Olen viime päivinä miettinyt tätä Perun rupeamaani aika paljon ja eri kanteilta. Toisaalta olen vähän pahoillani etten ole ehtinyt kiertää Perua enempää, toisaalta oivalsin asiaa pyöritellessäni jotain tärkeää. Mitä väliä sillä on että monessako paikassa sitä on ehtinyt käymään, eikö paljon mielenkiintoisempaa ole se että on mennyt ajan kanssa jonnekin, ehkä mennyt sinne vielä uudemmankin kerran, ja samalla on tutustunut ihan oikeasti siihen mitä se elämä siellä kohteessa on, millaisia ne ihmiset ovat ja millaisia asioita heidän päiviinsä kuuluu? Nähdä läheltä jotain erilaista, onko oikeastaan mitään sen hienompaa?
Loppujen lopuksi olen hyvin tyytyväinen siihen että valitsin juuri tämän tien. Olisinhan minä tietysti voinut läpäistä kaikki kurssit siitä missä aita on matalin ja siten ehkä käynyt joka viikonloppu jossain matkoilla, mutta nyt kun kaikki se stressi ja hampaiden kiristely ovat ohitse, voin todeta että se mitä minulle jäi tästä käteen on jotain hyvin arvokasta. Minua ei hyvin pian ensimmäisen lukukauden alkukankeuden jälkeen enää pidetty vaihtarina, vaan tasavertaisena opiskelijana muiden rinnalla. Minä en yhdelläkään kurssillani saanut helpotusta siksi että olen ulkomaalainen. Opettajat joiden kanssa puhun ovat YLLÄTTYNEITÄ siitä että olen lähdössä pois. Monet luulivat panokseni perusteella että olin tullut jäädäkseni. Kuinka hyvältä tuollaiset sanat voivatkaan tuntua? Minun vuoteni täällä on ollut 100% éxito – jättimenestys.
Vietimme taas pitkän viikonlopun Huancayossa. Paluumatkalla vuorien välissä pujotellessamme vierähti poskelle kyynel jos toinenkin. Kuinka kaunis voikaan maailma olla! Miten paljon erilaisuutta ja kauneutta tähänkin maahan mahtuu! Miten upea voikaan olla paljas ja karu vuorenhuippu sinistä taivasta vasten!
Ja se Huancayo. Kuinka se voikaan olla niin monisyinen! Vierailut kaikkiin niihin pieniin kyliin kaupungin ympäristössä ovat jotain jota arvostan paljon enemmän kuin taannoista vierailuani Cuscoon. Minusta Cusco oli kerrassaan kamala paikka! Olen pienten kylien fani. :)
Mutta älkää toki käsittäkö väärin! En minä halua ketään tuomita. Ymmärrän täysin että löytyy ihmisiä jotka pitävät matkailusta mutta eivät välttämättä ole kovin kiinnostuneita tutustumaan samoihin asioihin kuin minä. Jokainen tyylillään ja minä omallani. Tärkein pointti tässä postauksessa on se että minä itse oivalsin että ihan turhaan minä murehdin sitä etten ole ehtinyt tutkimaan Perua tämän enempää. Kaikki käyntini Huancayossa sekä 80-sivuinen tutkimukseni alueen matkailuvetovoimasta ovat minulle kultaakin kalliimpi aarre.
Ennen tänne tuloakin minulla on ollut suuri taipumus palata kivoihin paikkoihin uudestaan ja uudestaan. Millaisia matkailijoita te olette? Kierrättekö maailmaa vain kiertämisen ilosta vai haluatteko tutustua paikkoihin syvemmin? Palaatteko rakastamiinne paikkoihin aina uudelleen? Mikä on teille se maailman paras paikka?
Onko tärkeämpää nähdä hyvin vai nähdä paljon?
