Reaaliaikaiset tervehdykset Svolværista, Lofoottien epävirallisesta pääkaupungista! Tarinat matkapäivistä 1-4 löytyvät täältä: ”Suomen läpi Bugøynesiin”, ja matkapäivistä 5-8 täältä: ”Karigasniemi, Honningsvåg, Nordkapp, Alta, Kilpisjärvi”.
PÄIVÄ 9: Kilpisjärveltä Harstadiin
Kun aamu sarasti Kilpisjärvellä, pakkasimme jälleen kerran kamat autoon, ja jatkoimme matkaa. Auto tankattiin tietysti vielä Suomen puolella, jonka jälkeen ajoimme suorilta tein saaristokaupunki Harstadiin. Harstad valikoitui reitille lähinnä siksi, että se oli ainut paikka Kilpisjärven ja Lofoottien välissä, josta löytyi järkevää majoitusta lyhyellä varoitusajalla.
Mitään sen kummempaa kaupungista ei sitten löydykään, vaikka ihan kivalta ranta-alue toki onneksi näyttää, ja pieni vanha kaupunki on idyllinen. Sydäntäraastavinta kaupungissa oli 30 euron hampurilaisateria. Täällä muuten myös nähtiin tähän mennessä reissun ainoa tietullipaikka. Muuten niitä ei ole näin pohjoisessa näkynyt lainkaan.
PÄIVÄ 10: Harstadista Nusfjordiin
Harstadista ajoimme suoraan Lofoottien ensimmäisten suurten saarten läpi Nusfjordiin, jossa koin pitkästä aikaa oikein kunnon ”suurta rakkautta ensisilmäyksellä” -hetken. Nusfjordin sanotaan olevan yksi Norjan parhaiten säilyneistä kalastajakylistä, ja kylä onkin samalla kalastusperinnettä esittelevä museo. Alueelta löytyy mm. vanha leipomo, sekatavarakauppa sekä erinäisiä muita rakennuksia.
LUE MYÖS ► Kalastajakylä Nusfjord — parasta Lofooteilla 🇳🇴
Nusfjordista olimme varanneet kahdeksi yöksi rorbuerin (Nusfjord Rorbuer), eli perinteisen norjalaisen kalastajamökin. Valinta oli todellinen napakymppi, sillä meille osunut rorbuer oli paitsi syötävän söpö, myös aivan ihanalla paikalla. Lisäksi sieltä löytyi valehtelematta paras sänky, jossa olen koskaan nukkunut. Tämän kruunasivat vielä valtavan isot ja muhkeat tyynyt ja peitto. Aivan mieletön!
Ensimmäisenä Nusfjordin päivänä tutkimme ihan vain kylää itsessään, söimme alueella sijaitsevassa ravintolassa sekä katsoimme jalkapalloa kylän ainoassa pubissa. Nusfjord on oikeasti todella pieni kylä, mutta mielestäni koko Lofoottien paras ja ihanin paikka.
PÄIVÄ 11: Nusfjord, Haukland, Uttakleiv, Leknes
Seuraavana päivänä teimme Nusfjordista käsin retken Hauklandin ja Uttakleivin rannoille, sekä kävimme ostoksilla Leknesissä. Hauklandin ranta on upea, sekä hieman Uttakleiviä rauhallisempi, ja jos näistä kahdesta on pakko valita kummalla vierailee, on suositukseni Haukland. Nämä sijaitsevat kuitenkin käytännössä vierekkäin, eli samalla reissulla onnistuu molempien bongaaminen.
Molemmat rannat ovat erittäin suosittuja kohteita, ja niihin roudataan turisteja mm. busseilla. Osalle hienoistakaan rannoista ei tämän vuoksi oikeastaan tee edes mieli pysähtyä. Uttakleivissa joutuu lisäksi maksamaan parkkimaksua, joten siellä viivyimme vain sen verran, että nappasin rannasta pari kuvaa. Lofoottien rannat ovat lähes ikonisessa maineessa, mutta minusta ne eivät kuitenkaan ole olleet lähellekään paras asia näillä saarin.
