La Vida Loca 2.0 Matkablogi

Odotin Oslolta etukäteen paljon. Olen suurkaupunkien hyvä ystävä, ja rakastan ihmisvilinää, korkeita taloja ja hektisyyttä lähes yhtä paljon kuin valkoiseksi maalattuja taloja ja pilvien tuijottelua nurmella.

No, Oslo ei ole paljoa Helsinkiä isompi, eikä sitä voi hyvällä tahdollaankaan sanoa suurkaupungiksi. Korkeita taloja ei ollut, ihmisvilinää ei sitten missään ja Oslo oli kaikin puolin äärettömän hiljainen pääkaupunki. Myöhemmin visiteeraamamme Trondheim (Norjan entinen pääkaupunki) oli rakenteeltaan ja tunnelmaltaan paljon enemmän ”oikea kaupunki” kuin Oslo.

Oslo ei ehkä vastannut mielikuviani, mutta se ei haitannut laisinkaan. Saimme Oslon matkailutoimistolta käyttöömme median edustajille suunnatun VIP-Oslopassin, jolla pääsimme ilmaiseksi lähes kaikkiin kaupungin museoihin. Oslopassilla saa myös matkustaa ilmaiseksi joukkoliikenteessä, sekä alennusta joistakin ravintoloista, aktiviteeteista ja kiertoajeluista.

Oslopassi osoitti hyödyllisyytensä heti kättelyssä, ja säästimme sen avulla huomattavan summan rahaa. Suosittelenkin ehdottomasti hankkimaan kyseisen läpyskän käyttöön, jos yhtään on kiinnostunut vierailemaan Oslon noin miljoonassa (upeassa!) museossa, ja aikoo matkustaa bussilla, metrolla tai raitiovaunulla.

24 tunnin Oslopassi maksaa 270 kruunua (34€), kun useimpiin museoihin on sisäänpääsy jo n. sadan kruunun paikkeilla, ja 24 tunnin julkisen liikenteen lippukin maksaa 75 kruunua. Ei siis tarvita kovin kummoista matematiikkaa toteamaan, että Oslopassi on hyvä diili.

Esimerkiksi kolmessa museossa vierailu, sekä niiden luo pääseminen julkisilla maksavat ilman passia helposti jo 400 kruunua. Oslopasseja saa ostaa hotellien respoista, leirintäalueilta, matkailuinfosta sekä erikseen Oslopassin logolla varustetuista paikoista, kuten museoiden lipunmyyntipisteistä.

Tänä vuonna julkaistussa ”maailman kalleimmat kaupungit”-listauksessa Oslo sijoittui vaatimattomasti sijalle yksi. Tämä näkyi erityisesti, kun olisimme halunneet käydä loman alkajaisiksi ulkona syömässä, jotain ihan simppeliä, pizzaa tai vastaavaa. Saimme juosta ympäri kaupunkia etsimässä kohtuuhintaista ravintolaa, mutta kaikki vähänkään halvemmat olivat etnisiä ravintoloita (joita oli valtavan paljon!), joihin meillä ei sillä hetkellä ollut oikein kiinnostusta mennä.

Lopulta päädyimme ”italialaiseen” ravintolaan, jossa ruoka oli ns. ”ihan ok”, mutta palvelu vähän kurjaa. Norjassa oli todella useassa paikassa sellaiset kortinlukijat, joissa näkyi laskun vähimmäismäärä, ja sitten piti näpytellä paljonko halusi yhteensä maksaa, eli halusiko antaa tarjoilijalle tippiä palvelusta.

Norjassa kuitenkin ilmeisesti palvelumaksu kuuluu lähtökohtaisesti aina hintaan, eli mikään pakko ei ole tippiä jättää. Se kuitenkin koetaan usein ystävälliseksi, eikä se ole niin harvinaista kuin Suomessa.

Meidän kohdalle osunut tarjoilija suorastaan painosti meitä jättämään tippiä, ja kävi useamman kerran erikseen huomauttamassa että sen voi sitten jättää korttimaksulla näin ja näin. Ärsyttävää, ja laski muuten ihan viihtyisän ravintolan tasoa silmissämme aika lailla.

Etnisten ravintoloiden runsaus Oslon kaduilla ei ole mikään ihme, jos tarkastelee kaupungin väestöjakaumaa: vajaasta 624 000 asukkaasta yli 26% on ulkomaalaisia! Yksi suuri ryhmä Oslossa ovat ruotsalaiset, mutta muualta kuin länsimaista saapuneitakin on Oslossa yli 14% sen väestöstä. Se tuntuu aika paljolta, joskaan en tiedä millaisia prosenttilukuja suomalaisista kaupungeista löytyy.

Kulttuurien kirjo näkyi ja kuului kaduilla hyvin vahvasti, ja se oli erittäin mielenkiintoista, sillä emme olleet tienneet siitä ollenkaan etukäteen. Kadulla saattoi hyvin olla perinorjalainen villapaitakauppa itämaisen basaarin vieressä.

Oslon viikinkilaivamuseo

Yksi hyvin tärkeä kohde matkan varrella oli Oslon viikinkilaivamuseo. Viikingeistä tiedetään loppujen lopuksi todella vähän, ja mielikuvat viikingeistä ovat usein yksipuolisia.

