Automatkailu on suosittu liikkumismuoto Euroopassa, ja mekin olemme tehneet kaksi viimeisintä pitkää kesälomakiertuettamme nimenomaan road trippeinä. Tällä kertaa lensimme Milanoon, ja vuokrasimme auton sieltä: tarkoitus oli ajaa Italiasta Ranskaan, sieltä Sveitsiin ja Liechtensteiniin, josta edelleen Itävallan kautta takaisin Italiaan.
Tarkempaa reittiä emme olleet etukäteen suunnitelleet, mutta toki tiesimme haluavamme nähdä joitakin tiettyjä kohteita, ja reitti sai määräytyä sitä mukaa kun matkaa taitoimme.
Alkuperäisestä toivelistasta täytyi loppujen lopuksi tiputtaa aika monta mielenkiintoista paikkaa pois (kuten Lauterbrunnenin laakso, Bern ja Zürich), mutta toisaalta tulimme siitäkin huolimatta nähneeksi todella paljon upeita paikkoja, eikä mielenkiintoisten kohteiden skippaaminen siksi tuntunut ihan niin tylsältä.
Tietullit ja vinjetit
Tietulleja välttelimme ihan tietoisesti parhaamme mukaan, ja käytimme maksullisia tieosuuksia vain silloin, kun se oli välttämätöntä. Käytimme navigointiin HERE Maps-sovellusta, jonka avulla oli helppo laskea reitit ilmaisten tienpätkien mukaisesti.
Sveitsin ja Itävallan tienkäyttömaksukäytäntö eroaa jonkin verran naapureistaan, eikä siellä ole samanlaisia tietullipaikkoja kuin vaikka Italiassa. Sekä Sveitsissä että Itävallassa tietullit on korvattu auton tuulilasiin liimattavalla vinjetillä, tosin jostakin syystä jouduimme Itävallassa kuitenkin yhdestä tieosuudesta maksamaan Italialaisen käytännön mukaisesti. Meille jäi mysteeriksi miksei vinjetti siinä kohtaa kelvannutkaan.
Sveitsissä vinjetti on voimassa aina kuluvan vuoden loppuun, kun taas Itävallassa sen saa ostaa kymmeneksi päiväksi, kahdeksi kuukaudeksi tai yhdeksi kalenterivuodeksi. Vinjettiä ei tarvitse ostaa jos ei käytä moottoriteitä ollenkaan, mutta meille ei ainakaan ihan täysin aina selvinnyt oliko jokin tietty tienpätkä vinjettiä vaativa vai ei, joten kai se oli ihan hyvä ottaa kaiken varalta joka tapauksessa.
Vinjetin käyttöä valvotaan mm. elektronisesti samalla tavalla kuin nopeuksia, ja Itävallassa ilman vinjettiä ajamisesta voi saada pahimmillaan jopa useiden tuhansien eurojen sakot, Sveitsissä sakko on merkittävästi pienempi.
Vinjetit eivät ole kalliita (katso myös tarkempi erittely road tripin kustannuksista), ja näimme niitä myytävän oikeastaan kaikilla mahdollisilla huoltoasemilla, joten suosittelisin sellaisen kyllä hankkimaan.
Tankkaaminen ja katala seteliautomaatti
Auton tankkaaminen oli oikeastaan hyvin pitkälti samoissa hinnoissa kaikissa matkan varrelle sattuneissa paikoissa, vaikka toki esimerkiksi Ranskassa jonkin verran halvempaa kuin Sveitsissä. Halpaa polttoaine ei ollut oikein missään, ja diesel oli kaikkialla kalliimpaa kuin bensa. Italiassa oli monella huoltoasemalla vielä erilliset hinnat sen mukaan tankkaako itse, vai ajaako auton palvelutankkauspisteelle.
Reissumme ainoa vastoinkäyminen liittyi juurikin tankkaamiseen: olimme ajelemassa Lago Maggiorella sunnuntaina, jolloin kaikki mahdolliset paikat olivat kiinni. Kylmäasemia toki löytyy vaikka kuinka, mutta suurin osa niistä ilmoitti hyväksyvänsä ainoastaan käteistä tai italialaisia ja/tai siruttomia pankkikortteja. En yleensä koskaan tankkaa käteisellä, koska mikään ei ärsytä niin paljon kuin hukkaan heitetty automaatin nielaisema raha!
No, lopulta taivuimme iskemään kylmäaseman seteliluukkuun kympin – tietysti vain huomataksemme, että kyseiseltä asemalta oli diesel niin sanotusti finito. Ehdimme saada tankintäytettä ruhtinaallisella neljällä eurolla, ja viskasimme samalla kuusi euroa Kankkulan kaivoon. Toisaalta, tämä tosiaan oli matkan suurin vastoinkäyminen, joten ehkä nyt kuitenkin kestämme tämän kuuden euron menetyksen. ;)
Alppien maisemareitit
Parasta automatkailussa on ”yllätyksellisesti” kaupungeissa ajelemisen sijasta maisemien ihailu, ja pyrimmekin järjestelmällisesti valitsemaan aina ne kaikkein kauneimmat maisemareitit piittaamatta siitä, että matka-aika oli usein paljon pidempi. Koska lomalla ei ole mihinkään kiire, ylitimme suuressa hurmiossa monta sellaista vuorta, joiden alta olisi päässyt tunnelia pitkin käyttämällä vain murto-osan ylittämiseen menevästä ajasta.
