En ole koskaan ollut suuri olutfani, vaikka olen toki opiskeluaikoina saattanut juoda oluen jos toisenkin. Siis niihin samoihin aikoihin, kun kyykkäsin Alkosta alahyllyn viinejä, ostin marketista siideriä ja suosin halvinta sangriaa.
”Tuuli tuule sinne missä oluseni on” oli mottoni, ja 50 senttiä riitti maksuksi kahdesta madridilaisen hostellin jääkaapista napatusta tuopposesta. Niin, että varsinaisesti en tutustunut siihen kaikkein laadukkaimpaan päätyyn. Ei siis ihme, että tympäännyin lopulta koko olueen, eikä sitten tullut edes mieleen, että niitä voisi olla hyviäkin.
Tietämykseni olusista oli ennen viime torstaita tällä tasolla:
- On tummaa ja on vaaleaa, tummasta en tykkää ja vaaleastakin vain harvoin
- Peruslager sopii pulled porkin keitinliemeksi (mutta mitä ihmettä on lager?)
- Guinessia tehdään Irlannissa ja se on erityisen hirveää
- Kaljasta saa kaljamahan
Tältä pohjalta lähdin olutmaisteluun ”for Dummies” – sellaiseen, jonka kohderyhmää olimme me anonyymit normaalisti vain viiniä lipittelevät tyypit, jotka ovat aina luulleet oluen olevan höttöä ja kakkaa. Maistelun järjesti Hopping Brewsters-niminen pienpanimo Ravintola Kustaa Vaasassa.
Maistoimme yhteensä kuusi erilaista olutta. Näistä eniten tykkäsin Flight Cadetista mallia APA. Toiseksi parhaalta maistui Warthog IPA, ja kolmanneksi Witch Dance Gruit Pale Ale. Ihan niin pitkälle en tässä vaiheessa vielä päässyt, että olisin sen tarkemmin ymmärtänyt mistä missäkin oli kysymys, eli seuraavaksi täytynee selvittää näiden erilaisten lyhenteiden ja muiden termien merkitys.
Kamalimmalta maistui Twilight Tiffany stout, joka oli lopulta myös ainut joka jäi tyystin juomatta. Hankaluuksia oli myös ”muinaisoluen”, eli ilmeisesti jonkinlaisen etikettömän gruit alen kanssa, mutta ei se mikään kammottava kokemus ollut kuitenkaan.
Niin, ja tarinahan siinä oli se mielettömin osa-alue – Hopping Brewstersin pääkeittäjä Kimmo sattuu olemaan entisen elämänsä tutkinnolta arkeologi ja historioitsija, joka on perehtynyt erityisesti erilaisiin vanhoihin teknologioihin, kuten nyt vaikkapa oluenvalmistusmenetelmiin. Meillä maistatettu juoma oli jonkinlainen tällaista vanhoja menetelmiä mukaillen tuotettu tuotos, eli takuuvarmaa hipsterikauraa.
Oluen yhdistäminen erilaisten ruokien kanssa olisi kiinnostanut enemmänkin, mutta tässä maistelussa keskityttiin vähän enemmän itse olusiin. Ruokaa oli kyllä jonkun verran, mutta ne loppuivat kesken jo puolivälin paikkeilla.
Ratkaisu ongelmaan tosin lienee ilmeinen: täytyy ryhtyä kulkemaan vielä entistä enemmän ravintoloissa – tutkivan journalismin nimissä tietenkin – syömässä mahdollisimman paljon erilaisia herkkuja, ja testailla miten mitkäkin oluet sopivat mihinkin.
Mutta yksi juttu on, josta en vain pääse yli: nuo kaiken kirjavat logot ja kultareunukset eri paria olevissa laseissa. Tuntuu suoranaiselta vääryydeltä juoda oikeastaan yhtään mitään tällaisesta lasista. Ei jatkoon.
Mutta muilta osin Hopping Brewsters jatkoon, syvempi oluihin tutustuminen jatkoon, Spiegelaun Craft beer-tasting setin ostoaikeet jatkoon. Kyllä näistä löytyy kuin löytyykin oma suosikki ihan jokaiselle sellaisellekin, joka ei vielä sitä tiedä.
Mutta kertokaapa te, jotka enemmän tiedätte: mitä sitä kannattaisi kokeilla seuraavaksi?
Käy tykkäämässä La Vida Locan Facebook-sivusta, niin saat uudet päivitykset suoraan uutisvirtaasi.
Seuraa seikkailuja myös Twitterissä (@sarrrrba) ja Instagramissa (@vidalocasari)!
Voit myös tilata uusimmat artikkelit suoraan sähköpostiisi tästä.