Kommentit (27)
Ihana postaus ja ihania kuvia ! :) Mä iteki oon sitä mieltä, että ei välttämättä tarvitse nähdä niin pajoa, enemmän saa irti elämällä sitä oikeaa elämää jossain muualla. Onhan sitä näin matkailuintoilijana myös se, että haluaisi käydä vaikka missä mutta jotkut paikat kuten tuo Goulburn, vetää aina takaisin :)
:)
Tosi ihania kuvia taas :) :)
ja hyviä oivalluksia matkailusta ja elämästä uusilla seuduilla ylipäätään...
Toi toka vika kuva on mun lemppari näistä! onko se jo vilahtanut täällä blogissa aiemmin kun koin jotenkin ihan deja vu:n!
Ei ole vilahtanut, otettiin se tuossa viime torstaina :D
Ihana postaus ja etenkin kuvat sinusta Miguelin kanssa upeat!
Ja nostan hattua sinulle,että olet paneutunut noin hienosti opintoihisi vieraassa maassa;hieno juttu! Kun matkustan,haluan tutustua paremmin paikkoihin joissa vierailen ,ja kaikkein parasta on myös se,että osaan kieltä,edes hieman.
Olen aika ylpeä siitä että on mennyt näin hyvin :) Tiedekuntani opettajat ovat kaikki hyviä ystäviäni nykyisin ja olen saanut luotua tosi hyvät suhteet kaikkiin suuntiin. :)
Olen sekä että -matkailija: tykkään sekä kiertää uusia paikkoja, että palata vanhoihin suosikkeihin. Esimerkiksi Italiassa olen ollut yli kymmenisen kertaa + vaihto, ja haluan aina takaisin. Jotkut paikat taas ovat sellaisia, että pintapuolisempikin tutustuminen tuntuisi riittävän, joskin olen itse sitä mieltä, että melkein mistä vain löytyy paljon katsottavaa ja tehtävää jos asenne on oikea. :)
Mutta vaihtoajan matkailuista ei tosiaan kannata stressata. Mullakin oli viime keväänä suuret suunnitelmat, joiden mukaan olisin ehtinyt kiertää tyyliin puolet Italiasta, vaan kuinkas sitten kävikään: viihdyin hyvin tiiviisti Toscanan ja vieläkin tiiviimmin itse ihanaisen Firenzen alueella. Ja olen siitä tyytyväinen, sillä juuri tätä kautta kaupunkiin ehti tutustua kunnolta ja se rupesi tuntumaan kodikkaalta ja ihanalta. Ja hei, jos on jo maailman toisella puolella (Suomesta päin katsottuna), minne enää olisi pakko matkustaa siellä? :)
Mulla on ollut Portugalin Porto sellainen paikka ettei oikein edes tehnyt mieli tutustua sen tarkemmin, vaikka se todennäköisesti olisi ollutkin juuri se juttu jolla olisi saanut käännettyä tylsän kokemuksen mielenkiintoiseksi. :)
Minusta on aivan uskomattoman ihanaa miten kodilta tämä harmaa ja saasteinen Lima minusta tuntuu.
Hienoja, hassuja kuvia taas! :)
Voih... minä olen varmaan lähempänä sinun äitisi ikää, mutta tykkään silti käydä täällä kurkkaamassa sinun elämää. Oon tällänen comadre täällä hössäämässä... :D
Matkustelu on meilläkin sydämessä. Me on tehty paljon perhematkoja ja yövytty hostelleissa, kävelty hurjan paljon, ruokakaupasta muonat elikä useinmiten se halvin vaihtoehto kaikessa mahdollisessa. Matkat neljälle rasittaa budjettia.
Vaan nyt muuttuu kun poika aloittaa jatko-opinnot. Ehkäpä hänkin joku päivä tekee jotain samantyyppistä kuin sinäkin. Elikä menee vaihtariksi jonnekin. Yritän kovin häntä kannustaa siihen. Itse oli lapsenlikkana, au-pair, Lontoossa lukion jälkeen. Siitä se kaikki lähti minulle.
Mutta ei me kuitenkaan matkustelua aiota lopettaa. Vaikka menoja on tässä tiedossa. Tuli mitä tuli. On oltava ilman jotain juttuja.
