Suomalainen vuorikiipeilijä Samuli Mansikka kuoli aiemmin tänä vuonna Annapurnalla, ja vaikka hänen ruumiinsa pystyttiin lopulta paikallistamaan, ei sitä pystytty kuitenkaan hakemaan vuorelta pois.
Veikka Gustafsson kommentoi asiaa tuolloin seuraavasti:
Kiipeilijät ymmärtävät lajiin liittyvät riskit, mutta haluavat kuitenkin elää valitsemallaan tavalla. He eivät halua, että muut vaarantavat henkensä yrittäessään pelastaa tai noutaa heitä: Elämä on eläviä varten, vainajien takia ei pidä ottaa riskejä. Vuori on kiipeilijälle hyvä viimeinen leposija.
Tämä oli mielestäni hyvin kaunis kommentti, ja se on ollut viime kuukausina useasti mielessäni, vaikken vuorikiipeilijä olekaan – siihen sisältyy ajatus siitä, että on loppuun saakka tehnyt juuri sitä mitä haluaa, elänyt elämää haluamallaan tavalla. Siten vuori todellakin on vuorikiipeilijälle hyvä viimeinen lepopaikka.
Matterhorn, Tobleronevuori
4478 metriin kohoava Matterhorn on yksi Alppien vaarallisimmista vuorista, maailman mittakaavassa yleensä rankattu kuudenneksi vaarallisimmaksi. Matterhorn sijaitsee Sveitsin ja Italian rajalla, ja sitä ihastellaan yleisimmin juuri Sveitsin puolen Zermattista käsin.
Matterhornin ympäristöstä löytyy lukematon määrä mahtavia vaellusreittejä sekä muita ulkoilumahdollisuuksia, mutta moni matkustaa Sveitsiin nimenomaan kiivetäkseen Matterhornin huipulle. Yrittäjiä saapuu vuosittain noin 3000, mutta näistä luonnollisesti osa keskeyttää kiipeämisen ennen huipulle saapumista, tai joudutaan tavalla tai toisella pelastamaan.
Kuolemia Matterhornilla tapahtuu vuodessa (lähteestä riippuen) noin 12-15, osaa ruumiista ei täälläkään koskaan löydetä tai pystytä noutamaan. Vertailun vuoksi: Mount Everestillä kuolee vuosittain keskimäärin vain n. kuusi kiipeilijää, vaikka suoritus on kokonaisuudessaan paljon vaativampi. (Himalayan database).
Matterhornilla kuolevien suhteellisen suurta osuutta yrittäjistä toki selittää mm. se, että tänne on niin helppo tulla, vuori on ”vain nelitonninen”, eikä valtio vaadi minkäänlaista lupaa yrittämiseen. Esimerkiksi Mount Everestille kiipeämisestä haaveileva joutuu usein paitsi matkustamaan kauas, myös hakemaan erillisen luvan kiipeämiseen Nepalilta tai Kiinalta. Lisäksi sherpojen käyttö Everestillä on yleistä, tai Tiibetistä käsin kiipeillessä jopa pakollista (Tibet Travel).
Matterhornillakin on pyritty viimeisten kahden vuoden aikana systemaattisesti lisäämään vuoristo-oppaiden käyttöä, ja tämän myötä myös onnettomuudet ovat vähentyneet (Increased use of guides cuts Matterhorn deaths).
I chose to climb.
Matterhornille kiivettiin ensimmäisen kerran 150 vuotta sitten, jonka jälkeen siellä on kuollut kaikkiaan yli 450 kiipeilijää. Zermatissa sijaitsee Matterhornilla kuolleiden vuorikiipeilijöiden hautausmaa, jossa mekin vierailimme. En ottanut hautausmaalta kuvia, koska se ei tuntunut sopivalta (ja koska jouduin pyyhkimään jatkuvasti silmäkulmiani), mutta Googlesta kuvia tietenkin löytyy, jos joku haluaa niitä katsella.
Pysäyttävintä tuolla hautausmaalla vierailussa oli ehdottomasti sinne haudattujen nuori ikä: nuorimmat olivat alle 20-vuotiaita, lähes kaikki kuitenkin reilusti alle kolmi- tai nelikymppisiä. Osaan nuorten hautakivistä oli kirjoitettu vanhempien muistosanoja lapsilleen.
Eniten liikutusta aiheutti vuonna 1958 vain 17-vuotiaana vuorelle kuolleen Donald Williamsin hautakivi, johon oli kirjoitettu ”I chose to climb”. Donaldin elämä jäi kovin lyhyeksi, muttei ole epäilystäkään siitä, etteikö nuori seikkailija olisi kuollut tehdessään juuri sitä, mitä eniten rakasti.
Matterhornista tuli Donaldin viimeinen leposija, joka on hyvä lepopaikka vuorikiipeilijälle.
