Mistura on koko Latinalaisen Amerikan suurin 10 päivää kestävä ruokafestivaali. Se ei keskity pelkästään ruokaan vaan yhtälailla myös perulaiseen kulttuuriin – sen vivahteisiin, traditioihin ja tapoihin. Mistura on mitä erinomaisin ympäristö tutustua perinteisiin ruokiin eri puolilta Perua, mutta perusteelliseen tutustumiseen kannattaa varata kaksi päivää. Yhden päivän aikana vain ahdistuu koska valikoima on niin valtava eikä aika riitä mitenkään ja jonot saattavat usein olla sietämättömän pitkät.
Pääsylippu alueelle maksaa etukäteen ostettuna 12-15 solea (n. 3€) mutta minä ostin oman lippuni kadulta festarialueen ulkopuolelta 20 solella (5€) ja parin euron lisäpanostuksella säästyin vaivalta raahata itseni paikalliseen lippupalveluun. :D Ps. Jos ostaa lipun kadulta kannattaa varmistaa että se on aito ja että sen viivakoodi toimii.
Perulaisten suurin ylpeydenaihe maailmassa on kaikessa yksinkertaisuudessaan perulainen ruoka – he jaksavat puhua siitä taukoamatta, ja yksi ensimmäisistä asioista joita he kysyvät ulkomaan ihmeiltä on että ”mitä pidät perulaisesta ruoasta”? Sitten he kysyvät oletko maistanut jo cevicheä. Jos sanot ettet tykkää cevichestä he toteavat että sinulla on käynyt huono tuuri ja olet maistanut huonoa cevicheä – ”minä vien sinut syömään hyvää cevicheä!!!” :D
Los peruanos hemos decidido contarle al mundo lo orgullosos que nos sentimos de nuestra cocina. Pero, sobre todo, queremos compartir los valores que marcan nuestro camino: tolerancia, respeto, compromiso con el medio ambiente y responsabilidad social. Buscamos que la cocina no sea un fin, sino un medio y se convierta en un instrumento de desarrollo inclusivo, identidad cultural, desarrollo e integración social.
Kömpelö käännös: ”Me olemme päättäneet kertoa maailmalle kuinka ylpeitä olemme perulaisesta keittiöstä, mutta ennen kaikkea haluamme näyttää että tietämme viitoittavat suvaitsevaisuus, kunnioitus, sitoutuminen ympäristöön ja sosiaaliseen vastuuseen. Meille keittiö ei ole päämäärä vaan keino osallistua kestävään kehitykseen, kulttuuri-identiteetin kehittämiseen ja sosiaaliseen integraatioon.”
Misturan takana toimii vuonna 2007 perustettu organisaatio Apega jonka päätavoite on markkinoida perulaista ruokakulttuuria paikallisen kulttuuri-identiteetin perustana ja kehityksen välineenä jotta kaikilla perulaisilla olisi hyvä olla. Objetivo: promover la cocina peruana como base de identidad cultural y como factor de desarrollo económico, progreso y bienestar para todos los peruanos.
Misturan idea on ostaa 1, 3, 6 tai 12 solen arvoisia lipukkeita jotka käyvät maksuvälineinä misturan kaikissa ravintoloissa – pääosin homma toimii niin että 12 solen lipukkeella saat kokonaisen annoksen, 6 solen lipukkeella puolikkaan tai jälkiruoan ja kolmella solella juoman (kokista saa ilmaiseksi koska coca cola on yksi misturan yhteistyökumppaneista). Misturaan kannattaa mennä vaikkapa 4 hengen porukalla – yhdestä 12 solen annoksesta voivat maistaa kaikki vähäsen ja täten useampien ruokien maistaminen on mahdollista.
Itse maistoin 5 annosta, kolmea jälkkäriä (suspiroja (vähän kuin vanukas), suklaassa uitettuja mansikoita (♥), churroja), suklaata, kahvia ja paria erilaista piscoa.
Omituisin kokemus oli ehdottomasti se edellisen postauksen friteerattu marsu (cuy frito). Parhaimmat makuelämykset tuotti odotetusti varrastikkuun isketyt naudan sydänpalat eli anticuchot – olin maistanut niitä jo aiemminkin mutta ne ovat vain niiiiin hyviä! Nam. Lisäksi maistoin tamaleja (ihan sitä samaa huttua kuin Meksikossakin, plaah) sekä huacachinalaista sämpylää. En tiedä mitä se lihaa se jumalallinen sämpylä piti sisällään mutta olen oitis valmis lähtemään kosiomatkalle sen kokin luo joka sitä valmisti! Aww.
