Olen todella huono pitämään päiväkirjaa käsin, joten raapustelen usein erilaisiin muistivihkoihin kaikenlaisia yksittäisiä huomioita ja ihmetyksiä muistiin. Varustellessani itseäni tulevaa matkaa varten päädyin samalla tutkimaan vanhoja muistikirjojani. Tässä muutama hauska ja ”hauska” poiminta:

Näin lentokoneen ikkunasta jonkun suuren jääalueen. Myöhemmin näin jotain vieläkin kamalampaa: Dallasin!
7.4.2009, Mexico City

Jaa’a, enpä tiedä. Sattui mainio lentosää, ja yläilmoista näki yhtä jos toista hienoa. En tosin tiedä oliko kyseessä oikeasti Dallas ja jos on niin mistä olen sen tiennyt? Tai miksi olen pitänyt näkyä nimenomaan kamalana?

Kaikki halailivat ja taputtivat, sain heti kolme tequilaa.
22.4.2009, Coatzacoalcos, Meksiko

Tervehdyskäynti vaihtariaikoijen rotaryklubille. Rotaryvaihtareilla on vuoden ajalle määritelty neljä D-sääntöä: No Drinking, No Driving, No Dating, No Drugs, ja nyt kun en enää ollut vaihtari, virtasi tequilaa yhtäkkiä monesta tuutista.

Olo on tyhjä. Olen kummallisessa majoituksessa, nämä ihmiset ovat outoja. Hyviä, mutta haluavat vain rahaa.
2.8.2011, Lima, Peru

Olin juuri saapunut Limaan ilman matkatavaroita, eikä sovittu hakijani tullut koskaan noutamaan minua lentokentältä. Olo oli aika sekava ja surullinenkin (olin juuri viettänyt upeat kaksi viikkoa Meksikossa), mutta sain kuitenkin heti toisena päivänä hommattua itselleni kimppakämpän. Vaisto sanoi että vuokraisännässä oli jotain hämärää, enkä sitten lopulta asunutkaan tuolla kovin kauaa. Amerikkalaiset kämppikset mm. pakotettiin allekirjoittamaan vähintäänkin kyseenalaiset vuokrasopparit, jota minullekin tarjottiin, mutta jota en suostunut allekirjoittamaan – satuin nimittäin ymmärtämään mitä siinä luki. Tässä postauksessa tunnelmia ensimmäisestä illasta Perussa.

Eskilstuna = Eskilin tonnikala. Sorge norge, ollaan ennen teit norges, sorge.
2.7.2013, Ruotsissa matkalla Norjaan

Tekemäni jalostunut käännös jostakin ohitetusta tienvarsikyltistä, sekä J:n runo kanssa-autoilijoille jossain päin Ruotsia, lähellä Norjan rajaa.

Paikalliset ystäväni kertoivat että kaikki Brasilian mieshuorat ovat juuri nyt lomalla.
2.1.2012, Sao Paulo, Brasilia.

Merkittävää että olen juuri tämän muistanut kirjata ylös! Todettakoon etten ollut suinkaan etsimässä ko. palveluja, vaan Sao Paulolaisten kavereiden auton kyydissä – kiertelimme autolla keskustan liepeillä, ja ohitimme siinä samalla jonkinmoisen red light districtin, jossa ei tosin ollut yhtäkään punaista valoa saati ristin sielua missään.

Kaksi pikkuista brasilialaista tuli pöydälleni istumaan. Voi ei mitä jos he ovatkin hylkiöitä!!
3.1.2012, Ibirapueran puisto, Sao Paulo, Brasilia.

Hämmentävä tilanne. Olin lukemassa kirjaa Ibirapueran puistossa, kun yhtäkkiä kaksi lasta tuli istumaan pöydälle jonka ääressä hengailin. Muistaakseni epäilin heti että kyseessä olivat jonkun rikollisliigan kouluttamat harmittoman näköiset taskuvarkaat, mutta ilmeisesti kyse oli kuitenkin ihan vaan tavallisista lapsista, jotka tulivat höpöttelemään vieraalle ihmiselle. Kai sellaistakin sitten tapahtuu…

Hostellille ilmaantui pöhelö italialaispoika joka olisi ensitöikseen halunnut levittää minuun aurinkorasvaa, koska olen niin suomalainen. Väsyttää.
5.1.2012, Sao Paulo, Brasilia.

Typerä italialainen, joka puhui espanjaa hassulla korostuksella. Ei onneksi viipynyt hostellilla kauaa, koska se suomalaisten ihannointi alkoi mennä tosi pahasti yli.

