojautumiselle ole kuin varmistaa ennakkoon, ettei niitä ole. Yöunien menettämisen uhalla lisätietoa tarjoaa bedbugger.com. Itse aina tarkistan sänkyni. Kerran noita löysin ja vaihtui majapaikka aika äkäseen.
Sen kumivuorauksen suojausvaikutus muuten on siinä mielessä totta, että lutikat eivät silloin pääse pesiytymään (kunhan ei ole reikiä siinä) patjaan. Tosin sitten vain pesiytyvät seiniin ja rakosiin.
Mutta toivotaan todella, ettei siellä ole bedbugseja. Kuten Marinellan järkkyhostellipostaukseen kommentoin pari päivää sitten: missä tahansa VOI nukkua, kunhan ei lutikoita ole.
Hyi hitto :DDD En kyllä kato tota linkkiä :D Ei täällä kyllä taida sentään noita olla :D Toivotaan :D
No huomaat kyllä aika varmasti, jos niitä on. Tosin toiset eivät kuulemma reagoi puremiin…
Ehkä mä oisin jo huomannut :D Toivotaan :D Ei mua ole toistaiseksi purreet kuin hyttyset :D
Hyi järkky :D Mä en kyllä jaksais tuolla. Ei se mitään jos kaikki on ihan räjähdyspisteessä, mutta paskasuutta en kestä. Alan heti kuvittelemaan että pää kutiaa kirpuista ja lutikoista :S :D
:D haha ! Toi sijainti vaan pelastaa niin paljon, ja on täällä kivoja tyyppejä sitten muuten :)
Noi hellat nayttaa aika mielenkiintoisilta..nayttaa silti etta voi syttya tuleen koska tahansa :D Yhdyn kylla lepanun kommenttiin etta missa tahansa voi nukkua kunhan ei ole lutikoita. Ja mina olen jopa nukkunut hostellissa jossa niita oli. Se EI ollut kivaa. Ei jaksettu vaihtaa hostellia kun oltiin maksettu pari yota etukateen joten vikan yon nukuin valot paalla ja taydet vaatteet paalla. Ja silti ne loysi minut. Ja oli kiva huomata olevansa jarkyttavan allerginen niille. Sen kokemuksen jalkeen suhteeni lutikoihin on vahintaakin hysteerinen :)
Hyi kamala älkää nyt puhuko mulle lutikoista enää :D !! Kamalaa. :D Ehkä nyt sitten kuitenkin hyväksyn noi kumisuojukset :D
Ja Laura on myös nukkunut yliopiston residenssissä, jossa taisi olla bedbugseja. Ne saivat aikaan aikamoisen allergisen reaktion kun käsivarressa oli jättipaukama (yli 5cm halkasija), joka sai aikaan sen, että käsivartta ei voinut nostaa tai takkia saanut päälle.. eli niihin kannattaa kyllä suhtautua vakavasti! :)
nim. kaveri, joka sitten auttoi laittamaan takkia päälle
Ai kamalaa! Kyllà on likainen paikka, toivottavasti hinta on reeeeeilusti muita halvempi…..eihàn siellà muuten voisi olla!!! Yòk!
13€ yöltä, ei paha :D pari euroa halvempi kuin muut :D
Aika järkyttävän näköistä kuvista päätellen. Nuo hellat eivät innostaisi kokkaamiseen… voih!
Perheen kanssa oltiin kaksi kesää sitten Irlannissa, Westport (länsirannikolla), hostellissa joka oli jokseenkin surkea: pienenpieni koppero huone johon mahtui vain pari kerrossänkyä (ei kyllä yltänyt tuolle sun majapaikalle) ja ihmeen kalliskin (silloin eurohinnat vielä jylläsi :( )
Jopa se San Miquelin, Mx oli parempi vaikka siellä oli hitsin kylmä yöllä, mutta päivällä niin lämmintä.
