On niitä jotka hikoilevat, ja niitä jotka palelevat. Jokainen saa valita itse, mutta koskaan ei saa antaa periksi. – Vapaasti muunneltu Nuuskamuikkusen sananlasku
Elämässäni on ollut n. 25 vuotta kestänyt ajanjakso, jolloin en uskonut että palelu olisi mitenkään omasta valinnasta kiinni. Minua on nimittäin palellut aina. Olen sen johdosta mm. kohahduttanut meksikolaisia luokkakavereitani hautautumalla paksun hupparin sisään ilmastoidussa luokkahuoneessa (ulkona lämpötila +45C = sopiva), sekä naurattanut työkavereitani tuomalla työpisteelleni ja palavereihin aina mukanani fleecepeiton. Villasukkia pidän jalassa useimmiten kahdet tai kolmet päällekkäin läpi vuoden, ja parasta mitä tiedän on pitää pipoa päässä sisällä.
Ostin vuosia joka talvi uuden halvan talvitakin, ja palelin. Viime talvena investoin kalliiseen pitkään toppatakkiin, ja huomasin ensimmäistä kertaa millaista talvi voi olla, jos jättää palelut huonommin varustautuneille. Toisin sanoen siis vihdoin ymmärsin, että kyllä niillä varusteilla vaan on ihan hirveän paljon väliä, jos sattuu olemaan jotain muuta kuin kaikkeen sopeutuva vaihtolämpöinen.
No, pitkä ja kaunis untuvatakkini ei kuitenkaan oikein sovellu syksyiseen ulkoiluun, ja tänä vuonna olen eräjormaillut ja #Suomiretkeillyt enemmän kuin koskaan aiemmin. Ulkoilun suhteen olenkin tehnyt samojen oivallusten äärellä todella onnistuneita hankintoja, joista on ollut arvaamattoman paljon iloa luonnossa liikkuessa. Retkeillessä avainsanaksi on noussut kerrospukeutuminen, joka vastoin kaikkia odotuksia ei tarkoitakaan tönkköä liikkumista tuhansien huonosti yhteen sopivien kerrosten alla, vaan jotain ihan muuta.
Luottotriokseni on noussut tämä kombo:
Actives Warm II Q Zip Top | Essens III Down Hood | Roc Fiction Q Jacket
Base layerina käytän microfleece-merinovilla-aluspaitaa (vasemmalla), joka on esimerkiksi kesällä hyvä ihan sellaisenaan. Ilmojen hieman viiletessä laitan päälle gore-tex-hardshellin (oikealla), joka blokkaa tehokkaasti pois tuulen ja sateen. Vielä vähän kylmemmällä vaihdan päällyskerroksen kevyeen hanhenuntuvatakkiin (keskellä), ja kaikkein kylmimmällä laitan kaikki kolme päällekkäin. Siis kolmesta vaatteesta saa sopivasti lämpimän asun kuuteen erilaiseen ilmasto-olosuhteeseen.
Näistä kolmesta olen tänä syksynä käyttänyt eniten Essens III Down Hood*-kevytuntuvatakkia, joka on uusinta uutta Haglöfsin tämän syksyn mallistosta. Takki on erityisen kätevä siksi, että se kestää jonkin verran myös sadetta – siinä on kosteutta hylkivä Pertexin Quantum-päällyskangas sekä myös omalta osaltaan vedenkestävyyttä edistävä DWR-pintakäsittely (Durable Water Repellent, samaa käsittelyainetta käytetään mm. Gote-Texissä). Tihkusateessa pisarat jäävätkin nätisti pinnan päälle kellumaan, ja ne voi tarvittaessa ravistaa pois. Kovemmalla sateella vesi kuitenkin tulee saumoista läpi, joten sadetakiksi ei untuvatakkikaan taivu – tosin eipä se ole tarkoituskaan.
Vedenhylkivyyden ohella mainio piirre on takin mieletön monikäyttöisyys: olen käyttänyt sitä suurella menestyksellä pyöräillessä, metsäretkillä sekä kiipeillessä. Takin kainaloihin tehdyt kiilaleikkaukset mahdollistavat mm. sen, että kädet voi nostaa pystyyn ilman, että takki nousee ollenkaan. Takki pysyy siten paikoillaan esimerkiksi pyöräillessä, eikä tarvitse suhata paikasta toiseen alaselkä paljaana.
Kiipeilyhommissakin takki on ollut lyömätön, ja olen käyttänyt sitä sujuvasti belay jacketina – en pidä sitä seinällä, mutta varmistaessa se on hyvä ja helppo heittää niskaan pitämään lämpöä tallessa. Ylimääräisiä roikkuvia nauhoja tai muita turhuuksia ei ole aiheuttamassa potentiaalisia vaaratilanteita. Kainaloiden kiilaleikkaukset ovat tärkeä juttu tässäkin.
Niin, ja muistinko mainita että takki painaa vain 280 grammaa ja pakkautuu omaan taskuunsa? Tuskin matkustan enää mihinkään ilman sitä. Naapurikalliolle tai kauemmas. ♥
* Untuvatakki saatu blogin kautta
Käy tykkäämässä La Vida Locan Facebook-sivusta, niin saat uudet päivitykset suoraan uutisvirtaasi. Seuraa seikkailuja myös Twitterissä (@sarrrrba) ja Instagramissa (@vidalocasari)!