Rantojen jälkeen kävimme vielä Leknesissä ruokakaupassa. Leknes on hyvä juuri tällaiseen varusteiden täydentämiseen, mutta muuten se on lähes susiruma paikka, jossa en kehottaisi ketään viipymään sen kummemmin.
(No joo, ehkä vähän tuhmasti sanottu, ei se nyt sentään mikään Kirkkonummi ole.)
PÄIVÄ 12: Flakstad, Ramberg, Hamnøy, Reine, Å i Lofoten, Sørvågen
Seuraavana päivänä otimme suunnan kohti Lofoottien kärkeä. Majoitus oli varattu Reinen ja Å:n väliin sijoittuvasta Sørvågenin kylästä, ja tämä osoittautuikin erinomaiseksi tukikohdaksi saariryhmän eteläkärjen tutkiskelua ajatellen. Myös Sørvågenissa yövyimme kaksi yötä. Nusfjordista lähdettyämme ajoimme ensin katsastamaan Flakstadin sekä Rambergin rannat, jotka olivat jo kertaluokkaa kauniimpia kuin edellispäivänä katsellut Haukland ja Uttakleiv.
Rantabongailun jälkeen suuntasimme kohti Å:ta, mutta matkalla katsastettiin vielä tietysti Hamnøyn sekä Reinen kylät. Erityisesti Reineä olin mehustellut etukäteen valtavasti, mutta se paljastui hienoiseksi pettymykseksi: se oli kaikista kauneimmillaan vähän kauempaa katsottuna. Sen sijaan Hamnøy oli jollakin tapaa aivan mielettömän ihana.
Lopulta saavuimme määränpäähämme: Lofoottien eteläisimpään kylään nimeltä Å, joka on samalla Ruotsin Luulajaan johtavan eurooppatie E10:n päätepiste. Å:ssa sijaitsevat Lofoottien kapakalamuseo (Lofoten Tørrfiskmuseum) sekä Norjan kalastuskylämuseo (Norsk Fiskeværsmuseum), mutta varsinainen helmi odottaa pienen kävelymatkan päässä: parkkialueelta kannattaa jatkaa kävellen vielä aivan saaren kärkeen saakka, sillä näkymät siellä ovat upeat. Lofoottien parasta antia ovat maisemat, eivät niinkään kylät ja kaupungit.
Å:sta palasimme hiukan takaisinpäin, ja majoituimme Sørvågenin kylässä sijaitsevaan hostelliin, josta meillä oli varattuna huone omalla kylpyhuoneella sekä keittiönurkkauksella. Majoitus löytyy mm. Booking.comista nimellä Planet Basecamp, ja se sopii sijaintinsa sekä hintansa puolesta todella hyvin niille, jotka haluavat majoittua lähellä Lofoottien eteläkärkeä ja tehdä päiväreissuja sieltä käsin.
Vieressä on myös pieni mutta hyvin varusteltu ruokakauppa, erittäin paljon kehuttu ravintola Maren Anna sekä kalaburgereita myyvä nakkikioski. Me shoppailimme gurmeeta kaupasta, ja herkuttelimme mm. tonnikalaleivällä ja nakeilla.
PÄIVÄ 13: Sørvågen, Fredvang
Päivä 13 meni enimmäkseen lepäillessä, nukuimme kahdet päiväunet ja näiden välissä luettiin kirjoja ja ladattiin akkuja. Illalla lähdimme Fredvangiin tarkoituksenamme patikoida Kvalvika beachille sekä Rytenille, mutta tämä jäi pelkäksi aikomukseksi: koko Lofoottien matkan aikana meille on käynyt tasan yhden kerran niin ettei parkkipaikkaa yksinkertaisesti löydy, ja se oli täällä.
Harmitti, mutta ehkä sitten joskus toiste. Onneksi ja lohdutukseksi Ryteniltä sekä Kvalvikalta löytyy upeita kuvia ihasteltavaksi Suvi Höydenin blogista: Ryten & Kvalvika.