Mun kaveri 22v syö selluliitinehkäisylääkkeitä, voi taivas.
8.1.2012, Santos, Brasilia.

Brasilailaisten tyttöjen kanssa hengailu oli Perussa vietetyn ajan jälkeen virkistävää, koska heillä ei ollut mitään alennuskomplekseja vaaleiden naisten suhteen. En silti jaksanut lakata hämmästymästä siitä, kuinka pinnallisia puheenaiheet usein olivat: kuka on käynyt missäkin kauneusleikkauksessa, ja mitä selluliittitabletteja kukakin syö.

Niiiiin muuten ja se eilinen fiesta oli churrasco, eli lihaa oli tarjolla paljon ja kaljaa. Mutta miksi yökerholla pitää olla oma parkkihalli? Yrittivät juottaa minulle huumeita.
8.1.2012, Guarujá, Brasilia.

Hah! Yökerholle tosiaan ajettiin autolla, ja auto jätettiin yökerhon omalle parkkialueelle. Lähdin kesken illan autoon nukkumaan, koska en innostunut minulle tarjotusta piristeestä, jota tyypit kutsuivat ”pyhäksi vedeksi”. Kuulemma olisi jaksanut bailata aamuun saakka, en nyt kuitenkaan ”yllättäen” tarttunut tarjoukseen.

Sopiva päiväohjelma on seuraavanlainen: aamupala, aamulenkki vuoropäivinä Copacabanalla tai Ipanemalla, auringonotto, rantaleijonabongaus, kilpakosijoiden hätyyttely ja sitten on aika syödä. Rio de Janeiron hyttyset ovat ilkimyksiä ja ovat pistäneet minua esimerkiksi jalkapohjaan.
15.1.2012, Rio de Janeiro, Brasilia.

Voi Rio de Janeiro, kaipaan sinua! Tosin nämä tässä mainitut ”hyttyset” paljastuivat lopulta bedbugseiksi. Postaus lutikkahostellista täällä. Suosittelen vilkaisemaan vähintäänkin kuvien vuoksi. :D

Tekee mieli kiukutella, koska loma on loppu. 25,80 realia oli loppusumma sille kamalalle aamiaiselle.
28.1.2012, Guarulhos Airport, Sao Paulo, Brasilia.

Hah! Mulla oli keskimääräistä pidempi hengailuaika Sao Paulon lentokentällä lentoa odotellessa, ja kolusin aika huolella läpi lentokentän kaikki palvelut, mm. ylihintaisen ja yleisesti huonon aamiaisravintolan.

Tästä lähin syön vain riisikakkuja ja kuolleita eläimiä.
Helmikuu 2012, Lima, Peru.

Tämä on Perussa vierailulla olleen siskoni sitaatti. Viittasi siihen että turvallisinta olisi varmaan syödä pelkkiä riisikakkua, jos haluaisi välttyä paikallisen ruoan tuottamilta ongelmilta.

Vastoinkäymiset: limanuljaskat ja orkesterien hyökkäykset, kaasupommit ja parasiitti.
Helmikuu 2012, Trujillo, Peru.

Matkalla läpi Perun kohti Ecuadoria kohtasimme jos jonkinlaista vastoinkäymistä. Trujillossa meitä piinasi kadulla soittava orkesteri sekä limanuljaskainen turistimatkojen myyjä. Perun ja Ecuadorin rajalla oli jotakin mellakoita juuri silloin kun meidän oli määrä mennä siitä yli.

Odotellessani toiveikkaana esim. helikopteria saapuvaksi kuulinkin hevosen hirnuntaa.
Helmikuu 2012, Ecuador.

Edellisen vuoksi jouduimme taittamaan matkaa rannikon sijasta vuorien yli sisämaassa. Maanvyörymä kuitenkin pysäytti kulkumme keskellä ei mitään, ja jossain kohtaa aloin miettiä, kuinka pian meitä ryhdyttäisiin etsimään, mikäli jäisimme lopullisesti loukkuun. Tätä kokemusta on avattu hieman enemmän postauksessa ’Kirjaimellisesti kivinen tie Galapagossaarille’.

Nämä ovat ihania, ja näitä on aivan mahtavaa lukea nyt jälkeenpäin. Voi kunpa sitä aina jaksaisi vaivautua! Kunnianhimoisesti aion jälleen ottaa matkapäiväkirjaksi jo vuosia sitten ostamani muistikirjan mukaan tulevallekin kesälomamatkalle, mutta katsotaan nyt miten sen kanssa käy – varmaan samalla tavalla kuin aina ennenkin, eli jaksan kirjoittaa jotain muutaman ensimmäisen päivän aikana, ja loput asiat jäävät muistin varaan…. ;)