X

Siunattu silmäryppy 🇫🇷

Wrinkles will only go where the smiles have been. – Jimmy Buffett

On olemassa suuria ja suurenmoisia unelmia – sellaisia, jotka vaativat paljon työtä ja päättäväisyyttä toteutuakseen. Sellaisia, joiden toteuttamiseksi täytyy tehdä uhrauksia, kipeitä päätöksiä ja usein myös itsekkäitä valintoja.

Ja sitten on niitä pienempiä unelmia, jotka saattavat joskus toteutua ihan vain sattumalta ja ilman sen kummempia ponnisteluja, mutta joiden mahtavuus viipyy silti pitkään lepattavana rakkauden tunteena rinnassa.

Minun pieniä unelmiani ovat olleet mm. kävelyretki Ranskan maaseudulle, vierailu viinitilalla jossain päin Keski-Eurooppaa ja ranskalaisen pikkukylän leipomosta ostettu patonki. Kaikki sellaisia, jotka tulin toteuttaneeksi tänä kesänä ihan vahingossa, suunnittelematta ja yllättäen.

Patonkia ostimme monta kertaa, ja samalla myös kasapäin leivoksia, croissanteja ja muita herkkuja. Pienet ranskalaiset leipomot olivat juuri niin viehättäviä kuin kuvitelmissani, ja patonki maistui paremmalta kuin koskaan muualla! Viinitiloja tuli vastaan niitäkin useampi, ja huumaannuin rypäleiden tuoksusta niin että taisin saada pari uutta hyvinkin pysyväistä rakkausryppyä silmäkulmiini.

Kaiken kruunasi kävely vehnäpeltojen välissä maailman parhaimman matkakumppanin kanssa.

Voikohan oikeastaan parempia matkamuistoja ollakaan, kuin onnellisen hymyn silmäkulmiin piirtämät rypyt? Tässä vaiheessa lienee oikea hetki unohtaa kalliit siloitteluvoiteet, ja tavoitella kaikin voimin rusinanruttuista tulevaisuutta!

Siunattu silmäryppy 🇫🇷 was last modified: 20 kesäkuun, 2019 by Sari Venäläinen

Kommentit (8)

Samantyylisiä