1. Mahdollisuus löytää maailman parhaita treffipaikkoja
Parhaita treffipaikkoja voivat olla mm. levähdyspaikat vuonon rannalla tai porrasrakennelma Holmenkollenilla!
2. Stavangerin valkoiset talot ja tuhannet graffitit
Stavanger on äärettömän viehättävä kaupunki, jossa ihailimme paitsi puutaloja myös öljymuseota.
3. Korkeamman luokan maisemat
Galdhøpiggenille kiipeäminen oli tuskainen taival, mutta sentään maisemat olivat ns. ”ihan kelvolliset”….
4. Oslon viikinkimuseo
Oslossa oli panostettu merkittävästi laadukkaisiin museoihin, ja yksi niistä oli viikinkimuseo.
5. Tuore meriruoka
Vaikka menimmekin koko Norjan reissun hyvin pitkälti trangiasafkalla, ehdittiin maistaa myös paikallisia mereneläviä. Nam.
6. Maisemat autosta käsin
Istuimme matkan aikana autossa 4370 kilometriä, eikä se tuntunut yhtään pahalta, kun maisemat olivat niin huikeita, huh!
7. Helppo pääsy jäätikölle
… Ja sieltä pois. :D Jäätikkö ja kesä eivät ole minun näkemykseni mukaan mikään ihanteellinen parivaljakko, mutta olihan se kiva että tuli käytyä.
8. Sauvakirkot
Sauvakirkkoja on rakennettu joskus n. 1100-1300-luvuilla Norjassa, Ruotsissa, Tanskassa ja Islannissa ehkä jopa tuhannen verran, mutta niitä on jäljellä enää 28 kappaletta, kaikki Norjassa. Jonkun verran taitaa olla niitäkin, jotka käyvät Norjassa bongaamassa ne kaikki.
9. Vuonot
Arvon herra vuonot ja heidän turkoosit vetensä. Ihania ihailtavia.
10. Mahdollisuus pysähtyä tien varteen kuvanmukaisia poseeraushetkiä varten
LUE MYÖS:
🇳🇴 Preikestolenilla
🇳🇴 Pussiruokaa kansalle joka Norjassa vaeltaa
🇳🇴 Maailman söpöin kahvila
🇳🇴 Pohjois-Euroopan huipulla
🇳🇴 Päivä Stavangerissa
🇳🇴 Jännän äärellä Oslossa
🇳🇴 Vaellus Nigardsbreenin jäätiköllä
🇳🇴 Ihanista ihanin Stavanger
🇳🇴 KOHDEOPAS: Lofootit autolla
Käy tykkäämässä La Vida Locan Facebook-sivusta, niin saat uudet päivitykset suoraan uutisvirtaasi. Seuraa seikkailuja myös Twitterissä (@sarrrrba), Snapchatissa (@vidalocasari) ja Instagramissa (@vidalocasari)!
10 Kommenttia
Mitäpä tähän enää lisäämään! Melkolailla loistava kooste :D
Ihan ”kevyt” Norjan kaipuu syttyi taas tätä koostaessa… :D
Huippua! Ite oon lähdössä kuukauden päästä Osloon viikonloppureissulle, se tulee olemaan eka kerta Norjassa (:
Voi ihanaa! Viikonloppu onkin just sopivan pituinen aika viettää Oslossa. :)
Mä olen jo pitkään haaveillut matkasta Norjaan ja tää vain lisäsi mun Norja kuumetta. Täytyy vissiin alkaa suunnittelemaan matkaa :P
Suosittelen erittäin lämpimästi! :D
[…] postasi joku aika sitten otsikolla 10 syytä matkustaa Norjaan, joka sai minut muistelemaan omia kokemuksiani. Olen käynyt Norjassa yhteensä kahdeksan kertaa […]
Huomasin tämän vasta nyt, joten oli pakko lisätä linkki tänne viikko sitten tekemääni postaukseen. Upeita kuvia ja hyviä syitä lisää matkustaa Norjaan! Mielenkiintoista on kuvista seurata, että osittain samoilla paikoilla on liikuttu. Tänään tuli kuvailtua Stavangeria ja pohdin juuri omaa tulevaa juttua sieltä. Täytyy tehdä se ensiksi ja katsoa sitten vasta sun juttu Stavangerista ja öljymuseosta :-D
P.S. Omat viisi syytä lähteä Norjaan päivää ennen reissua: http://kohteenamaailma.fi/eurooppa/viisi-syyta-lahtea-norjaan/
Norja on aina loistava kohde, ja syitä voisi keksiä vielä ainakin 500 lisää näiden jo keksittyjen lsäksi! :–)
Hurtigrutten ois kans mukava tehdä. Ylös 7 päivää alas 5.
Koko Norja viikossa.