La Vida Loca 2.0 Matkablogi

Bugøynes eli suomeksi ja suomalaisittain Pykeija on pieni parinsadan asukkaan kapealle kannakselle rakennettu kylä Koillis-Norjassa Jäämeren rannalla. Pykeijaa kutsutaan myös Pikku-Suomeksi, sillä asukkaat täällä ovat pääosin 1800-luvulla Suomen Lapista nälkää ja köyhyyttä pakoon lähteneiden siirtolaisten jälkeläisiä.

Pykeijassa puhutaan suomea ja/tai kveeniä, sekä tietysti myös norjaa. Kieliasian kohdalla oma tietämykseni on hieman hataraa, esim. mikä on suomenkielen murretta ja mikä kveeniä, ja mistä eron tunnistaa.  Kveenin kieli pohjautuu Ruijan murteisiin, jotka puolestaan kuuluvat suomenkielen peräpohjolaisiin murteisiin. Sekään ei ole aivan selvää, että onko kyseessä kieli alkujaankaan, vaiko vain yksi suomen kielen murre. Olen käsittänyt että tästä aiheesta kiistellään kovastikin.

Virallisesti kveenin kieli on Norjassa virallistettu omaksi kielekseen vuonna 2005, mutta monet siirtolaisten jälkeläiset eivät kuitenkaan historiallisista syistä hyväksy kielestään nimeä kveeni, eivätkä myöskään halua, että heitä kutsutaan kveeneiksi. Monelle mieleisempi nimitys onkin norjalainen, jolla on suomalaiset sukujuuret.  Tämä käy ilmi mm. YLEn mielenkiintoisesta Jäämeren suomalaiset -dokumentista, joka kannattaa katsoa jos matka Pohjois-Norjaan on suunnitelmissa.

Pykeija Ystävät ry kommentoi sivustollaan kieliasiaa seuraavasti:

Pykeijänsuomalaiset puhuvat vanhaa suomenkieltä, joka on säilynyt jokapäiväisessä käytössä näihin päiviin asti. Sillä on paljon yhteistä Ruotsin Norrbottenissa puhutun meänkielen kanssa. Suurimmalla osalla pykeijäläisillä on suomalaiset sukujuuret, ja aktiiviset yhteydet Suomeen. Nämä seikat pitivät vanhan kielen vahvana. Nykyään suomen kieltä opetetaan kylän norjankielisen koulun ala- ja yläasteella.  Pykeijässä kannattaa keskustelu aloittaa  suomen kielellä ja odottaa rauhassa vastausta – meänkielellä tai norjaksi. Jokainen ymmärtää suomen kieltä, ja ainakin puolet puhuu sitä erittäin hyvin, loput ehkä arastellen. — Pykeijan ystävät

Yhtä kaikki, me pärjäsimme Pykeijassa yksinomaan suomea puhuen, ja törmäsimme kieli-/ymmärtämättömyysmuuriin vain tiedustellessamme lähimaksuominaisuuden perään ruokakaupassa. Lähimaksua ei ollut, mutta tuoreita avokadoja ja ananaksia kyllä. Sellaista maailmankolkkaa ei taida ollakaan, mistä ei näitä elämän peruseliksiirejä saisi.

Miten Pykeijaan pääsee?

Pykeijaan kuljettiin aina 1960-luvulle saakka laivalla, sillä sinne ei ollut minkäänlaista tieyhteyttä. Nykyisin kylä on helposti autolla saavutettava kohde, ja mielestäni aivan ehdottomasti mielenkiintoinen paikka sisällytettäväksi Pohjois-Norjan reissuun.

Me ajoimme Pykeijaan Inarista Sevettijärven ja Näätämön kautta, toinen mahdollinen reitti kulkee Utsjoen ja Nuorgamin ohitse. Auto kannattaa tankata joko Näätämössä tai Nuorgamissa, koska Pykeijassä ei ole polttoaineen myyntiä.

Pykeijan matkaan voi yhdistää vierailun myös Venäjän rajalla sijaitsevaan Kirkkoniemeen (Kirkenes), jonne matkaa on Pykeijasta noin sata kilometriä suuntaansa.

LUE MYÖS ► Matkapäiväkirja: Suomen läpi Bugøynesiin

Pykeijan legenda: Jäämeren sauna

Lähes legendaarisesta maineesta Pykeijassa nauttii Jäämeren sauna, joka tarjoaa sekä sauna- että majoituspalveluita matkailijoille. Tarjolla on pieniä mökkejä rannalla, sekä pari kokonaista omakotitaloa. Varsinainen ohjelmanumero muodostuu puusaunasta sekä pulahduksesta Jäämereen, jonka vesi juhannuksena oli kuulemma n. 5-asteista. Itse pääsin mereen nilkkaani myöten, kunnes oli pakko kääntyä takaisin. Mutta ainakaan yrityksen puutteesta ei voi minua syyttää!

Mökit ovat kaikessa vaatimattomuudessaan varsin hinnoissaan, mutta kokemuksena kuitenkin siinä määrin hieno, että en epäröisi yöpyä sellaisessa uudestaankin. Varauksen kanssa kannattaa olla ajoissa, ja sen voi tehdä sähköpostitse tai puhelimella. Korttimaksu onneksi onnistuu paikan päällä, sillä kylässä ei ole pankkiautomaattia.

Lisätiedot majoituksesta: Jäämeren sauna

Kuningasrapua Bugøynes Bistrosta

Pykeijassa sijaitsi vielä 1980-luvun alussa kaksikin kalatehdasta, jotka kuitenkin tekivät molemmat samaan aikaan konkurssin, ja kylää uhkasi tämän myötä autioituminen. Kyläaktiivit eivät tällaisesta tietenkään lannistuneet, vaan ilmoittivat valtakunnallisissa lehdissä, että kylä on ihmisineen kaikkineen myytävänä.

Tämä osoittautui varsinaiseksi mediatempaukseksi, mutta lopulta ostoehdotukset niin eteläisestä Norjasta ja Suomesta kuin Ranskan Provencesta ja Kanadastakin hylättiin.

Syy?

Kaikista muista maailman kauniista paikoista puuttui näkymä Varanginvuonolle.

Ja sitten Pykeijassa ryhdyttiin kalastamaan kuningasrapua, jonka ansiosta kylä lähti jälleen elpymään. Nyt rapuja riittää niin omaan tarpeeseen kuin vientiinkin, ja nykyisin Pykeijää kutsutaan monesti Norjan kuningasravun pääkaupungiksi. Ravut houkuttelevat myös matkailijoita kuningasrapusafareille.

Kalastaja ja kalastusmatkailuyrittäjä Leif Ingilän mukaan kaloista tärkein saalis on turska, joka on ravun kanssa yhtä tärkeä:

Turska on tärkeimmys, mutta rapu tullee sitten yhtä tärkeänä. Jos sannoo sillä lailla, että jos rapuja ei olis täällä nin ei olis kalan ostajia, se on niin tärkeä se rapu. Ja ko se on niin vissi, että me saamme sitä, niin se menestyy ostamaan venehen sillä uskossa, että sitä saapi rapua kuitenkin. — YLE Uutiset

Siten toinen tärkeä asia Pykeijassa koettavaksi onkin saunan ja uintireissun ohella kuningasravun syöminen. Tämä onnistuu kylän ainoassa ja tämän myötä samalla parhaassa ravintolassa Bugøynes Bistrossa.

On hyvää. Syökää. Tässä asiassa ei ole syytä sniiduilla.

Sellainen paikka. Lähtisitkö (silloin kanssani Pykeijaan)?