X

Museo Egizio, eli egyptiläinen museo Torinossa 🇮🇹

Torinossa ollessamme vierailimme kaupungin kuuluisassa, vuonna 1824 perustetussa Egyptimuseossa. Torinon Museo Egizio on Kairon vastaavan museon jälkeen toisiksi suurin Egyptikokoelma maailmassa, ja se on nimensä mukaisesti omistautunut pelkästään egyptiläiselle taiteelle ja kulttuurille.

Museossa onkin esillä yli 6500 historiallisesti merkittävää esinettä, ja varastotiloissa säilötään lisäksi 26 000 sellaista kohdetta, jotka eivät joko ole riittävän kiinnostavia yleisölle (kuten koristelemattomat ruukut), joille ei ole tilaa tai jotka kaipaavat kipeästi entisöintiä. Joka tapauksessa museo on mittavan kokoinen (neljä kerrosta ja 10 000m2), ja sen kokoelma vieläkin mittavampi.

Museo paljastui erittäin laadukkaaksi ja hienoksi. Egyptin historiaa laajasti esittelevään museoon ja sen kaikkeen yleiseen toimivuuteen oli selkeästi panostettu paljon, joka kieltämättä tuntui vähän hassulta – Italiassa. Museon pääsymaksu yhdeltä hengeltä oli 13€.

Yksi syy siihen miksi halusin välttämättä vierailla Museo Egiziossa löytyy Mika Waltarin Sinuhe Egyptiläisestä. Olen lukenut Sinuhen ainakin kymmenen kertaa yli ja ympäri, enkä todennäköisesti kyllästy siihen koskaan – minulla on se myös autossa äänikirjana (2h päivässä työmatkoihin, oikeasti suosittelen äänikirjoja lämpimästi muillekin), ja olen siten myös KUUNNELLUT tarinoita Sinuhen seikkailuista monen monta kertaa.

En ole siis mikään varsinainen Egyptifanaatikko, mutta olen keskivertoa kovempi Sinuhefani. Innostukseni oli siten valtava joka kerta, kun löysin yhtäläisyyksiä kirjan ja tosimaailman välillä – jopa kirjasta tuttu härän tielle jättämä sontakakku oli päässyt esille vitriiniin. Toki tämä herättää kysymyksen siitä, mitä ovat ne 26 000 varastossa lojuvaa esinettä? Kuvassa siis ihan todella vitriiniin säilöttyä lantaa.

Museokävijät saivat sisääntulon yhteydessä käteensä laitteen, johon oli ladattu videosisältöjä, kuvia sekä ääniraitoja, joissa annettiin lisätietoja esillä olevia esineitä ja niiden taustoista. Laitteella oli helppo navigoida, sillä kohteet oli jaoteltu saleittain ja ne oli numeroitu loogisesti. Kuka väitti etteivät italialaiset pystyisi tällaiseen järjestelmällisyyteen? Väitän että pieleen meni moinen väitös.

Mitään ylimääräistä melua nuo laitteet eivät aiheuttaneet, sillä niistä kuului selostus vain jos laitteen vei puhelimen tapaan lähelle korvaa. Erittäin hyvä keksintö jonka soisi rantautuvan myös muihin suuriin museoihin! Eihän kukaan nyt oikeasti jaksa lukea kaikkia niitä tuhansia tekstiselostuksia, ja siksi onkin välillä virkistävää saada informaatio puhuttuna. Museoon oli myös järjestetty jonkin verran penkkejä, joille saattoi istahtaa näitä selostuksia kuuntelemaan.

Minulla pisti erityisesti silmään se, ettei suurinta osaa esillä olevista patsaista oltu suojattu mitenkään – niitä olisi siis kuka tahansa turisti päässyt halutessaan käpälöimään. Museon henkilökunta tosin oli ilmeisen tarkkaavaista, ja eräskin mies sai heti huomautuksen hipaistuaan patsasta ”ohimennen”.

Museo Egizio sijaitsee aivan Torinon keskustassa monien muiden pelipaikkojen lähellä. Lippujonoista pääsee sujuvasti ohi, jos ostaa liput netistä etukäteen. Me emme näin tehneet, mutta satuimme pääsemään hyvin lyhyellä jonotusajalla sisään – taaksemme tosin muodostui bussilastillisen verran jonoa, joten ajoitus sattui ns. ”just eikä melkein”.


Käy tykkäämässä La Vida Locan Facebook-sivusta, niin saat uudet päivitykset suoraan uutisvirtaasi.
Seuraa seikkailuja myös Twitterissä (@sarrrrba) ja Instagramissa (@vidalocasari)!
Voit myös tilata uusimmat artikkelit suoraan sähköpostiisi tästä.