Yritin löytää netistä jotain tilastotietoja kävijöiden ja/tai ravintoloiden määrästä mutta en ainakaan toistaiseksi löytänyt – mistura on kuitenkin aivan valtava tapahtuma ja ihmisiä on kaikkialla. Tärkein varuste misturassa on ehdottomasti kärsivällisyys. :)
Linkkejä kiinnostuneille aiheeseen liittyen:
12 Kommenttia
Yllättävää, että Cokis on sponssina, kun miettii, paljon sitä Etelä-Amerikassa juodaan :D Oi kun tuli ikävä hyvää asado-ruokaa ja anticuchoja tätä tekstiä lukiessa! Piscon mausta en kauheasti pidä, mutta kyllä nyt muutaman piscolan aina pystyy illassa kiskaisemaan :D Lievitän tätä ikävää ajatuksella, että kohta saan syödä kyllästymiseen asti ainakin meksikolaista ruokaa, onhan niissä joitain yhtäläisyyksiä varmastikin?
Ihana coca cola <3 ! Peru on kyllä siinä mielessä poikkeus että täällä juodaan enemmän inca kolaa kuin cocista – muistelen nähneeni jonkun "tutkimuksen" jossa kävi ilmi että Peru on ainut maa maailmassa jossa juodaan enemmän jotain muuta limsaa kuin kokista :D
Anticuchot <3
Enkä minäkään ole oikein siihen piscoon syttynyt, mutta aina voi vähän maistaa!
Aika vähän on yhtäläisyyksiä meksikolaiseen ruokaan, paljon vähemmän kuin voisi olettaa. Mutta meksikolainen on kyllä parempaa :D
Olipa mielenkiitoinen postaus :) Olis hauska jokus päästä kokemaan tuollainen tapahtuma. Paitsi et en kyllä uskaltais maistaa mitään! :D
Ihan huippua oli! Toivottavasti kuvista välittyy edes osa tunnelmasta :) Mulla on vielä pari videota lataamatta youtubeen…
Ceviche on IHANAA!!!
Siis mikä ei ois hyvää jos se saa päälleen vähän sitrusta, suolasta ja chiliä :D
Muutenkin haluaisin aivan mielettömästi tommoseen ruokatapahtumaan, oikeestaan minkä vaan ruokakulttuurin.
<3
Ihana tapahtuma!
Hola! Aivan ihana tapahtuma. Mua alkais kyllà varmasti jossain vaiheessa àllòttàmààn se ruoan haju ja varmasti siinà samalla sitten eri jutut eivàt sitten maistuisikaan ihan niin hyvàlle kuin ”yksittàin” maistettuna, mutta tosi kiva tapahtuma ja kiva kun pààsit heti kàttelyssà tuollaiseen tapahtumaan niin saat tutustua perulaiseen ruokaan ja kulttuuriin jo nàin perusteellisesti alkumetreillà. Ruoasta on hyvà tietàà paljon, kun se siellà tuntuu niin yleinen puheenaihe olevan…niin on tààllàkin!
Yllättävän vähän siellä sekoittui se eri ruokien tuoksu, itseä ei haitannut yhtään ja syöminen on mun ehdotonta lempipuuhaa muutenkin :D
Oi voi, Ceviche oli mun mielestä niin hyvää. Parhainta sellaista söin Santiago de Chilessä, hienossa perulaisessa ravintolassa ja sitten Uros saarella Punossa. :)
Ja mun kokemuksen mukaan Pizco on parempaa Chilessä. Vaikka toisaalta join sitä mm. siellä samaisessa perulaisessa ravintolassa. Ehkä se on jotenkin erilaista siellä. Ainakin ne väittää sen olevan heidän juoma kun taas perulaiset väittää toisin.
Kuulostaa mahtavalta tuollainen festivaali. Enkä ole niin varma oisinko uskaltanut vieläkään maistaa sitä marsua. Pisteet siitä sulle! :)
Mokomat chilenot yrittävät varastaa kaiken perulaisilta!!! :D Perusta lähtöisin on pisco ja chileläiset vain matkivat ;) Haha! Vähän sama juttu kuin Belgialla ja ranskalaisilla perunoilla – ranut kun ovat alun perin belgialaisia mutta kaikki luulevat ranskalaisten keksinnöksi :D
Ehdotan että tulet kylään marsua maistamaan! :D
Mitä makuelämyksiä! Tuolla tulisi varmasti valinnan vaikeus (ja mahan räjähdystila), kun kaikkia mielenkiintoisia, uusia makuja haluaisi maistaa :D Huancaína-sämpylää, nam! Mun yksi perulaisen ruoan suosikkeista oli Papa a la Huancaína, perunaa sellaisessa taivaallisessa juustoisessa ja mausteisessa kastikkeessa. Sen cevichen ohella tietty :D
Papa a la huancaína on IHANAA. <3
Mulla on sitä huancaína-kastiketta aina jääkaapissa :D