Neljä päivää Hongkongissa oli meille aika lailla tarpeeksi. Kolme näistä käytimme Kowloonia tutkien, ja viimeisen päivän vietimme varsinaisella Hongkongin saarella,…
Aihe
Hongkong
Honkgkongia muistellessani nousee päällimmäiseksi mieleen sanapari ”visual overload” – toisaalta myös ihmisten overload, tungoksen overload sekä uuvuttavuuden overload. Hongkong on…
Tänä kesänä suuntasimme ensimmäistä kertaa idemmäs kuin koskaan aiemmin, ja ehdimme kolmessa viikossa kokea hyvän annoksen uusia tuulia, kummia makuja…
Monet ravintolat hilaavat Michelin-tähtiä ansaitessaan myös hinnat tähtiensä tasalle. Varsinkin Euroopassa Michelin-ravintolat näyttäytyvät normaalia eksklusiivisempina kokemuksina – ainakin, jos tähtiä…
Elämän aallonpohjat ajoittuvat kohdallani aika usein kevääseen. Kaikki uuvuttaa vaikkei erityistä syytä olisikaan. Jokaisena hereilläolon hetkenä väsyttää, mutta sängyssä kaikki…