On käyty aika monissa. Tapaa kaikenlaisia matkustajia ja on persoonallisempaa palvelua. Yksi oli Rigassa jossa ei ollut hissiä, sai raahata laukut (oliko viidenteen kerrokseen), Varsovassa oli sellainen jossa huoneen ovi oli vaikea sulkea kun se viisti lattiaa. Ja aika järkky oli Vilnankin majoitus kun mentiin sinne ihan suoraan bussiasemalta. Kulissit näytti hyviltä. Moni kakku päältä kaunis…
Nyt on päätetty että ei enää hostelleja ellei sitten ole takuuvarma juttu ja sillä todellakin säästää, muuten No, thanks!
Bedbugs… onneksi niiltä on vältytty tähän asti.
Kaikenlaista sitä voi osua matkan varrelle :D Mutta kyllä minä olisin varmaan tänne tullut vaikka olisin etukäteen tiennyt kaikesta tästä :D
Toisaalta ne bedbugs, kuulema niitä löytyy hotelleistakin, ihan hyvistäkin.
Tämä lohduttaa minua :D
Hehee tuli kummasti mieleen muutamat hostellikokemukset viime vuodelta täältä Méxicosta… Ringissä lattialla istuminen ja huumeilla leikkiminen, omistajaa myöten, ja rotat vilpotti jalkojen välistä. Sanomattakin lienee selvää, että sinne ei jääty! :-)
Mut siis terkkuja Cuernavacasta :-) Piti kommentoida jo aikaisemminkin jotain, mut nyt vasta niin pitkälle pääsin hehe. Oon täällä tekee työharkkaa tänä vuonna, viime vuonna olin vaihossa. Ja oon muuten Kotkasta, ja 2006-2007 olin Ausseissa vaihossa Rotaryn kautta… Villi veikkaus siis että meidän tiet on joskus saattanut kohdata! :-D Vai onko maailma niin pieni?
Muksaa illanjatkoa sinne etelään! :-)
Haaa :D Ihan hyvin on saattanut kohdata, mä tosin olin vaihdossa 2007-2008 :D Kamala kun siitä on jo kauan!
Siis voitko kuvitella etten mä koskaan käynyt Cuernavacassa! Siinä lähistöllä kyllä mutta sinne asti en koskaan päässyt. :)
Aa mulla tais osua silmiin vaan toi 2007 niin ajattelin et ois samaan aikaan oltu! No mut silti :-) Cuernaan sit hei vaan seuraavalla kerralla!!
siis vau! pitää nostaa hattua että jaksat olla noin kammottavan näkösessä hostellissa!! :D varsinki vessa, keittiö ja rososet seinät, ei kiitos! mut hyvä jos viihdyt ^^ terveisin, ei se oo yhtää nii paha jos on lutikoita ku se, että koko ajan kuvittelee et niitä on :D ja sun kuvat saa hostellin näyttää hyvältä noinki kamalana, se on jo hitonmoine saavutus! :)
Toi keittiö ei kyllä oo mikään kaikkein houkuttelevin :D Mutta on mä siellä nyt pari kertaa jo kokannut että eipä siinä :D Lähinnä viihdyn täällä ihmisten takia, huippuja ”vakiasukkeja”, yksikin turkkilainen on ollut jo kolme vuotta :D
[…] mainitut ”hyttyset” paljastuivat lopulta bedbugseiksi. Postaus lutikkahostellista täällä. Suosittelen vilkaisemaan vähintäänkin kuvien vuoksi. […]
Ihan järkyttävä!!! Toivottavasti et saanut tuolta luteita mukaasi… Noita ludesuojuksia patjoissa näkyy välillä halvemmissa Jenkki-hotelleissakin, ja niitä nähdessä aina jää miettimään, että 1) onko tämä ennaltaehkäisevää ja hotelli on huolehtinut poikkeuksellisen hyvin luteet pois tiloistaan, vai 2) onko tämä vain yritys jokseenkin hallita riehuvaa epidemiaa…
Hah! En saanut, niin uskomattomalta kuin se tuntuukin. Ja mä luulen ettei noilla enää ennaltaehkäistä mitään, vaan ne on just tuollainen viimeinen ja epätoivoinen yritys hallita levinnyttä ongelmaa…. :O
ko7s5g
a2t6jc
lqaqgq
e6cxpf
mirxdg
wdhumy
rqunzs
zy0lc5
x831tx
687f0f