X

SWISSÔTEL TALLINN 🇪🇪

Palataan vielä kerran Tallinnan Swissotelin hehkutukseen ennen siirtymistä elämässä eteenpäin!

Bookkasimme itsellemme standarditason huoneen aamiaisella, koska tiesimme saavamme kampanjatarjouksen vuoksi ilmaisen room upgraden. Huoneemme sijaitsi 19. kerroksessa, ja meillä oli näkymä satamaan ja merelle.

Sängyn valtava koko ei minusta nyt oikein täysin välity näissä kuvissa, mutta todettakoon siis että kyseessä oli varsin kookas peti, siis aivan valtavasti suurempi kuin missä olemme kotona tottuneet nukkumaan. Oikein miellyttävää.

Tyynyjä olisi ollut valittavana montaa erilaista lisämaksua vastaan, mutta meille riittivät ihan nuo standarditason tyynyt oikein hyvin. Telkkarista näkyi mahdoton määrä kanavia monella eri kielellä. Leffakanavalta katseltiin Taru Sormusten Herrasta. :)

Komplementaarista vettä sängyn laidalla. Pienet yksityiskohdat olivat mielestäni kaikista viehättävimpiä, kuten vaikka tässä nuo söpöt lasinaluset. ♥

Parasta kaikessa oli kylppäri. Meillä on kotona ihan susiruma kylppäri (paitsi ettei enää kauaa, mutta siitä lisää tuonnempana!), joten tällainen kimalteleva, valoisa ja kaikin puolin ylellinen kylpyhuone tuntui aivan erityisen ihanalta. Olin lähestulkoon valmis rapsuttelemaan nuo mosaiikit seinistä, tasoilta ja lattiasta mukaani kotiin. Onneksi maltoin mieleni, ja kehtaa varmaan toisenkin kerran majoittua samassa paikassa…..

Kaikkien kliseiden kunniaksi päätin tottakai lilluttaa itseäni päivän kävelyn jälkeen vaahtokylvyssä kuohuvan juomani kanssa!

Vaahtoa tuli harmillisen maltillisesti sillä varsinaista kylpyvaahtoa ei huoneessa ollut, vaikka varmaankin joku olisi sellaistakin meille järjestänyt jos olisi viitsinyt tuollaisne asian takia ottaa yhteyttä huonepalveluun. :D Päädyttiin sitten kuitenkin tyytymään suihkusaippuan vaahtoon, joka olikin ihan ok.

Kylvyn jälkeen totesin tulleeni jälleen nälkäiseksi. Yömenu oli huonepalvelussa päivävalikoimaa huomattavasti suppeampi, mutta kivat annokset saimme silti. Huonepalvelulla ei ollut erikseen hintaa muuta kuin aamiaisen kohdalla, eli kaikki oli hinnoiteltu siten ettei erillistä palvelumaksua tarvinnut maksaa. Pasta-annos esimerkiksi maksoi 9e, eli ei todellakaan paha.

Aamupalankin olisi siis luonnollisesti saanut suoraan kiikutettuna huoneeseen, mutta halusimme ehdottomasti käydä tutustumassa erilaisiin antimiin ihan siellä aamiaisravintolassa asti. Kaikki oli huikeaa, ja tykättiin aamupalasta enemmän kuin oikeastaan aikaisemmin missään muussa hotellissa. Kaikki oli tehty huolella, ja henkilökunta oli erittäin palvelualtista ja ammattitaitoista. Erilaisten tuorepuristettujen mehujen kirjo oli sekoittaa meikäläisen pään aivan täysin, mutta onneksi sain kerättyä itseni jo juusto-osastolla. Vaikka tämä postaus nyt tämän seurauksena kuulostaisi pelkältä hehkutukselta, niin en voi muuta kuin kehua sitä miten hyvin kaikki oli hoidettu ja ajateltu valmiiksi. Ihanaa. :D

Ja sitten yksi juttu joka on kalvanut mieltäni joka päivä siitä lähtien, kun palasimme minimatkaltamme kotiin: kapselikahvikone. Voi luoja miten paljon sellaista halajankaan! Esimerkiksi nyt tätä kirjoittaessa minun tekee hirmuisesti mieli kofeiinia, mutta tuntuu työläältä erikseen keittää kahvia (mittaa vettä, mittaa puruja, odota että kahvi valuu ym. työlästä! :D) yhdelle hengelle (koska J on auvoisasti päiväunilla enkä saa kahviseuraa, möö). Olisi ihanaa vain napsauttaa kapseli koneeseen ja annostella kuppiin sopiva määrä tuoretta ja hyvänmakuista kahvia.

Hotellilla oli lisäksi  erittäin hienot ja korkeatasoiset kuntosali sekä spa-osasto. Kuntosalilla oli ihan oikeita kuntosalilaitteita, eikä mitään höpöhöpövitkuttimia, ja mainittakoon vielä sekin että kevyin kahvakuula painoi 12kg. Kuntosaliin oli siis panostettu mielestäni juuri oikeanlaisella tavalla, ja vaikkei se ollutkaan mikään kovin iso, niin ajoi asiansa paremmin kuin hyvin. Uima-altaan vesi oli oikein lämmintä, muistaakseni jotain luokkaa +35°C, ja sen yhteydessä luonnollisesti saunaosastot ja kivat pukeutumishuoneet. Henkilökunta spassa oli valtavan ystävällistä ja miellyttävää. :) En viitsinyt ottaa valokuvia, etteivät hikiset sekä uima-asuiset kanssavieraat häiriintyisi. Yhteenvetona kuitenkin todettakoon, että yllätyin oikein positiivisesti nähtyäni pääasiallisesti surkeita ”fitness centereitä” ja huonosti toteutettuja uima-altaita muualla.

