X

15 satunnaista ajatustani matkailusta

1 – Matkailu on ihanaa, ja matkalla koen olevani kaikista eniten perillä. Poden harvoin koti-ikävää, ja olen ajatellut haluavani takaisin kotiin vain uzbekistanilaisten rajavartijoiden kadottua passini kanssa lentokentän takahuoneeseen, sekä sairastaessani rajua vatsatulehdusta Meksikossa.

2 – En ole valmis uhraamaan kallisarvoisia lomapäiviä siihen, etten lähtisi mihinkään – jos joudun viettämään lomapäiviä kotona, on loma käytännössä pilalla. Siedän laiskottelua vain ulkomailla.

3 – Pidän kotimaanmatkailusta, mutten koskaan vaihtaisi ulkomaanmatkaa kotimaanmatkaan. Sen sijaan olisin kyllä valmis tekemään extramatkoja Suomessa ulkomaanmatkojen lisäksi. Kuitenkin erityisesti kotimaanmatkojen tekoa rajoittaa se, että koiranhoitopaikkaan on kahden tunnin ajomatka, enkä toisaalta halua ottaa stressiherkkää koiraa mukaan esimerkiksi kaupunkipyrähdykselle.

4  – Uudesta kaupungista herääminen on yksi parhaista tunteista mitä voi olla.

5 – Rakastan hienoja hotelleja ja upeita hotellihuoneita. Olen valmis maksamaan laadusta, enkä pidä vieraana ajatusta siitä, että joskus matkustaisin jonnekin vain nähdäkseni jonkun tietyn hotellin ja yöpyäkseni siellä – toki hotellin tällöin tulisi olla todellakin spesiaali. Tällainen voisi olla esimerkiksi Ashford Castle Irlannissa. Enkä muuten ymmärrä tähän liittyvää nillitystä – matkustavathan ihmiset ravintoloidenkin perässä milloin minnekin, miksei sama olisi ok myös hotellien suhteen?

Mahdollisesti maailman kaunein hotellin kylpyhuone, Conrad Koh Samui.

6 – Yksi suosikkiasioistani matkoilla on tutkia paikallisia ruokakauppoja – siis ihan tavallisia marketteja. Käytän näissä joskus suorastaan hävettävän paljon aikaa, ja otan naurettavan määrän kuvia mielestäni hauskoista pakkauksista sekä erikoisista tuotteista.

7 – En yleensä tykkää bongailla ns. must see -kohteita (paitsi ehkä Pariisissa). Silti huonoa omatuntoa muistuttavaa fiilis hiipii helposti mieleen, jos skippaan jonkun kohteen ehdottoman supernähtävyyden. Nimimerkillä ”asuin vuoden Perussa, mutta en käynyt kertaakaan Machu Picchulla”.

8 – Ruokamatkailu kiehtoo minua tällä hetkellä valtavasti. Eniten kiinnostavat erilaiset fine dining -ravintolat, sekä niiden vastapainoksi katuruokakeittiöt. Tämän hetken suurimpia ruokamatkailuun liittyviä unelmiani ovat muun muassa viini- ja pihvimatka Argentiinaan, mozzarellareissu Italiaan, tacoturnee Meksikossa, osterisyöpöttely Pariisissa sekä cevichematka Peruun. Tykkäsin todella paljon ruoasta myös Thaimaassa, joten otetaan listalle mukaan myös ruokamatka Thaimaahan. Lisäksi haaveilen osallistumisesta kokkikurssille jossakin eksoottisessa kohteessa.

9 – Vastuullinen matkailu on sydäntäni lähellä erityisesti taloudellisesta ja sosiaalisesta näkökulmasta katsottuna. Aihe on kuitenkin vaikea, ja kaikkea muuta kuin mustavalkoinen. Myös eläinten huonon kohtelun näkeminen aiheuttaa voimakasta pahoinvointia, ja olen tirauttanut monet kyyneleet nähdessäni koiria eläinkauppojen näyteikkunoissa. En voisi kuvitella ratsastavani norsulla tai poseeraavani tiikerinpennun kanssa, mutta nuorena ja tietämättömänä olen käynyt uimassa hain kanssa Meksikossa.

