Jostain syystä halusin parin päivän Kuala Lumpurin pysähdyksellä aivan erityisesti käydä katsomassa Chinatownia. Tosin Kuala Lumpurin Chinatown on vain yksi osa historiallista keskustaa, eikä sen kontrasti muuhun ympäristöön ole niin suuri kuin ehkä odotin.
Toki ero kimaltelevien pilvenpiirtäjien bisneskeskukseen on huomattava, mutta silti koin Chinatownin lopulta vähän laimeana kokemuksena – taisin odottaa vähän liikoja, ehkä jotain Hongkongin Kowloonin tapaista. Varsinkin Chinatownin pääkatu Petaling Street on ainoastaan halpaa piraattiroskaa kaupittelevien torimyyjien valtakunta, jossa ei tee mieli vierailla toista kertaa.
Toisaalta (ja onneksi) samalta alueelta löytyy myös paljon muuta nähtävää, ja varsinkin pieni Sin Sze Si Ya -temppeli jossa vierailimme oli ihana. Oikeasti kiinnostavia shoppailumahdollisuuksia löytyy Central Marketista, jossa myydään mm. kauniita ja laadukkaita huiveja. Central Marketissa on myös ilmastointi – hyvin kaivattua erityisesti heinäkuussa.
仙四師爺廟, eli Sin Sze Si Ya -temppeli
1860-luvulla rakennettu Sin Sze Si Ya on Kuala Lumpurin vanhin taolainen temppeli. Taolainen filosofia on naturalistis-mystinen elämänfilosofia, joka korostaa ihmisen yhteyttä luontoon ja kosmokseen, tosin varsinkaan yhteyttä luontoon on Sin Sze Si Yasta vaikea löytää – se näet sijaitsee keskellä vilkasta katua Central Marketin ja Petaling Streetin välissä.
Temppeliin ei ole mitään erillistä sisäänpääsymaksua. Meille oli hieman epäselvää mitä temppelissä kävijöiden odotettiin tekevän tai olevan tekemättä, mutta päädyin lopulta vain matkimaan muita ja hiiviskelin käytävillä hartaan näköisenä. Yhteyttä kosmokseen en silti tullut löytäneeksi.
Minkäänlaista englanninkielistä informaatiota temppelistä ei ole saatavilla, joten vierailun anti jää väistämättä lähinnä visuaaliseksi. Visuaalista silmänkarkkia tosin tarjoillaan senkin edestä, jonka lisäksi temppelistä jäi mieleen tuoksu: erilaisia kynttilöitä ja suitsukkeita poltetaan paljon, ja ilma on ajoittain savusta sakeaa.
Myöhemmin selvisi, että monet opiskelijat käyvät ennen tärkeitä kokeita temppelissä pyytämässä parempaa koulumenestystä. Itse en tajunnut pyytää menestystä työelämässä, mutta toivotaan että pärjään ilman kiinalaisten jumalien siunauksiakin.
Chinatowniin pääsee helposti matkustamalla metrolla Masjid Jamekin tai Pasar Senin asemalle. Samalla reissulla voi käydä bongaamaan myös Little Indian sekä itsenäisyyden aukion, Medreka Squaren (malaijiksi Dataran Merdeka). Kaikki nämä sijaitsevat kävelymatkan päässä toisistaan.
Oletko käynyt? Mitä tykkäsit?
13 Kommenttia
Voi tulipa ikävä Kuala Lumpuriin. Se oli mun eka kaukokohde ja juuri tuolla Chinatownissa tuli vietettyä pari ensimmäistä yötä ennen kuin saatiin hommattua kämppä KL:stä. Niin kaaottista, niin värikästä ja niin mielenkiintoista!
fm82av
xhitih
nola0d
zgv5g8
nde2oe
lj6gpo
5epbgr
1otas0
b9bfcb
wtpi3x
b6g58r
vzf276