X

Pääsiäinen Wienissä 🇦🇹

Halusimme kaupunkilomalle pääsiäiseksi. Vaihtoehtoina pallottelimme mm. Brysseliä, Kiovaa, Ateenaa ja Wieniä. Näistä Wien kiinnosti minua oikeastaan vähiten, mutta sinne kuitenkin päädyimme – kaikeksi onneksi.

Wien oli nimittäin paljon odotettua ihanampi kaupunki, ja se kiilasi suoraan kolmen kärkeen eurooppalaisten suosikkikaupunkieni joukkoon Madridin ja Milanon rinnalle. Wienin valikoitumiseen vaikutti lyhyen, suoran ja kohtuuhintaisen lennon löytymisen lisäksi se, että se ilmeisesti on jokseenkin tunnettu nimenomaan hyvänä pääsiäismatkakaupunkina – tämä tosin selvisi meille vasta siinä vaiheessa, kun Wien oli jo yhtenä voittajasuosikkina vaihtoehtojen listalla.

Wienissä kaikki on puhdasta, kaunista ja täydellistä. Krumeluuria, kultaa ja koukeroita. ♥

Pääsiäismarkkinoita pidetään Wienissä monessa paikassa samaan tyyliin kuin joulumarkkinoita, mutta merkittävimmät markkinat löytyvät Schönbrunnin palatsin pihalta, sekä Freyungin alueelta vanhasta kaupungista. Myytävänä on kaikkea pääsiäistavaraa mitä vain kuvitella saattaa – herkkuja, koristeita, kynttilöitä, viiniä ja käsitöitä. Siis muutamia juttuja mainitakseni.

Ihan Berliinin joulumarkkinoiden mittakaavoihin Wien ei pääsiäisrientojensa kanssa yllä, mutta tunnelma on kyllä parempi – tai sitten minä vain rakastan kevättä (ja suklaapupuja) liikaa.

Erilaiset käsin maalatut munanmalliset pääsiäiskoristeet olivat selkeästi se kaikkein kovin juttu. Tällaisia koristeita muistelisin nähneeni joskus isovanhemmillani, ja nostalgiapäissäni melkein ostin näitä kasan. Hillitsin kuitenkin itseni, ja käytin viimeiset käteisvarani viiniin ja makkaraan. Asiat tärkeysjärjestykseen, jestas sentään. ;-)

Paikallinen osteri eli värikäs ja kiiltävä muna. Yllättävän suosittu juttu, näitä myivät todella monet ja paikalliset hamstrasivat näitä samoja varsinkin hotellin aamiaisella! Minusta tämä on lähinnä häiriintynyt tuote enkä olisi kyllä tuollaista halunnut suuhuni laittaa, byök! ;-)

Pääsiäistä ei juurikaan huomannut kauppojen tai ravintoloiden aukioloajoissa muuten, kuin maanantaina (2. pääsiäispäivä) – tuolloin erikoisliikkeet, kuten Burberry, Louis Vuitton, Gucci, Dolce & Gabbana ja Tiffany pitivät ovensa suljettuina. Muussa tapauksessahan olisin siis käynyt juuri noissa liikkeissä hakemassa täydennystä matkalaukkuuni… NOT.

Mutta niin, matkailijoita todennäköisimmin kiinnostavat putiikit olivat aivan normaalisti auki, tosin yhden apteekin ovea nyimme tuloksetta ja turhaan, vaikka se olisi meitä kiinnostanut sillä hetkellä kovastikin.

Tärkeintä kuitenkin, että makkaraa ja kakkua saa pyhimpienkin päivien keskellä. Shoppailukaupunki Wien ei minusta oikein muutenkaan ollut muuten kuin luksusmerkkien ja matkamuistojen osalta. Enemmän Wienissä on kai kysymys musiikista, kulttuurista, historiasta ja kahviloista.

Lentojen hinnoissa pitkä viikonloppu näkyi, mutta majoituksen hintoihin ei pääsiäinen juurikaan vaikuttanut. Kyllä ne hotellilla kuitenkin pääsiäisen muistivat – pääsiäissunnuntain aamuna oli jokaiseen ovenpieleen käynyt pääsiäiskukko munimassa pupusen. Saattoi muuten olla yksi absurdeimmista lauseista tässä blogissa ikinä.

Kyllä Wien ehdottomasti on hyvä kohde käyttää pääsiäisen pitkä viikonloppu. Lentomatka on, kuten mainittua, lyhyt ja Suomesta niin haluttaessa myös suora. Ajoissa varaaminen saattaa vaikuttaa positiivisella tavalla lentohintoihin, mutta eivät ne nyt mitään ihan mahdottomia nytkään maksaneet. Kone oli aivan ampumalla täysi molempiin suuntiin, koska moni muukin oli saanut saman loistavan idean katsella paljon Suomea pidemmälle edennyttä kevättä tässä ihanassa, ihanassa kaupungissa. Suosittelen. ♥

Pääsiäinen Wienissä 🇦🇹 was last modified: 20 kesäkuun, 2019 by Sari Venäläinen

Kommentit (6)

  • Mäkin kävin viettämässä pääsiäistä Wienissä. Tosin vain päiväseltään, sillä kaupunki oli mulle tuttu jo muutaman vuoden takaa ja hyödynsinkin tilaisuuden käydä samalla vaivalla myös lähistön ennestään käymättömissä kohteissa Brnossa ja Bratislavassa. Wien ei koskaan ole muodostunut mulle ihan suosikkipaikaksi. Kiva se on, miksi muuten olisin palannut :) Mutta jokin siitä puuttuu, että hullaantuisin. Historiaa, persoonaa ja kaikkea mistä pidän sieltä kyllä löytyy, mutta nytkin menin sitten päätä pahkaa ihastumaan tuohon Brnohon :D

    • Me tykättiin ihan mielettömästi! :--D Nyt jäi vielä kaupungin runsas ravintolatarjonta oikeastaan testaamatta, eli monta syytä palata tuonne uudestaan. Bratislavassa käyntiä harkittiin, mutta jätettiin sitten väliin kun ei maltettu lähteä. :D

  • Kivat koristelut.
    Olin Wienissä viime kesänä aika pitkään ja en usko että enää palaan. Asiakaspalvelu oli koko kaupungissa joka puolella erittäin surkeaa ja vihamielistä minua kohtaan. Törmäsin vain yhteen marjamyyjään joka käyttäytyi asiallisesti ja muisti jopa tervehtiä . Huomasin myös että esim. metron lipunmyyntipisteissä ei koskaan ollut kukaan työssä, heillä oli kyllä toimistot auki ja valot niissä mutta työntekijät eivät oikeen pysyneet työpaikoillaan. Liput täytyi aina ostaa automaatista kun lipunmyynnissä ei ollut työntekijöitä. Kaupungissa ei myöskään ole minkäänlaista lakia koskien lomavuokraajia, yksi mies vuokrasi kellariaan loma-asuntona. Mutta hotelliin majoittuessa ei tietenkään tuollaiseen törmää

    • Onpa harmi kuulla että sulla on ollut noin huono kokemus! Me ei onneksi ehditty törmätä mihinkään ankeiluun tai ankeuttajiin. :-)

  • Mulla on jo pitkään ollut mielessä matka Wieniin, vaikka tällä hetkellä tuntuu siltä, että kaupunkilomista on hyvä pitää taukoa. Ehkä täytyy pitää tämä mielessä seuraavaa pääsiäistä ajatellen, varsinkin jos hotellissa saa noin söpöjä pääsiäispupuja! :)

Samantyylisiä