PÄIVÄ 14: Henningsvær, Svolvær
Neljäntenätoista matkapäivänä lähdimme takaisin kohti manteretta, ja ajoimme Sørvågenista Henningsværiin. Heimøyn ja Hellandsøyn saarilla sijaitseva kalastajakylä Henningsvær voidaan mielestäni kiistatta julistaa tässä ja nyt Lofoottien kauneimmaksi kyläksi, sekä Nusfjordin ohella parhaaksi vierailukohteeksi mitä näillä saarilla on tarjottavanaan.
Henningsværia kutsutaan Norjan Venetsiaksi, ja sieltä löytyy pienempiin kyliin verrattuna todella paljon nähtävää ja katseltavaa, sekä jopa shoppailtavaa. Kahviloita ja ravintoloita on todella paljon. Kylään johtaa päätieltä erkaneva sivuhaara ja se sijaitsee noin puolen tunnin ajomatkan päässä Svolværista.
Yksi erikoisimmista hienouksista Henningsværissa on niemenkärkeen rakennettu jalkapallokenttä. Onneksemme tuulet olivat suotuisia, ja saimme napattua siitä näin upeat kuvat dronella:
Henningsværista ajoimme lopulta tänne Svolværiin, jossa meillä oli varattuna majoitus todella hienolle paikalle pystytetystä Scandicista (alla olevassa kuvassa keltaiset ja punaiset rakennukset). Svolvær pääsi yllättämään, sillä en odottanut kaupungilta paljoakaan, mutta tämäpä olikin aivan ihana! Todella eläväinen kaupunki, ehkä jopa eläväisin koko tällä Pohjois-Norjan turneella tähän asti. Täältä löytyisi myös sotamuseo, jos maisemat alkaisivat tympäistä (mahdotonta).
PÄIVÄ 15: Svolvær
Tänään olemme enimmäkseen kävelleet ympäri Svolværia, käyneet pesemässä auton ja syöneet. Huomenna ajamme hieman pidemmän pätkän, kun suuntaamme Tromssaan yhdeksi yöksi ennen, kuin lennämme sieltä sunnuntaina Huippuvuorille.
Jee! ♥
PS. Jos Norja kiinnostaa automatkakohteena myös muuten kuin Lofoottien osalta, suosittelen kurkistelemaan myös näitä postauksia vuoden 2013 road tripiltämme:
🇳🇴 10 syytä matkustaa Norjaan
🇳🇴 Pohjois-Euroopan huipulla
🇳🇴 Päivä Stavangerissa
🇳🇴 Jännän äärellä Oslossa
🇳🇴 Vaellus Nigardsbreenin jäätiköllä
🇳🇴 Ihanista ihanin Stavanger
Kommentit (14)
Vautsi mitä kuvia! Kateeks kyllä käy noissa maisemissa ja erityisesti dronen kanssa! Saanko tiedustella speksejä droneen ja sen kanssa olevaan kameraan? Tarkoitus olis joskus hankkia drone itellekin ja siihen joku hyvä kamera niin siksi kyselen. Helpottais niin paljon maisemien kuvausta. :)
Hola! Drone on DJI Mavic Pro, ja siitä sekä sen kamerasta löytyy tarkempia speksejä esim. tuolta: https://www.rajalacamera.fi/dji-mavic-pro.html
Tuo on mielestäni hyvä drone erityisesti siksi, että se on kevyt ja menee pieneen tilaan: on erityisen hyvä matkailijalle. Kamerakin on aivan kelpo, isommissa ja uudemmissa droneissa voi olla parempiakin, mutta meille tämä on riittänyt mainiosti. :-)
Päivämääristä päätellen aurinko laski sitten vasta Torniossa?
Oliko huoneissa pimennysverhot tai rullat?
Kalatehtaalla viikon "loma" niin tulee bensat maksettua.
Juu, juuri näin, eikä kunnolla oikein Torniossakaan! :D Kaikissa meidän majapaikoissa oli pimennysverhot, onneksi.
izbhw5
sgr57s
67v574
9iv4hr
fc7wcs
hpabfq
sooium
t290x0