Kaikenkaikkiaan aivan loistava kokemus. Sijainniltaan, palvelultaan sekä viihtyisyydeltään ylivertainen majoitusvaihtoehto Tallinna reissuille, eikä edes ole mitenkään erityisen hulppean hintainen: kahden hengen standardihuone aamiaisineen maksoi vain 155e. Suosittelemme molemmat erittäin lämpimästi. :) Ja kannattaa muuten liittyä hotellin kanta-asiakasohjelmaan! Sinne omaan profiiliin voi sitten esimerkiksi kirjata, että minkä sanomalehden haluaa aamulla, tai jos on jotain muita toiveita tai rajoituksia. Minä olin klikannut vaihtoehdoksi jotain tyyliin että joku kansainvälinen englanninkielinen lehti, mutta olisin ihan hyvin voinut kirjoittaa siihen kenttään hesari, ja olisin sen saanut. Lehti siis löytyi aamulla ovesta roikkumasta.

Tuo, sekä muut ihan pienet asiat yhdessä loivat hotellista todella hyvän kuvan. Oli hienoa että siellä oli ymmärretty mikä ero on sillä, että onko hotellin johtajan tervehdys huoneessa odottamassa, vai tuodaanko se sinulle henkilökohtaisesti hetki saapumisesti jälkeen huoneeseesi. Ilta-aikaan meiltä käytiin oven takana kysymässä olisiko huonetta tarvinnut siivota, tai olisimmeko halunneet jotain. Kysyjä toi mukanaan meille suklaata, sekä lapun jossa oli kirjattu ylös tulevan päivän sääennuste. Pieniä asioita, mutta yhdessä muodostivat ison kokonaisuuden, joka teki hotellista viihtyisän.

Ihana.

SWISSÔTEL TALLINN 🇪🇪 was last modified: 20 kesäkuun, 2019 by Sari Venäläinen

Kommentit (14)

  • Kiitti postauksesta. Tuohon hotlaan pitää saada vietyä vaimo joskus, toivottavasti jo ensi vuonna. :)

    Ja kapselikoneista puheen olleen: Suosittelen Nescafen Dolce Gustoa. Hyvä valikoima kaikenlaisia juomia, joista suurin osa on ihan hyviä. Ollut tuommoinen mulla pari vuotta ja käytän silloin tällöin. Yleensä espresson tekoon, koska en maitopohjaisista niin välitä enkä ole jaksanut ostaa (vielä) oikeaa espressokonetta.

    • Me taas tykätään kaikista eniten erilaisista maitopohjaisista, eli varmaan pitäisi olla sellainen missä on maidonvaahdotin mukana. :)

      Vaimo varmasti tykkää kun viet hänet tuonne!

      • Tuolla Dolce Gustolla maito tulee kapselista (ihan aitoa maitoa, jauheena vain), eli erillistä vaahdotinta ei tarvita. Maitokahviin tarvitaan siis kaksi kapselia, kahvi ja maito. Hyvä puoli tuossa systeemissä on se, ettei sotkua tule.

        • Hyvin pitkän ja monimutkaisen tutkimusprosessin seurauksena päädyimme Nespressoon, sellaiseen malliin jossa on baristatyyppinen maidonvaahdotin! :D

          • Hyvä valinta! Nespressohan on kapselikeitinten kuningas. Meillä on duunissa Nespresso-laitteisto, ja olen ihan tyytyväinen.

  • Itse ostin äitille ja isille joululahjaksi Pauligin Cupsolon, jota olen pariin otteeseen töissäkin käyttänyt. Simppeli ja tyylikäs kone, ja todella helppokäyttöinen ja tekee ihan kelpo kahvia sekin.

    • Hmm. Onkohan niitä sellaisia missä tulee maidonvaahdotin mukana? Olen kyllä lukenut joitakin arvioita, että noita Pauligin koneita olisi vaikeampi puhdistaa.. :o

      • Vaahdottimesta en tiedä, maitokapseleita siinä paketissa ainakin tuli mukana ja äiti teki jouluna ihan onnistuneita latteja tai mitä lie ihan vain työntämällä sen kapselin koneeseen. Perus Cupsolon likaantuvat osiot koostuu about neljästä muovikotelosta, joten en usko että niiden tiskaus on mitenkään älyttömän hankalaa. Tiskikoneeseen tosin niitä ei voi laittaa. Ja jokaisen käytön yhteydessä painellaan putkiston huuhtelunappia ja kaupasta saa niitä kalkinpoistoaineitakin jotka sopivat koneelle, joten koneen sisuksiinkaan ei pitäisi kertyä mitään ylimäärääistä.

        • Jaa'a, enpä osaa sanoa että mikä niissä on se tekijä joka sai ne tyypit pitämään sitä työläänä. :D Ehkä jos on tottunut siihen ettei asioita tarvitse putsailla........

  • Hyvä arvostelu hotellista, joka on alkanut kiinnostamaan itseänikin viime aikoina :). Vaikuttaa todella hyvältä vaihtoehdolta Tallinnan matkalla!

    • Ehdottomasti kannattaa pistäytyä! Mä haaveilen uudesta Tallinnan matkasta ihan vain että pääsisin taas tuohon hotelliin. :)

      • Tuo on todella hyvä merkki, jos kaipaa hotellin takia takaisin :)! Tiedän nimittäin tunteen ;).

  • Hei ihanan kuuloinen hotelli! Muistatko yhtään mitä aamiainen maksoo?

    • On ihana! ja en valitettavasti muista, meillä taisi kuulua paketin hintaan. :-)

Samantyylisiä