Majakkani myrskyissä

Rakas vaarini on kuollut tänä aamuna. Suruviestin jysähtäminen tajuntaan vei noin neljä minuuttia, sopivasti niin että ehdin soittaa pomolleni. Puhelun jälkeen itkin niin etten uskonut sille tulevan loppua koskaan. Harva asia tuntuu koskaan näin pahalta.

Vaarini oli minulle koko lapsuuteni ajan elämäni tärkein henkilö, omien sanojeni mukaan ”rakkain leikkitoverini”. Jos kaikki maailman lapset saisivat osakseen sellaista loputonta rakkautta mitä minä olen saanut, olisi maailma aika erilainen paikka.

Lapsuuteni kesät vietin lähes kokonaan isovanhempieni luona mökillä järvisuomessa. Minulle on mysteeri, että kuinka kenelläkään on voinut olla niin paljon kärsivällisyyttä kuin minun vaarillani. Loputonta leikkiä aamusta iltaan! Ja miten paljon hän minulle opettikaan. Ilmansuunnat, syötävät sienet, mökin ympäristössä pyörineet linnut, melonta, purjehdus, leijan lennätys, soutaminen, hiihtäminen, laskettelu ja luistelu… Lista on hyvin pitkä. Ja eihän lapsi tajua että häntä opetetaan, kun kaikki naamioidaan leikiksi! Ja millainen kaunis ja terve itsetunto siinä pääseekään kehittymään, kun pääsee osallistumaan saunan lämmitykseen, lipun nostoon, ruoan laittoon, kompostointiin, kaarnalaivan tekemiseen ja onkimiseen, eikä tule kohdelluksi ”pelkkänä lapsena joka ei kuitenkaan tajua”.

Ja kuinka kaunis suhde kehittyy vaarin ja lapasenlapsen välille, kun heillä on oma salainen kielopolku, josta kukaan muu ei tiedä. Sieltä sai joka kesä maailman kauneimpia kieloja, ja joka ikinen salainen, jännittävä kielonhakumatka sinne oli aina yhtä erityinen.

Kielo on edelleen minusta maailman kaunein kukka.

Ihailin vaariani aina suunnattomasti, ja olen oppinut häneltä paljon sellaistakin, mitä ei ole ääneen sanottu. Eläinten ja toisten ihmisten oikeudenmukainen kohtelu, opiskelun tärkeys, vieraiden kielten rikkaus, erilaisuuden hyväksyminen. Vaarini oli sydämeltään äärimmäisen viisas ihminen. Sellaista sydämen viisautta toivon itsellenikin kehittyvän elämän edetessä.

Minulle on aina ollut jonkinlainen hiljainen kunnia-asia, että vaari on ollut minusta ylpeä. Olen jaksanut tehdä monia asioita luovuttamatta loppuun ainoastaan siksi, että tiesin että vaarini arvostaisi sitä. Silloin en ole välttämättä tajunnut, että miksi hän on pitänyt jotain niin kovassa arvossa, mutta jälkeenpäin niistä jokaisessa on ollut järkeä. Miten kukaan voi olla niin viisas ja kaukonäköinen?

Fernando Olvera on kirjoittanut tämän kappaleen edesmenneelle äidilleen, ja se on minusta ollut aina ensikuuntelukerrasta lähtien yksi suosikkibändini Manán parhaista ja kauneimmista kappaleista. Se on niin kaunis, että haluan omistaa sen nyt omalle, rakkaalle vaarilleni, joka varmasti oli ylpeä kaikesta siitä mitä olen elämässäni tähän mennessä saavuttanut.

Gracias a la vida por tenerte, guerrero de la luz del amor.
Tu cuerpo ya no pudo sostenerte, yo te voy a encontrar, en el cielo mi amor.

Vuela, vuela libre mi paloma, vuela libre, vuela libre mi amor.
Tu luz y bendición no me abandonan, si volviera a nacer, sería contigo amor.

Tu eres mi faro en la tormenta, que ilumina mis espacios de luz.
Tu eres ángel vida, y en el cielo mi amor, yo te voy a encontrar.

Sinä olet majakkani myrskyissä. Thank you for so much love.