Olen useaan otteeseen kirjoittanut, että Porvoo on ruokamatkailijalle todella ihanteellinen kohde. Tälle väitteelle saatiin tänä viikonloppuna lisäpontta, kun uusi liharavintola…
Porvoo
Totesin viime kesän road tripillä tylsän Genevessä vietetyn päivän jälkeen, että ”kaupunkeihin pettyy, mutta vuoriin ei koskaan” – ja tämä…
En ole talvifani. Välttelen lunta, jäätä, pakkasta sekä talvisia ulkoiluretkiä aina kun vain suinkin mahdollista. Silti yhtenä pahimmista pakkaspäivistä halusin…
Olipa kerran Ville Vallgren, joka syntyi Porvoossa vuonna 1855. Ville Vallgren oli tunnettu kuvanveistäjä, ja hänen tunnetuin työnsä lienee Havis…
Kun Porvooseen ei vielä päässyt meriteitse, purettiin purjeveneiden lasteja Hamarissa. Telakkatoiminta alkoikin Hamarissa tiettävästi jo 1730-luvulla, ja 1800-luvun loppupuolella alueelle…
Porvoon eteläpuolella sijaitsee paikka, jossa voi tarjota pienelle mäyräkoiralle samanaikaisesti sekä metsäretken että meriseikkailun. Paikka, jossa keskiverto instagrammaaja tykittää kymmenessä…
Taloustutkimuksen ’Kaupungit matkailukohteina 2015’-tutkimuksessa voittajaksi selvisi tänä vuonna Tampere arvosanalla 8,50, ja hopeasijalle sijoittui Porvoo vain hieman alhaisemmalla arvosanalla 8,47.…
Mieletön sää ravintolapäivänä! Porvoossa riitti vilinää, ja Vanhan Porvoon kaduilla oli meininki kuin suuremmassakin turistirysässä. Meillä oli kunnianhimoinen tavoite käydä…
Hola! Arvatkaa kuka sai äsken lähestulkoon halvauksen? Huomasin Facebookista, että Ravintolapäivä tulee taas. Olen tähän asti joka ikinen kerta onnistunut…
Minulla on luonnoksissa valmistumassa iso postaus liittyen Porvoon Taidetehtaaseen. Ennen sen julkaisemista haluan kuitenkin kertoa yhdestä tapahtumasta, joka on käynnissä…
Yksi keväistä elämääni vilkastuttaneista tekijöistä on ollut Porvoon kaupungin matkailutoimiston toimeksiantona tekemäni blogimatkaprojekti. Tehtävänä oli suunnitella, organisoida ja toteuttaa nelipäiväinen…
Minä olen niitä tyyppejä jotka rakastavat ihan yli kaiken ravintolassa syömistä, monen ruokalajin päivällisiä, pitkiä lounaita ja kielen päälle sulavia…