X

Italialaismummon hoivissa Pello di Trontanossa 🇮🇹

Meidän oli tarkoitus lähteä Zermattista Bernin suuntaan, ja vaeltaa päivän verran Lauterbrunnenin laaksossa. Hotellimajoitus olisi kuitenkin tullut aivan järjettömän kalliiksi, ja yöksi oli luvattu vettä, lunta tai pakkasta – siis selvä ei telttamajoitukselle. Turhauduttuamme majapaikan etsintään totesimme, että on oikeasti kannattavampaa ajaa Italian puolelle nukkumaan, kun kerran siinä rajan tuntumassa oltiin.

Tämän johdosta päädyimme skippaamaan Bernin, ja siirtämään vierailun siellä johonkin toiseen kertaan. Olin hieman harmissani tästä käänteestä, ja lisäksi himppusen vilustunut, jolloin vuorien yli ajaminen oli päässä jyskyttävän paineen vuoksi verrattavissa kidutukseen.

Harmi kuitenkin laantui ja korvatkin siinä pikkuhiljaa toipuivat, kun saavuimme rajan yli Pello di Trontanoon: pienellä kukkulalla asui vain kourallinen ihmisiä, ja viiniköynnökset jatkuivat silmänkantamattomiin. Kissoja vilisteli ympäriinsä, ja meidät otti vastaan italialainen Simona. B&B Uvablu toimii 1700-luvulta peräisin olevassa vanhassa kivitalossa, joka oli kuitenkin tuotu mm. kylpyhuoneen ja ikkunoiden osalta nykypäivään siten, ettei talo ollut menettänyt tunnelmastaan rahtustakaan. Yöpyminen maksoi kahdelta hengeltä 76 euroa, ja siihen sisältyi Simonan omakätisesti meille valmistama aamiainen: laventelikakkua, leipää, pannacottaa ja kahvia mutteripannusta (tietysti!). Kaikki omin käsin leivottua ja valmistettua, kakun laventelit omassa pihassa kasvatettuja.

Kysyimme myös mahdollisuutta pestä pyykkejä, mutta sellaista ei ollut – oli kuitenkin mahdollista jättää pyykit kylpyhuoneeseen, josta ne ilmaantuivat seuraavaksi aamuksi pestyinä ja viikattuina söpöön koriin oven vierelle! ;) Ajatus italialaismummosta ripustelemassa meidän ällöttäviä vaellusvaatteita kuivumaan tuntui aluksi vähän hankalalta, mutta koska se ei ollut hankalaa hänelle, todettiin ettei sen tarvitse olla hankalaa meillekään. Tämä lisäpalvelu maksoi 6 euroa.

Voi kunpa vain olisimme voineet viipyä hieman pidempään! Hiljaa mielessäni päätin, että tuonne on päästävä vielä joskus uudestaan: ajan kanssa, ihan vaan olemaan. En äkkiseltään keksi mitään parempaa rentoutumispaikkaa.


Käy tykkäämässä La Vida Locan Facebook-sivusta, niin saat uudet päivitykset suoraan uutisvirtaasi. Seuraa seikkailuja myös Twitterissä (@sarrrrba) ja Instagramissa (@vidalocasari)!


Italialaismummon hoivissa Pello di Trontanossa 🇮🇹 was last modified: 20 kesäkuun, 2019 by Sari Venäläinen

Kommentit (12)

  • Kuulostaa ihanalta! Tuollaisia helmiä tulee aina satunnaisesti vastaan ja ne muistaa pitkään jälkikäteen. Näen sieluni silmin italialaisen mummon ripustelemassa teidän vaelluskamppeita pyykkinarulle :D

    • Se tuntui niiiin kiusalliselta antaa ne vaatteet pestäviksi, kun olimme niissä juuri rymynneet ja hikoilleet..... Mutta mummelsson sai siitä maksun ja oli siihen tyytyväinen, niin mikäpäs siinä! :D

  • Oi, aivan ihanan symppiksen kuulonen majotus ja tuossa pinkissä huoneessa yöpyisin itekin mielelläni vaikka useammankin yön! (:

    • Mua harmitti aivan hirveästi jatkaa aamulla matkaa :D Kaksi yötä olisi ehdottomasti pitänyt olla!

  • Voi minkä ihanuuden löysittekään! Ja vieläpä hyvin edullisen. Tulee ihan matkakuume! Onneksi sentään Suomessakin aurinko paistaa, ja muutaman tunnin kun vielä junailen pääsen Helsinkiin ja sieltä Porvooseen ja sieltä ehkä sitten vielä muihinkin ihaniin paikkoihin.

    • Oli kyllä oikea helmi. :) Ollaan nyt viime aikoina löydetty booking.comin kautta tosi hyviä ja vähän erikoisempia majoituksia, joita ei esim. hotels.comissa ole edes listattu!

    • J oli sitä mieltä, että on naurettavaa kun tässä on vain yksi kuva rypäleistä, koska otin oikeasti yli 100 kuvaa pelkästään tuolla viiniköynnösten välissä puikkelehtiessani.... ;D

  • Oi kuinka ihanalta paikka näyttää ja sitä se varmaan myös oli! Kaunis Italia <3

  • Ei vitsi mikä löytö! Tuommoiseen majapaikkaan voisi vaipua useammaksi päiväksi. Kauniita kuvia!

    • Tuo oli kerrassaan henkeäsalpaava paikka. Pakko päästä joskus uudestaan!

Samantyylisiä