Meille tärkeitä paikkoja on ihan laidasta laitaan. Chicago on tullut tutuksi ja niin paljon tykkään että voisin siellä asuakin, mutta en talvella. Tärkeitä ovat monet Meksikossa: San Miguel, Mexico City, Queretaro, jopa karu Monterrey. Paljon olisi vielä näkemistä siellä. Merida, sinne haluaisin. Mutta mielessä on myös se Extremadura Espanjassa. Haluan vielä palata takaisin Caceresiin ja nähdä ne haikarat uudelleen. Ja jos Luoja suo niin miehen kanssa halutaan tehdä El Camino de Santiago patikointi.
Mutta Suomessa on yksi tärkeä paikka. Pieni mökki sisä-Suomessa järven rannalla. Siellä minulla sielu lepää ja monet muisto palaa mieleen, mutta mies ei jaksa olla siellä kauan aikaa. On kuulema: ei-mittään ja eihän täällä ole ketään ihmisiä vaan joku hassu lintu huutaa kui-kui... kuikkaa... :D
Sitten on vielä kolmas maa johon on onnistettu kaksi kertaa, Irlanti. 40 shades of green... ja varsinkin se länsirannikko. Sielläkin sielu lepää mutta eri lailla.
Kuten sanoit maailma on todella ihana! On vaikea sanoa mikä olisi se maailman paras paikka.
Kyllä mun äitikin käy täällä ja monet äidin kaverit, että et nyt mikään ihan kummajainen ole! ;)
Itse kokkailin Brasiliassa oikeastaan pelkästään itsekseni, koska hintataso oli siellä aika korkea enkä tykännyt syödä yksin ravintolassa. :D
Minulle on erityisen tärkeä isovanhempieni entinen kesämökki järvisuomessa, sääli että se on nyt myyty.. Minä tosin pelkäsin pienenä kuikkaa joka siellä järvellä huuteli!! Miguel osaa matkia kuikkaa jostain syystä tosi hyvin, on katsonut oikein kuikkavideoitakin youtubesta (ja on muutenkin joutunut käsittämättömän suomalaisen luonnon ihailukohtauksen valtaan!) :D
"Less is more"
Pidemmillä matkoilla ja oleskeluilla ulkomailla sitä usein tuppaa ruoskimaan itteensä siitä, ettei käynyt muka tarpeeksi monessa paikassa. Ei mun mielestä ole mikään pakko nähdä maailman jokaista kolkkaa, vaikka toki omaan korvaan joku 2 kertaa vuodessa Kanariansaarille 20 vuoden ajan kuulostaa vähän hölmöltä, mutta jos joku kiva paikka on löytynyt niin miksei palaisi sinne aina uudestaan (sen sijaan että menisi uuteen kohteeseen, joka saattais vaikka osottautua pettymykseksi). Kyllä joskus harmittaa, että jäi joku paikka näkemättä, mutta eihän mikään estä palaamasta maahan myöhemmin uudestaan ja käymään sitten katsomassa ne jäljelle jääneet kohteet. :)
Matkailusta saattaa tulla myös helposti sellasta "suorittamista" jos on asettanut itselle kovat tavoitteet siitä, missä pitää käydä ja mitä nähdä. Mieluummin viettää pidempiä aikoja yhdessä paikassa, siihen tutustuen ja siitä nauttien, kuin että suhaa hirveällä aikataululla eteenpäin kuin joku höyryveturi!
Suorittamista! Kuulostaa ihan kamalalta. Siitähän menee ilo kokonaan.
Minä tykkään tosi paljon sellaisesta perus hengailusta eri paikoissa, ostan jonkun kirjan ja luen sitä jossain kuppilan terassilla tai rannalla tai missä nyt ikinä, varsinkin yksin matkatessa. Ei kai sellaiseen oikein sovellu paikasta toiseen ryntäily. :)
Paras postaus ikinä! Ihana lukea siitä, miten sopeuduit joukkoon ja opit tuntemaan ihmiset, etkä vain seikkaillut päättömänä turistina paikasta toiseen.
