Helsingin sanomat julkaisi sunnuntaina artikkelin, jossa puhuttiin kehitysmaissa tehtävään vapaaehtoistyhön liittyvästä bisneksestä, sekä mm. siitä kuinka orpokoteihin mennään nykyään usein vierailulle kuin huvipuistoon. Kyseinen artikkeli oli oikein hyvä, ja siihen oli haastateltu monia vapaaehtoistyön parissa työskenteleviä ihmisiä sekä vapaaehtoistyössä olleita.
Artikkeli ei toki ollut ensimmäinen laatuaan, mutta tuntuu ettei aiheesta ole tästä näkökulmasta puhuttu viime aikoina niin paljon kuin aiemmin. Siltikin tuntuu käsittämättömältä, miten moni oikeasti ajattelee tekevänsä maailmalle hyvää matkustamalla kehitysmaihin, maksamalla itsensä kipeäksi jollekin järjestölle ja puuhastelemalla jotakin sinänsä ylevää paikallisten keskuudessa kuukauden tai kaksi. Hyvää ja toimivaa vapaaehtoistoimintaa varmasti löytyy, mutta suurin osa tuntuu olevan juuri tätä edellä mainitun kaltaista maailmanparannusmatkailua, joka tähtää pääasiassa omien kokemusten kerryttämiseen toisten kärsimystä sivusta seuraamalla, sekä hyvän omatunnon ostamiseen rahalla.
Mitä on vastuullinen matkailu?
Vastuullinen matkailu on vaikea aihe, sillä siihen kiteytyy hyvin suuri osa matkailutoimialaan liittyvästä problematiikasta, ja leijonanosa asioista on niin moniselitteisiä, ettei yleisluontoisten vastuullisuussuositusten antaminen useinkaan ole mahdollista. Suurin osa asioista on toisaalta niin ja toisaalta näin, alkaen siitä onko lapsityövoiman käyttö kauppa-apulaisen tehtävissä ok, jos vaihtoehtoina ovat prostituutio tai kuolema?
Perussa opiskellessani kävin yliopistolla kurssin, jossa käsiteltiin vastuullisen matkailun kehittämistä ja siihen liittyviä mahdollisuuksia Perun kaltaisessa kehitysmaassa. Kurssiin sisältyi laajahko tutkimustyö aiheeseen liittyen, sekä opintomatka Perun pohjoisosassa sijaitsevalle Ruta Mochelle, jota on ryhdytty kehittämään voimakkaasti Perun matkailuministeriön toimesta nyt 2010-luvulla. Yksi syy tähän on Perun tunnetuimman nähtävyyden Machu Picchun valtaisa ylikuormitus, sekä tietysti se, että matkailun toivotaan jakautuvan tasaisemmin Perun kaikkiin osiin. Samalla halutaan luonnollisesti saada parempi hyöty irti kaikista niistä valtaisista resursseista, joita Peru ei toistaiseksi ole vielä pystynyt täysin hyödyntämään.
Joka tapauksessa ainakin perulaiset vaikuttaisivat olevan hyvin innokkaita kehittämään matkailupalvelujaan nimenomaan vastuullisuuden kautta, joka on tietysti hieno asia. Vastuullisuus myös toteutunee helpommin silloin, kun kohteiden ympärille lähdetään kehittämään tukipalveluja ns. nollatilanteesta, jossa mm. monikansalliset hotelliketjut loistavat poissaolollaan.
Olen ottanut yllä olevat kuvat em. opintomatkan aikana vuonna 2011. Arkeologisia kohteita on pyritty suojelemaan muovilla, katoksilla sekä tukipylväillä. Ensimmäinen ja viimeinen kuva Huaca de la Lunalta, yläoikealla Chan Chan, alavasemmalla Marcahuamachuco.
Teoria helppoa, käytäntö vaikeaa
Vastuullinen matkailu on aiheena vaikea, vaikka teoria onkin varsin yksinkertainen: vastuullisuuteen liittyy sekä sosiaalinen, ekologinen että taloudellinen puoli. Jotta vastuullisuus matkailussa toteutuisi täysin, tulisi kaikki nämä kolme näkökulmaa ottaa kokonaisvaltaisesti huomioon.
Sosiaalisten ja taloudellisten näkökulmien toteutumiseksi matkailutoiminnan tulisi ainakin edistää paikallisten työllistymistä, ja varmistaa etteivät mahdolliset uudet investoinnit sorra paikallisväestöä esimerkiksi pakottamalla heitä lähtemään kodeistaan jättiresorttien tai golfkenttien tieltä. Matkailusta saatavien tulojen tulisi jakautua oikeudenmukaisesti paikallisten kesken eikä karata monikansallisten yhtiöiden taskuihin, ja tehdystä työstä tulisi maksaa oikeudenmukaista palkkaa siten, että se mahdollistaisi normaalin elämisen.
Ekologisen näkökulman toteutumiseksi matkailutoiminnan tulisi luonnollisesti tapahtua siten, ettei se kuormita alueen luontoa saastuttamalla tai aiheuta haittaa eläimille. Siis ottaa kokonaisvaltaisesti huomioon ympäristön luonnollinen kantokyky ja kunnioittaa sitä.