Museo Egizio, eli egyptiläinen museo Torinossa 🇮🇹 was last modified: 20 kesäkuun, 2019 by Sari Venäläinen

Kommentit (34)

  • Hävettää myöntää, mutten ole koskaan lukenut tuota Waltarin kirjaa. Mutta en myöskään ole käynyt Torinossa (tai Italiassa ylipäätään), joten ehkä nämä kaksi asiaa voisi yhdistää. Vaikuttaa ihan mielenkiintoiselta museolta, ehkä kirjan jälkeen tuonne on pakko päästä. :)

    • Haha :D Mä muistaakseni luin ensimmäisen kerran 13-vuotiaana, ja sen jälkeen melkein kerran vuodessa uudestaan. Joku siinä vaan iskee, ja siksi tuo museokin oli niin nautittava. ^___^

  • Nyt pitää minunkin kaivaa oma Sinuheni kirjahyllystä pölyttymästä. On tainnut kulua muutama vuosi (tai vuosikymmen - heh), kun kirjan viimeksi luin. Kauniita kuvia olet taas ottanut!

  • Tämähän tarkoittaa, että Torinoon on päästävä! :o Vaikuttaa upealta museolta. 13€ on mielestäni kyllä erittäin kohtuullinen maksu jo vaikka vähäisemmästäkin museosta... :) Muinoin näin egyptiläisiä aarteita British Museumissa, ja jo ne saivat haukkomaan henkeä upeudellaan ja hisotriallisella arvollaan.

    • Mä olen käynyt kai vain sellaisissa max. 5€ museoissa :D Mutta joo ei tosiaan harmittanut enää kun näki millainen museo oli kyseessä. :)

  • Museot kiinnostaa aina! Aika hauska juttu tuo vitriiniin säilötty lanta! :)

  • Tulee kyllä käytyä museoissa liian harvoin omilla reissuilla. Joissakin sotamuseoissa yms. on tullut kuitenkin käytyä ja juuri tällaiset kuvailemasi museot ovat sellaisia, jotka itseänikin kyllä kovasti kiinnostaa. Hyvä tietää jos tuonnepäin joskus matkaa! :)

    • Mä olen viimeaikaisilla reissuilla jotenkin oivaltanut museot ihan uudella tavalla, ehkä ollaan vaan satuttu niin hyviin museoihin että olen alkanut oikein kunnolla museoiden puolestapuhujaksi. Aiemmin tietty pidin niitä ihan vaan tylsinä. :)

  • Olen nykyään niin hemmoteltu museoiden suhteen, että petyn, ellei museossa ole tarjolla tuollaista hyvätasoista ääniopasta - ja todellakin maksan siitä euron tai pari ylimääräistä, jos sellainen on vain tarjolla! Paljon mukavampi katsella esineitä samalla kun kuuntelee kuin lukea läpi kaikki tekstit.

    • Mä olen aiemmin törmännyt korkeintaan joihinkin huonoihin virityksiin, useimmiten ei ole ollut saatavilla mitään. Olin siis tosi positiivisesti yllättynyt miten hyvin tuo oli hoidettu. :)

  • Käyn jatkuvasti yhä vähemmän museoissa ja myönnän, että tämäkin olisi jäänyt väliin. Sinuheni olen lukenut ja pyramidit nähnyt, mutta Egyptin historia, kuten historia ylipäätään, kiinnostaa hävettävän vähän. Että tällaisia noloja tunnustuksia. Taisi muuten olla Milanossa reilu vuosi sitten näyttely, jossa väitettiin purkeissa olleen ihmisen sitä itseään. Tiedä sitten. En mennyt katsomaan. Duomon katolta vain ihmeteltiin jonoja.

    • Mulla tuntuu menevän päinvastoin... Täytyy vain löytää oikeat museot, eikä noita kakkapurkkitaidemuseoita. :D

  • En ole ihan erityisesti Sinuhe-fani enkä Egyptifanikaan, mutta joskus on ajatuksissa vielä käydä Egyptissä pyramideja katsomassa kun toistaiseksi siellä on tullut käytyä vaan Tabassa, kävellen rajan yli Eilatista :-) Mutta ihan ensimmäiseksi ei Italiassa tulisi mieli mennä Egypti-museoon :-)

    • Se oli kyllä jotenkin hassua, että nimenomaan Italiasta löytyy noin hyvä ja kattava Egyptimuseo. Kai se liittyi jotenkin siihen, että jollakin isolla herralla oli oma henkilökohtainen kokoelma, josta sitten lopulta syntyi tämä. Tai jotain, en oikeastaan tiedä. Ihan niin kiinnostunut en ollut että olisin tämän tiedon kaivanut esiin. :D

  • Täytyy tunnustaa, että Sinuhe on lukematta, vaikka nuorempana on tullut luettua vaikka minkälaista eeposta. Nykyään lukeminen on kausittaista ja tällä hetkellä on valitettavasti menossa turhan pitkä kirjaton kausi. Mutta ehkä joskus vielä Sinuheenkin tartun! Mielenkiintoisen kuuloinen museo!

    • Mulla oli pitkään sellainen vaihe, etten kertakaikkiaan ehtinyt lukea mitään muuta kuin sen vuosittaisen Sinuhen, joten otin tälle vuodelle ihan tavoitteen: 15 kirjaa. Tällä hetkellä kirjat 7 ja 8 (samaan aikaan, tyypillistä!) kesken, toivotaan että pääsen tavoitteeseen! :D

  • 13 euroa on varmaan suht. paljon keskimäärin museon pääsymaksusta, mutta kiva, että oli sen arvoista totta kai! :) Munkin pitäis varmaan lukea Sinuhe... :D

Samantyylisiä