Mä palaan tosi harvoin minnekään, Madrid on ainoa paikka, jonne palasin moikkaamaan isäntäperhettäni vuosien jälkeen. Yleensä mieli halajaa aina uusiin maisemiin. Mutta olen asunut viidessä eri maassa, eli mielummin tutustun kulttuuriin ja ihmisiin sekä käytän aikaa paikan päällä kuin pyörähdän parin viikon all-inclusive allaslomalla jossakin hotellissa. Paikan päällä asuessa voi kierrellä maata, mutta mitään stressiä mäkään en moisesta ottaisi. Loppujen lopuksi kaikkein parasta mitä matkailusta käteen jää, on elinikäiset ystävät.
Minä halajan Madridiin jatkuvasti! Ihana kaupunki.
Miten voi elää kun on viisi kotimaata? Kolmessakin on jo tekemistä! Tai ehkä se on helppoa jos ei ole palavaa kaipuuta paikkoihin joissa on jo käynyt. :D
Hyvä postaus! Samoja asioita olen itsekin miettinyt reissun päällä ollessa ja niiden välissä. Itse olen vähän molempia. Tiettyjä vanhoja, tuttuja ja rakkaita paikkoja haluaa nähdä aina uudelleen, mutta sitten toisaalta haluan nähdä ja kokea uutta. Niinpä teenkin matkoja molempiin. Ollessani Meksikossa vaihdossa, minun oli tarkoitus reissata viimeinen kuukausi itsekseni pitkin länsirannikkoa ja käydä naapurimaissa. Sen sijaan jäinkin yhteen pikkupaikkaan käytännössä koko ajaksi ja se oli ehdottomasti hyvä päätös. Pääsin sisälle paikallisten elämään ja sain kokea asioita, joihin ei ikinä muuten olisi mahdollisuutta. Guatemalaan ja Guadalajaraan ehdin sitten joku toinen kerta.
Random fakta: Minä odotin koko Meksikon vuoteni että milloin pääsen Guadalajaraan, ja sitten kun loppuvuodesta sinne pääsin niin se oli kamala pettymys :D Sitten taas Guanajuato jolta en odottanut mitään olikin aivan ihana.
Sekä että. Kyllä uusia paikkoja on mukava nähdä, vanhoissa paikoissa useimmiten ihmiset ovat se syy, miksi palaisin. Harvoin itse paikka oli niin huikea. Tosin tietysti työmatkalla palaa aina samoihin paikkoihin, mutta se on ihanaakin kun ei tarvii joka kerta opetella metrokartaa uudestaan jne. Paikkoja joihin palaisin ilman ihmisten vaikutusta olisi varmaan Lontoo, Pariisi, Kyoto, san francisco ja vancouver. Ateena on suosikkejani Euroopan pääkaupungeistA, mutta olen ollut siellä niin monesti, että en lähtisi sinne lomalle. Toisaalta en lähtisi lomalle kovin moneen Euroopan kaupunkiin ellei matkalla olisi jotain muutakin toimintoa, saan matkustaa työkseni Euroopassa kyllä sydämeni kyllyydestä. Maailman paras paikka on kesämökki - ja tietysti Kajaanin vanha kaatopaikka:)
Minä harvemmin matkustan tavatakseni ihmisiä, se on sellainen kiva lisä jos nyt joku sattuu asumaan siellä minne olen menosa mutta se ei ole toistaiseksi vielä koskaan ollut minulle mikään syy lähteä mihinkään :)
Ihania kuvia! Ja minàkin kuulun pikkukaupunkien tai kylien faneihin. Ennen tykkàsin ehkà enemmàn kaupungeista, suurista sellaisista, mutta nykyààn tykkààn kurkistella pikkukyliin....siellà se sen maan ydin silti on :D
Mua usein ahdistaa liian isot kaupungit :) Pienissä kylissä on sitä jotain 8)