Teoria on yksinkertaista, mutta todellisuus on monen tekijän summa. On paljon sellaisia asioihin, joihin matkailija ei pysty edes suoraan vaikuttamaan. Kuitenkin pienistä puroista syntyvät suuret virtaavat joet, joten jokaisen kannattaa kantaa oma kortensa kekoon vähintäänkin tekemällä mahdollisimman vastuullisia valintoja kohteissa, sekä pitämällä hyvänä nyrkkisääntönä mielessä paikallisen kulttuurin, väestön ja luonnon kunnioittaminen.
Kannattaa myös vilkaista Archie gone Lebanonin kokoamat 10 vinkkiä reilumpaan matkailuun!
Millaisia vastuullisempia valintoja olet itse pyrkinyt tekemään?
Ps. Metallia Matkassa-blogin #Reilutblogit-postauksen lopusta löytyy pitkä lista tähän samaan aiheeseen liittyvistä, eri näkökulmista kirjoitetuista blogikirjoituksista. Keskustelua löytyy myös Twitteristä.
13 Kommenttia
Hyvä ja kiinnostava juttu! Tämä on nimenomaan moniulotteinen aihe, johon ei ole yhtä ja ainoaa vastausta/ratkaisua. Tuntuu hullulta, että tällaisestakin asiasta on tehty bisnestä. Itse joutuu maksumieheksi, jos haluaa tehdä ilmaiseksi töitä jne.
Omakin juttu on aiheesta tulossa jossakin vaiheessa, koska samainen Hesarin juttu sai miettimään jatkuvasti pinnalla olevaa aihettaa taas vähän lisää. Itse pyrin vaikuttamaan asioihin ruohonjuuritasolla.
Haa, kiva jos sultakin tulee aiheesta postaus! Aihe on niin hirmuisen monisyinen, että on kiva lukea erilaisia kannanottoja siihen liittyen. :)
Juu, tarkoitus on ollut kirjoitella jo pidemmän aikaa aiheesta ja nyt toi Hesarin juttu muistutti taas. Heti, kunnsopiva hetki löytyy siis! :)
[…] #ReilutBlogit: Vastuullisen matkailun kolme kulmaa (La Vida Loca 2.0) […]
Tosi kiva kun osallistuit! Linkkasin tämän nyt tuonne omaan postaukseenikin :)
Munkin on ollut tarkoitus kirjoittaa vapaaehtoisturismista, ehkä tässä keväällä jossain vaiheessa kirjoitankin. Se on itselle sellainen tietynlainen ärsytyksen kohde. Myönnetään, olen aiemmin itsekin ajatellut, että lähtisin parantamaan maailmaa. Mutta siinä vaiheessa kun vapaaehtois”työstä” joutuu itse maksamaan tuhansia euroja ”järjestökuluihin”, niin hälytyskellot alkoivat viimeistään soida. Tottakai on olemassa oikeaakin vapaaehtoistyötä ja järkeviä projekteja, mutta niihin tarvitaan oikeita osaajia eikä mikään Siwan kanssa nyt oikeasti ole hyödyksi jossain kylänrakennusprojektissa. Lääkärit, talonrakentajat, opettajat jne. sen sijaan omaavat sellaista osaamista, mitä esim. kehitysmaissa tarvittaisiin. Ja miksi vapaaehtoistyötä pitää aina lähteä tekemään ulkomaille, jos on niin palava halu auttaa? Mitenkä olisi työskentely esimerkiksi vanhusten parissa (vaikka seuraa pitämässä) omassa kaupungissa täällä Suomessa? Siellä suunnalla varmasti tarvittaisiin auttavia käsiä.
Kyllä mäkin joskus lukioaikoina haaveilin pelastavani kilpikonnia Ecuadorissa. :D Enemmän siinä oli kyllä kysymys siitä, että halusi vain jonnekin muualle ja ehkä jotain mielekästä tekemistä siihen… Sitten kun valkeni se totuus siitä, kuinka joutuisi maksamaan siitä että tekee ilmaiseksi duunia, niin se sitten ”yllättäen” jäi. Sitten just toi on musta tosi vastuutonta, että mennään hoitamaan lapsia ja saadaan ne lapset kiintymään itseensä, ja sitten lähdetäänkin jo pois…
Autettavia löytyy Suomestakin, mutta ei liene niin eksoottista ja jännää käydä jututtelemassa vanhuksia.. ;)
Porvoossa on tällaista toimintaa: https://www.porvoo.fi/fi/palvelut/kohderyhmat/ikaihmiset/vapaaehtoistyo/kavelykamu
Olipas kattava postas ja mielenkiintoinen näkökulma Peruun! Kiitos että lähdit mukaan #ReilutBlogit kampanjaan, olet tosiaan oikeassa siinä että näistä asioista puhutaan nykyään ehkä enemmän kuin muutamia vuosia sitten. Tai sitten olen vain alkanut kiinnittämään enemmän huomiota itse näihin, voi se olla niinkin ;) Mutta hyvä kuitenkin että näistä puhutaan reissupiireissä ja toivottavasti sana leviää niillekkin, jotka eivät näitä vastuullisen matkailun asioita niin kovasti vielä mieti.
Toivotaan että leviää! Tämä on niin mielenkiintoinen aihe, että voisi helposti kirjoitella useammankin jutun… :)
ij6cwc
g0hera
wkh2f3
hkpo23
6u0roh