Katutaide voi parhaimmillaan olla nerokasta, oivaltavaa, viihdyttävää, tai sitten ihan vain visuaalista karkkia silmille. Kuten olen aiemmin useaan otteeseen kertonut, olen ihan asiakseni käynyt bongailemassa katutaidetta mm. Brasilian Sao Paulossa ja Norjan Stavangerissa, ja todella pidän hyvin tehtyä katutaidetta ehkä keskimääräistä suuremmassa arvossa.
Tästä huolimatta on jotain, joka saa sappeni kiehumaan yli ja aiheuttaa myrskyn henkilökohtaisessa vesilasissani: töhryt. Ne ovat kamalia rumia suttuja, ja mikä pahinta: ne lokaavat myös oikeiden graffititaiteilijoiden mainetta. Moni varmasti sen kummemmin asiaa ajattelematta lokeroi mielessään taiteilijat töhrijäporukan kanssa samaan kategoriaan, ja haluaa kieltää katujen koristelun varmuuden vuoksi kaikilta.
Yksi näiden töhryeeverttien Eldorado tuntuu olevan Italian entinen pääkaupunki Torino, joka on varmasti ollut vanhassa loistossaan upea paikka. Kuitenkaan nyt koko kaupugista ei tunnu löytyvät neliömetrinkään vertaa seinää, roskista, lyhtypylvästä, postilaatikkoa tai kaupan ovea, joka olisi säästynyt ilkivallalta ja sotkulta. Surullista, raivostuttavaa, lohdutonta.
Ihan oikeasti, onko pakko?
Tässä kohtaa olin lähellä saada sydänkohtauksen: töhryn alta pilkottaa keisari Augustuksen patsas Porta Palatinen edustalla. Haluaisin päästä vähän haastattelemaan sitä, jonka mielestä tämän sotkeminen on ollut hyvä idea.
Suhtautuuko kukaan muu tähän yhtä suurella nuivuudella?