X

Ihanista ihanin Stavanger

Stavanger on IHANA kaupunki. Siis oikein caps lock-ihana. Stavanger oli vierailemistamme Norjan kaupungeista kaikilla tavoilla kaunein ja viehättävin, ja viihdyimmekin siellä oikein hyvin.

Yksi loistava piirre Stavangerissa oli, että siellä oli tavattomasti nähtävää aivan jokaisessa kadunkulmassa. Sellaiset kaupungit, joissa nähtävää joutuu erikseen etsimään ovat paljon ikävämpiä. Vai miltä teistä tuntuisi tallustella tällaisilla kaduilla?

Stavanger sijaitsee Norjan länsirannikolla, Boknavuonon rannalla ja on Norjan neljänneksi suurin kaupunki. Stavanger on Norjan turistikaupungeista (jos niitä nyt sellaisiksi voi sanoa, siis tärkeimmistä turistikohteista) minun näkökulmastani kaikkein näkyvimmin ja parhaiten ollut mukana sosiaalisessa mediassa, ja sen ansiosta oikeastaan Stavangeriin päädyimmekin.

Olin etukäteen yhteydessä kaupungin matkailutoimiston kanssa, ja kävimme sitten tapaamassa toimiston edustajia illallisella. He kertoivat meille kaikenlaista Stavangerista ja sen tärkeimmistä kohteista, ja saivat meidät jopa lopulta viipymään kaupungissa pidempään kuin olimme alun perin suunnitelleet! Eikä harmita yhtään.

Fargegatan | Stavanger


Näissä kuvissa kaupungin hipsterein katu, eli Fargegaten (”som inte heter så, men kallas det”), viralliselta nimeltään ”Øvre Holmegate”.

”Colourful street in the centre of Stavanger where all buildings have been painted in fresh colours. This is perhaps the most colourful street in all of Norway, and it has been called Stavanger’s ”Notthing Hill”. The area experienced a renaissance in 2005 when hairdresser Tom Kjørsvik envisaged doing something totally unique with it. All the houses along the street were painted in different hues, in accordance with a colour scheme suggested by the artist Craig Flannagan.”

– Region Stavanger (www.regionstavanger.com)

Katutaidetta | Stavanger


Kaupungista löytyy hämmästyttävän paljon katutaidetta, joskus yllättävistäkin paikoista. Näistä on tehty jopa kartta, ja yritimmekin käydä bongailemassa taidetta kadun varsilta. Kartta sattui kuitenkin olemaan jo useamman vuoden vanha, joten suurinta osaa kuvista ei enää ollut löydettävissä, vaikka hienoja juttuja löytyikin.

Idea oli silti loistava, ja toivon että Stavangerilaiset tekevät uuden street art mapin ennen seuraavaa vierailuani sinne!

Geoparken | Stavanger


Yksi etukäteen minua kovasti kiinnostaneista paikoista oli satama-alueelta, Norwegian Petroleum Museumin yhteydestä löytyvä Geoparken. Se on rakennettu vanhoista öljynporauslauttojen osista, ja sinne ovat tervetulleita skeittarit, rantalentopalloilijat, graffitien tekijät, lapset, aikuiset sekä uteliaat turistit. Harmiksemme ensimmäinen Stavanger-päivämme meni sateisissa merkeissä, joten olin ainut haahuilija geoparkissa enkä siten nähnyt sitä juurikaan sille suunnitellussa käytössä.

Stavanger on loistavan monipuolinen. Löytyy katutaidetta ja sateenkaaren värein maalattuja taloja, idyllistä satama-aluetta, valkoisia puutaloja, vähän hiekkarantaa, kaunis puisto ja loistokkaita laivoja. Jos asuisin Norjassa, todennäköisesti haluaisin asua juuri Stavagerissa. ♥

KATSO MYÖS: Mitä tehdä Stavangerissa?

Ihanista ihanin Stavanger was last modified: 6 heinäkuun, 2018 by Sari Venäläinen

Kommentit (6)

  • Oi voi! Tonne olis kylä päästävä kameran kanssa pyörimään

  • Oih, omat muistot nousee kyllä nyt mieleen tuosta paikasta, aivan huikeita kuvia! <3 Ja hitto tuo Marilyn-seinämaalaus on siellä siis edelleen! :D

  • Ihanan värikkäitä kuvia! Vaikuttaa ihanalta matkakohteelta, Norjassa ei ole kyllä tullut käytyä aikoihin.

    • Mulle tää visiitti oli ensimmäinen, mutta ei varmasti viimeinen! Täällä on jo puhuttu, että mitä sitten "seuraavalla kerralla" tehdään :D

Samantyylisiä