Kun kysyin Itävallassa vaihdossa olleelta ystävältäni kolmen sanan kuvailua Innsbruckista, kuului spontaani vastaus seuraavasti: Kiva, pieni, ”paljontekemistä”!
Melko täydellistä, sillä noin niputtaisin Innsbruckin itsekin. Jos lisäsanat sallittaisiin, käyttäisin myös adjektiiveja kaunis, siisti ja kohtuuhintainen, helppo, turistinen ja tungoksinen. Ystäväni extrasanoja olivat mm. ”maailman paras” ja ”lettukeitto”.
Kesällä Innsbruck on täydellinen viikonloppukohde kaupunkilomailijalle – vaeltajat sun muut aktiivimatkailijat tarvinnevat enemmän aikaa, tosin näihin mahdollisuuksiin emme Innsbruckissa perehtyneet tällä kertaa ollenkaan.
Talvella tässä useita talviolympialaisia hostanneessa kaupungissa kyse on käytännössä suuresta hiihtokeskuksesta, ja kaupunki näyttäisi ajoittain kärsivät pienoisesta identiteettikriisistä: monessa kohdin haluttiin kiivaasti muistuttaa, että kaupunki on paljon muutakin kuin pelkkä hiihtokohde! Vähän sama juttu kuin se, kun Porvoo kamppailee muuttaakseen maineensa pelkästä päiväretkikohteesta paikaksi, jossa voisi olla myös yötä.
No, oli miten oli, tykkäsin Innsbruckista kovasti. Päällimmäisenä jäi mieleen leppoisa tunnelma, vaikka turisteja pörräsikin ympärillä enemmän kuin missään muussa road trippimme varrelle sattuneessa vierailukohteessa tätä ennen. Vietimme kaupungissa vain yhden päivän ja vierailu jäi siten mielestäni turhan pintapuoliseksi, joka tietysti jälkeenpäin vähän harmittaa. Onneksi Itävalta ei kuitenkaan ole mitenkään liian kaukana, ja sinne on helppo lähteä käymään uudestaan.
Kuvakertomus, sekä muutamia huomioita Innsbruckista:
Innsbruckin läpi virtaa joki nimeltä Inn, ja kaupungin nimi tarkoittaakin alkujaan joen ylittävää siltaa (bruck > brücke = silta).
Majoituimme Innsbruckin Hiltonissa, jossa saimme ylimmän kerroksen huoneen hienolla näköalalla:
Innsbruckin Hilton oli vanha hotellirakennus, jossa oli modernisoitu ainoastaan lobby ja ravintola. Hotelli oli kuitenkin hyvin siisti myös huoneiden osalta, ja sieltä löytyi mm. erillinen saunaosasto, joka huom huom huom on yhteinen miehille ja naisille! Sijainniltaan Hilton sijaitsi ehkä otollisimmassa mahdollisessa paikassa, joten sitä voinee suositella muillekin. Kylppärin kaakelit herättivät hihityksiä, mutta sopivat yllättävän hyvin huoneen yleisilmeeseen. ;)
Innsbruckin turistikatu, kauniita rakennuksia ja paljon kauppoja, joissa poiketa. Myös miljoona muuta turistia, kuten asiaan tietysti kuuluu.
Ei-turistikatu siinä vieressä – huomattavasti väljempää, mutta silti kaunista.
Random toimistorakennuksia sekä 250-vuotias riemukaari.
Kaupungin symboliksi on muodostunut 1500-luvulta peräisin oleva kultainen katto eli Goldenes Dachl, jonka valmistamiseen on käytetty 2,738 kullattua kuparitiiltä.
Yritin tietysti olla originelli, ja saada katosta vähän erilaisen kuvan, joten marssin napsimaan kuvia myös hökötyksen alta – kullanmuruakaan tuossa ei näy, mutta eipähän ollut tungosta….
Kultainen katto on tietysti historiallisesti merkittävä, mutta aika paljon hienompi talo löytyi, kun käänsi päätään hieman vasemmalle! Tästä raukasta enää harva viitsi ottaa kuvia, joka on minusta suuri sääli ja vääryys. Aivan ihana!
Ja sitten, yhtäkkiä kaiken tämän loiston keskellä: kalastustarvike- ja hattukauppa.
Vanhasta kaupungista ulos ajauduttuaan turisti löytää keltaisena loistavan 1600-luvun puolivälissä rakennetun Landestheaterin, jossa esitetään perinteisen teatterin lisäksi paljon oopperaa.
Innsbruck on myös kovin vihreä kaupunki, ja puistoja tuntuisi olevan aika paljon. Tämä kuva on otettu viiden minuutin kävelymatkan päässä keskustasta.
Himppunen humpuukia kruunaa puiston kuin puiston!
Turistikadun ravintoloihin emme mahtuneet, joten lounasta syötiin muutaman minuutin kävelymatkan päässä ehkä liikuttavimmassa mahdollisessa Gasthausissa, jossa oli sekä väljää että halpaa.
J tilasi alkupaloiksi maksaknöödeleitä, jotka paljastuivat tennispallon kokoisiksi möykyiksi silkkaa sitä itseään – tämä olisi jo riittänyt yksinään lounaaksi! Tämän jälkeen päälle vielä perinteiset schnitzelit, jotka olivat hyviä, mutta aivan liian valtavia: en saanut syötyä omaani kuin puoliväliin asti vaikka skippasin alkuruoan kokonaan. Ihan hyvää se oli, mutta olen kyllä enemmän italialaisen ruoan ystävä…
Schnitzelit täyttivät meidät siinä määrin perusteellisesti, että hotellilla iltapalaksi tilattiin ainoastaan jäätelöt. Henkilökunta ei muistanut annosten nimiä ulkoa, joten kompensoivat sitä jättämällä huonepalvelumaksun laskusta pois. Hellyyttävää.
Innsbruck oli kiva, mutta olisi vaatinut hieman enemmän aikaa. Ehkä menemme sinne vielä joskus vaikka yhdistetylle kaupunki- ja vaellusretkelle!