Route des Grandes Alpes
Hienoin matkan varrelle osunut tienpätkä oli legendaarinen alppitie Route des Grandes Alpes, joka yhdistää Ranskan rannikon ja Lac Lémanin. Toki myös kaikilta muilta osin ovat Alpit automatkailijalle oikea suurten huokausten unelmakohde.
Jaufenpass
Itävallasta ajoimme Italiaan suosittua Jaufenpassia pitkin (SS44). Jaufenpassilla ei kuitenkaan nähnyt läheskään yhtä paljon maisemia kuin Grandes Alpesilla, koska monet osuudet kulkivat metsän läpi. Osa tien viehättävyydestä ja suosiosta liittyykin siihen että mutkaista tietä on ”kiva ajaa” – arvelen, että tämä sopii loppujen lopuksi paremmin moottoripyöräilijöille kuin autoilijoille.
Simplon pass
Sveitsin ja Italian yhdistää Valais’n Alpeilla Simplon Pass (E62), jota käytimme käydessämme Italian puolella yöpymässä. Simplon Passia on käytetty kulkureittinä iät ja ajat, ja Napoleon rakennutti sinne ensimmäisen ajoneuvokelpoisen tien 1800-luvulla.
Lähes 700 metriä pitkä Ganterbrücke ylittää Ganterin laakson. Silta on koko Sveitsin pisin.
Se pahamaineinen liikennekulttuuri?
Näimme ensimmäisen kolarin heti viiden minuutin päässä Malpensan lentokentästä, ja ehdimme jo hetken harkita uskovamme puheisiin hurjasta liikenteestä. Tosiasiassa lopulta näkemämme kolari oli paitsi ensimmäinen, myös tällä matkalla viimeinen. Siksi liikennekulttuurista ei oikeastaan ole mitään sen ihmeellisempää sanottavaa, eikä oikeastaan voi lopulta kuin ihmetellä kaikkia niitä stereotyyppisiä puheita esimerkiksi juuri Italian liikenteen kaoottisuudesta.
Surkeita kuskeja toki on ehkä suhteessa enemmän kuin vaikka nyt Pohjoismaissa, ja enimmäkseen meininki on sellaista yllättävää nynnyilyä – ei esimerkiksi uskalleta liittyä liikenteen sekaan moottoritiellä tai jarrutetaan voimakkaasti aivan absurdeissa paikoissa. ”Hurjaksi menoksi” luokiteltavaa liikennekäyttäytymistä löytyy korkeintaan ruuhkaisimmista liikenneympyröistä, eikä sekään ole kovin hurjaa.
Käytännössä katsoen voisi todeta, että jos pärjää autolla Helsingin keskustassa, ei näillä alueilla ajamisen kanssa tule hankaluuksia. Vaikka autoaan huonosti hallitsevien ja surkeiden kuskien määrä eteläänpäin mentäessä kasvaakin, kasvaa samalla ihmisten yleinen ystävällisyys ja joustavuus – tämä näkyy myös liikenteessä, jossa tilaa tulee ja sekaan mahtuu. Joudumme molemmat ajamaan paljon Helsingissä, ja heittämällä enemmän torven soittoa, punaisia päin ajamisia sekä itsekkään vaarallisia ratkaisuja esiintyy työmatkalla aamuruuhkassa.
Mutta pysäköinti, siinä ne italiaanot ovat ihan maineensa veroisia! Ja koska meillä oli italialainen auto, tarttui mokoma toistaitoisuus väliaikaisesti myös meikäläisen hovikuskiin:
Kaikessa spontaaniudessaan automatkailu on yksi parhaista matkailun muodoista. Meidän matkamme sijoittui kesäkuun loppuun, jolloin suurin turistisesonki ei ollut vielä alkanut, ja saimme siten nauttia hyvin pitkälti ruuhkattomista teistä, eikä parkkipaikkojen löytämisen kanssa ollut juuri ongelmia missään.
En tiedä viitsisinkö kuitenkaan lähteä tuonne sompaamaan enää silloin, kun kaikki paikalliset säntäävät kesälomansa kunniaksi yhtä aikaa teiden ritareiksi – vaikka rakastankin automatkailua, on siinä yksi puoli jota en voi sietää: ruuhkat. Äkkiseltään katsottuna autorakkaus ja ruuhkaviha ovat aika hankala yhtälö, mutta oikein ajoitettuna homma toimii.
Kaikki matkan varrelta kirjoittamani jutut löytyvät koostetusti täältä.