Viikinkilaivoja on löytynyt vain kourallinen, luultavasti siksi että ne ovat olleet pääosin ns. käyttötavaraa, eli ei ole nähty miksi niitä pitäisi ylenmäärin säilöä. Vrt. jos sinulla on henkilöauto jota et enää tarvitse, niin et kai hautaa sitä maahan odottamaan, että joku tuhannen vuoden päästä löytäisi sen ja juhlisi itseään arkeologian sankarina?

Norjasta löydetyt laivat on löydetty nimenomaan siksi, että niissä on haudattu suurmiehiä ja naisia aarteineen. Materiaali laivoissa on joko tammea tai mäntyä, ja on aika huisia miten hyvin ne ovat säilyneet näin kauan. Vuosirengastutkimuksen mukaan näihin laivoihin käytetyt puut on kaadettu joskus vuosien 820-890 välimaastossa, joten voidaan kai puhua tässä yhteydessä aika hyvin säilyneistä pursista.

Museosaari Bygdøy

Oslon kupeesta löytyvältä Bygdøy-saarelta (johon pääsee ihan normaalisti autolla) sijaitsee varmaan lähemmäs kymmenen eri museota, jotka ovat pääosin kävelymatkan päässä toisistaan. Yhteen reissuun on siis helppo ujuttaa useampikin mielenkiintoinen museovierailu, ja valinnanvaraa riittää reilusti.

Kävimme viikinkilaivamuseon naapurissa tutustumassa Norjan kulttuurihistorialliseen museoon (Norsk folkemuseum), joka kipusi oitis henkilökohtaisen suosikkimuseoideni kärkisijoille.

Alueelta löytyi ensin vähän perinteisempi sisämuseo, jossa ei oikeastaan ollut mitään erityisen mielenkiintoista, ja olin jo aika varma että kyseinen museo olisi auttamatta tylsä. Suostuinkin vain pitkin hampain ”kiertämään ulkoalueen nopeasti läpi”, mutta mieleni museon mielenkiintoisuudesta muuttui hyvin pian sen jälkeen kun olimme tallustelleet portista sisään!

Alueelle oli ryhmitelty eri aikakausille ja alueille tyypillisiä asujaimistoja, ja niihin pääsi sisään kurkistamaan, että millaista elämää norjalaiset ovat oikein viettäneet.

Tässä vanhanaikainen ihana pikku kauppa…

… ja sen hyllyt! Olen aivan rakastunut ja mietin pitkään, että olisikohan mitään keinoa salakuljettaa kaikki nuo peltipurkit hihansuussa autolle. No ei oikein.

Maailman symppiksin bensis. ♥ Kauan eläköön Esso!

Alueella on myös jonkin verran eläimiä, pääosin lehmiä, lampaita ja hevosia.

Sekä musta kirkko 1200-luvulta!

Kulttuurihistoriallisen pläjäyksen jälkeen siirryimme Kon-Tiki-museoon, joka oli aivan järjettömän mielenkiintoinen. En ollut etukäteen tiennyt juuri mitään Kon-Tikistä, ja opin siitä näyttelyn myötä aika paljon.

Perun intiaanien osuus ja täydellinen tietämättömyyteni sen suhteen yllättivät minut aika lailla – aika kummaa, etteivät perulaiset koskaan missään yhteydessä tulleet maininneeksi, että olivat päässeet osallisiksi näin jännittävää projektia!

Kon-Tikin jälkeen marssimme tien toiselle puolelle katsomaan pohjoisnaparetkelle suunniteltua Fram-laivaa, joka ei minusta ollut kovinkaan mielenkiintoinen. Seurueen miesosapuoli sen sijaan piti Framia ”huikeana”, joten kai tämä sitten johonkin uppoaa. ;)

Tietoisku: Fram ei koskaan uponnut jäihin, koska sen pohja on rakennettu pyöreäksi. Että hyvät naiset ja herrat, jos suunnittelette kasaavanne jäämerillä merikelpoisen venhon, niin tehkää siihen pyöreä pohja. Joka päivä oppii jotain uutta………

Saman parkkipaikan ympärillä sijaitsi myös pieni merenkulkumuseo.

Holmenkollen

Museokierroksen jälkeen haimme take away-ruokaa Oslon keskustassa sijaitsevasta Fiskeriet–nimisestä ravintolasta, ja ajoimme auton Holmenkollenille. Fiskeriet oli kehuttu monissa netin ravintola-arvostelupalvelussa hyväksi ja kohtuuhintaiseksi, ja sen perusteella mekin valitsimme hakea ruokaa juuri sieltä.

Yhdyn Fiskeriet-ravintolan kannattajajoukkoihin aivan ehdottomasti, ja suosittelen hakemaan ehkä maailman loistavimman fish and chips-annoksen juuri sieltä. Take awayn ottaminen tulee myös huomattavasti halvemmaksi kuin ravintolan pöytään istuminen, eikä tällaisissa Holmenkollenin piknik-treffeissä oikeasti ole yhtikäs mitään vikaa.

Suurmäen hyppytorni oli kiinni, en tiedä syytä enkä sitä että onko se kovin yleistä. Puolivälin paikkeille mäkeä kuitenkin pääsi, ja olihan se ihan kiva nähdä millaisesta mäestä ne mäkihyppääjät oikein tulevat alas.

 Holmenkollenin jälkeen otimme suunnaksi Stavangerin. :-)