Kesä! Se tuli tänä vuonna jotenkin ihan yllättäen. Niin nopeasti, ja sitten kuitenkin hitaasti. Kaikesta nopeudenvaihtelusta huolimatta kesäloma on nyt kuitenkin vihdoin täällä. Ja se, rakkaat ystävät, se tarkoittaa matkailua.
Mutta millaista? Kaksi edellistä kesää on tullut vietettyä Aasiassa, joten tällä kertaa päätimme suunnata pohjoiseen. Tarkalleen ottaen tämä tarkoittaa enimmäkseen roadtrippailua Lapissa, Pohjois-Norjassa sekä Lofooteilla. Loppuhuipennus matkalle käydään hakemassa Huippuvuorilta, jonne lennämme muutamaksi päiväksi Tromssasta. Huippuvuorilla meillä on bookattuna retket Barentsburgiin sekä Pyramideniin, jonka lisäksi on tarkoitus tietysti tutkia myös pääkaupunki Longyearbyenia.
Muilta osin tiedämme tulevasta matkareitistä etukäteen oikeastaan aika vähän – matkan varrella on niin valtavasti kaikkea mielenkiintoista nähtävää, ettemme mitenkään tule ehtimään kaikkea sitä mitä haluaisimme. Alustavatkin suunnitelmat todennäköisesti muuttuvat radikaalisti matkan aikana, sekä heittävät muilla tavoin häränpyllyä.
Sen verran sentään tiedämme, että ensimmäinen etappimme on Tornio, josta jatkamme Muonioon. Toinen reittiä määrittelevä tekijä on tietysti lentoaikataulu Longyearbyeniin ja takaisin – eli tiedämme milloin meidän täytyy olla Tromssassa, sekä milloin saavumme sinne takaisin. Lofootit ovat Huippuvuorten ohella toinen matkan päätarkoitus, eli sen uskaltaa melkein jo lyödä lukkoon että siellä käydään ihan varmasti.
LUE MYÖS ► 10 syytä matkustaa Norjaan 🇳🇴
Suunnittelemattomuus on roadtrippailussa sekä hyvä että huono. Hyvää on se, että suunnitelmia voi oikeasti muuttaa, eikä eteneminen ole kiinni mistään muusta kuin omasta halusta ja jaksamisesta. Mielenkiintoiseen kohteeseen voikin jäädä pidemmäksi aikaa, tai tylsäksi osoittautuneesta paikasta pääsee helposti liikkumaan eteenpäin.
Toisaalta kun esimerkiksi majoituksia varataan vasta lennosta matkan varrelta vähän sen mukaan minne ollaan seuraavaksi menossa, on etenkin erittäin suosituissa kohteissa riskinä ettei majapaikkaa löydykään. Näitä tilanteita varten meillä on mukana teltta, mutta toivon että sitä ei jouduta kuitenkaan ihan hirveästi käyttämään. Mukavuudenhalu on edellisestä Norjan matkastamme päässyt lievästi sanottuna ”vähän nousemaan”, mutta tietyllä tavalla pakko myöntää että romantisoin ainakin näin etukäteen oikein urakalla ajatusta telttailusta vuonomaisemissa.
Todennäköisesti ääni kellossa muuttuu viimeistään siinä vaiheessa, kun lämpötila tippuu lähelle nollaa ja vettä tulee vaakatasossa. Ignoorataan kuitenkin tällaiset epäilyksen äänet vielä tässä vaiheessa. Muoniossa aiomme kokeilla trendikkäästi Glampingia, ja meillä on varattuna tätä varten Harrinivan Aurora Dome. Sen jälkeen voi varmaankin jo julistautua telttamatkailun asiantuntijaksi?
🎶 THE ROAD TRIP 2018 – SUPERVIRALLINEN SOUNDTRACK 🎶
Lopuksi joukkoistus: koska autossa istumista on luvassa PALJON, olen parhaillaan keräämässä meille super-officiaalia soundtrackia kuunneltavaksi. Kyseessä on Spotifyn yhteiskäyttölista, eli:
1 – Sitä voi kuunnella kuka tahansa
2 – Kuka tahansa voi lisätä listalle omat suosikkinsa! 🙌
Eli eiköhän kerätä yhdessä kokoon kesän paras soittolista kaikille roadtrippailijoille? Soittolistaa pääset katselemaan, kuuntelemaan sekä parantelemaan tästä linkistä tai alla olevasta bannerista klikkailemalla.
Ps. Olisiko mitään viimehetken vinkkejä tarjolla Pohjois-Norjaan, Lappiin, Lofooteille ja/tai Longyearbyeniin? Kaikki otetaan kiitollisuudella vastaan! 🙏❤
12 Kommenttia
Pohjois-Norja ja Lofootit edelleen omalla haavelistalla ja hieman oltiin ajateltu että sinne oltaisiin lähdetty tänä kesänä, mutta en tiedä toteutuuku. Mutta muutaman vuoden takaisesta aivan huipusta Huippuvuorten reissustamme voit käydä lukemassa blogistani, jos sieltä saisi vaikka jotain vinkkejä :) https://idahhh2.blogspot.com/2018/06/matkamuistoja-huippuvuoret.html
Kiitti! Kävin lukemassa. :-)
Jos ei ole koskaan käynyt Norjassa ja haluaisi nähdä mahdollisimman paljon hienoja maisemia, idyllisiä pikku kyliä, ja päästä päiväselti johonkin patikoimaankin,mutta yöksi hotelliin nukkumaan ja aikaa olisi pidennetty viikonloppu, mihin suosittelisit menemään? ja millä? lento+auto vuokraa ollaan mietitty.. ajankohtana olisi nyt tuleva syksy tai sitten ensi vuonna touko/kesä/heinäkuu..
Stavanger,Kristiansand, tai pohjoisesta Lofootit kiinnostaisi nyt ainakin…
Kiitollisena ottaisin kaikki vinkit vastaan!
sda8uu
x7vfdz
i6fp5v
tpg3kt
gb3l40
h9gary
z6mwve
ig8s58
qby32m