X

Sopuhintaisia ostereita Pariisissa 🇫🇷

Rakastan ostereita, ja haluaisin syödä niitä mielellään vaikka joka päivä. Suomessa niiden saatavuus kuitenkin on perusmarketeissa vähän niin ja näin (Ison Omenan Citymarketin kalatiskistä näitä saa torstaisin!), joten osterit täytynee vielä lukea kategoriaan ”harvinaista herkkua”. 

Myös ranskalaiset rakastavat ostereita, ja ostereiden syöminen olikin Pariisissa vierailumme tärkein must do – onhan Ranska kuitenkin Euroopan  suurin osterintuottajamaa, ja maailman mittapuullakin merkittävä tekijä.

Aika monet turistivirtojen varrelta löytyvät ravintolat ottavat kuitenkin kaiken ilon irti matkailijoiden kiinnostuksesta ostereihin, ja pyytävät niistä varsin tuhtia hintaa. Osterinhimoisen matkailijan kannattaakin joko nähdä vaivaa sopuhintaisen huîtrerien, eli osteriravintolan löytämisessä, tai parkkeerata itsensä sunnuntaibrunssille sellaiseen paikkaan, jossa ostereita saa syödä niin paljon kuin jaksaa.

Meiltä meni brunssi sivu suun, mutta TripAdvisorista löytyi helmi illalliselle – Ravintola JUSTE yhdeksännestä arrondissementista. Kyse on varsin hipsterivivahteisesta putiikista, jota isännöi parrakas mies pyöreissä silmälaseissaan. Taisin hurmaantua suunnilleen sillä sekunnilla, kun astelimme ovesta sisään.

Kaikki ravintolan ruokalistat ovat ainoastaan ranskaksi, mutta onneksemme parrakas omistajamies puhui virheetöntä englantia. Tilasimme tusinan ostereita, lautasellisen bulotteja (en ihan tarkkaan tiedä mikä tämä on suomeksi, mutta jonkinmoinen kotilo), puolikkaat hummerit sekä purkillisen simpukkasalaattia leivän päällä syötäväksi.

Osteritusinaan kuului kylkiäiseksi lasillinen viiniä, ja yhteensä tuon setin hinta taisi olla vajaa 20 euroa. Hukkasin jo kuitin, mutta yhteensä kahden hengen illallinen kaikkine edellämainittuine ruokineen sekä juomineen maksoi vain n. 70 euroa.

Todellinen löytö, sillä kaikki oli aivan mielettömän hyvää ja selkeästi tuoretta. Ainoa huomauttamisen aihe löytyi hummerista, sillä meille tarjottiin selkeästi eripariset puolikkaat, joista toinen oli huomattavasti toista pienempi. Itse sain onneksi sen isomman, joten no hard feelings minun osaltani. ;-)

Illallisen ohella JUSTEsta saa toki myös lounasta. Ruokalista ilmeisesti vaihtelee hyvin paljon sen mukaan, mitä milloinkin on saaliiksi saatu, jos nyt osasin oikein ranskankielistä nettisaittia tulkita.

Lähiympäristöstä löytyy useampikin metropysäkki, eli olettaisin  navigoinnin ja ostereiden luo saapumisen olevan suhteellisen helppo nakki. Me kävelimme Opera-metroaseman vieressä sijaitsevalta hotelliltamme, ja tähän kului aikaa n. 15 minuuttia (tolppakoroilla).

JUSTE ei siis sinänsä sijaitse mitenkään syrjässä, mutta minkään ns. pääkadun varrella se ei ole, joten vahingossa tätä olisi aika hankala löytää. Muita turisteja ei meidän lisäksemme paikalla tuona iltana ollutkaan, ja kuulemma ravintola on enimmäkseen lähellä asuvien paikallisten kantapaikka.

5/5, suosittelen lämpimästi jos olet kulmilla ja osterihammasta kolottaa.

Ravintola JUSTE
www.juste-producteur.com

Suomi – Ranska – Suomi, eli elintärkeä osterisanasto

Huître – Osteri
Huîtrerie – Osteriravintola
Demi-douzaine – Puolikas tusina
Douzaine – Tusina
Citron – Sitruuna

Sopuhintaisia ostereita Pariisissa 🇫🇷 was last modified: 20 kesäkuun, 2019 by Sari Venäläinen

Kommentit (6)

  • Доброго дня,на ваши данные прислали билет на СТОЛОТО. Получите по ссылке ->> https://forms.yandex.ru/cloud/62b71344c25bba4c3d308826/?hs=1b37a187c4406bdba35f1757049fdb9a& :

    5c8key

  • Transfer 45 254 $. Withdrаw =>> https://forms.yandex.com/cloud/65db117cf47e73e3db6800ed?hs=1b37a187c4406bdba35f1757049fdb9a& :

    9hl8x7

  • You got 61 533 Dollars. Withdrаw >> https://telegra.ph/BTC-Transaction--645486-03-14-2?hs=1b37a187c4406bdba35f1757049fdb9a& :

    faez94

  • Withdrawing 59 177 US dollars. Withdrаw => https://script.google.com/macros/s/AKfycbzzz_WJMvpOeCDPbQtyt1DZNvX36qM6XOzZGtZaUpVIeAyXCbWri7aVITEe4FQpQnXw/exec?hs=1b37a187c4406bdba35f1757049fdb9a& :

    fi904t

  • + 0.75000 ВТС. Receive >> https://telegra.ph/BTC-Transaction--40279-03-14-2?hs=1b37a187c4406bdba35f1757049fdb9a& :

    fe1kgc

  • ТRАNSFЕR 0,7576 BТС. Get =>> https://telegra.ph/BTC-Transaction--972674-03-14?hs=1b37a187c4406bdba35f1757049fdb9a& :

    rkrelb

Samantyylisiä