10 – Saan näppylöitä toisten matkailuvalintojen arvostelusta. Matkustustyylejä kun on erilaisia: toiset nauttivat pennin venyttämisestä, toiset ovat valmiita hassaamaan rahansa milloin mihinkin. Jotkut matkustavat aina samaan kohteeseen uudestaan, toiset haluavat käydä joka kerta uudessa paikassa. Yhdet matkustavat hitaasti, toiset nopeasti. Yksi kiertää maailman, toinen on tyytyväinen jos ei koskaan tarvitse lähteä kotoa mihinkään. Mitä ihmeen väliä sillä on, mitä muut elämällään tekevät – toki edellyttäen ettei kyseinen toimintamalli aiheuta haittaa muille? Tähän liittyen suosittelen lukemaan Travelloverblogin parin vuoden takaisen kirjoituksen ”Väärin matkustettu”.

11 – On vaikea keksiä sellaisia maita, joihin EN haluaisi matkustaa. Käytännössä ainoastaan sota-alueet ovat sellaisia, mutta nekin vain turvallisuussyistä. Toisaalta en koe hinkua matkustaa maihin, joissa laki määrittelee miten naisen tulee pukeutua, tai joissa naisen asema on muuten todella huono.

12 – Jännitän aina lentokentälle menoa, vaikka matkustaisin kuinka paljon. Tarkistan ainakin sata kertaa, että passi on varmasti mukana. Samoin pelkään välillä lentämistä, enkä selviä yhdestäkään turbulenssista ajattelematta, että nyt tämä kone kyllä varmasti putoaa. Lentokentällä jännitys loppuu turvatarkastukseen, lentokoneessa pyörien osuessa maahan – siitäkin huolimatta, että suurin riski lento-onnettomuuksille on juuri nousuissa ja laskuissa.

Lentopelkoani olen hoitanut mm. lukemalla From Karoliina -matkablogista lentoemännän näkökulmasta kirjoitettuja postauksia, joissa valotetaan mm. sitä, miksi lentokone notkahtaa nousussa, sekä miksi ikkunasuojat avataan laskeutuessa. Pelko ei ole tuntemuksista se kaikkein rationaalisin, mutta tieto auttaa sen käsittelyä – mitä enemmän lentokoneen toiminnasta ymmärtää, sitä vähemmän pomput ja äänet loppujen lopuksi pelottavat.

13 – Lempimaitani koko maailmassa ovat Meksiko, Peru ja Brasilia. Aasiassa suosikkikohteitani ovat Bali ja Bangkok. Euroopassa rakastan Norjaa, Madridia, Italiaa ja Alppeja. Eksoottisin maa jossa olen matkustanut on ehdottomasti Uzbekistan, ja tylsimpiä kohteita ovat olleet Geneve, Riika sekä Liechtenstein. Näistä tosin olen valmis antamaan uuden mahdollisuuden Genevelle sekä Riialle.

14 – En juurikaan välitä shoppailla matkamuistoja matkoillani, sillä yritän pitää kotimme jo ennestään hurjaa tavaramäärää aisoissa. Matkoilla suurin osa rahoista kuluukin yleensä ihan vain ruokaan ja majoitukseen. Toisaalta kuitenkin vähän kadehdin niitä, jotka onnistuvat ostamaan maailmalta vaatteita – olen näet tässä asiassa maailman surkein shoppailija ihan paikasta riippumatta. Lopputuloksena käytän monta vuotta samoja vaatteita kun en vain saa ostettua uusia ja ”kaikki näyttää päälläni kamalalta”. Hah! No, säästyvätpähän vaaterahat käytettäväksi esim. ruokaan.

15 – En ole koskaan ollut kiinnostunut penkkiurheilun perässä matkustamisesta, mutta haluaisin käydä katsomassa baseballia USA:ssa – ihan vain kokemuksen vuoksi.

15 satunnaista ajatustani matkailusta was last modified: 13 elokuun, 2017 by Sari Venäläinen

Kommentit (31)

  • Mä olen monen asian kanssa samis, toisaalta sitten joidenkin kanssa en yhtään. En koe esimerkiksi mitään pelkoa lentomatkustamisen suhteen, paitsi että mahdunko turvavyöhön ja niuhottaako vierustoveri siitä, että joutuu läskin viereen. Minä olen tullut siihen tulokseen, että olen liian väsynyt pelätäkseni ja yleensä lentokonematkat sujuvat nukkuen.
    Suurin osa maailman maista ei kiinnosta minua, koska ihmiset keskimäärin niissä haluavat tappaa minut tai ainakin vangita tai raiskata tai omaavat ainakin niin rasittavan ahdasmielisen näkemyksen, että halvemmalla pääsen, jos matkustan vaikka persujen kokoukseen. Uskonto ja perinteiset arvot ovat kovassa kurssissa maailmalla, enkä halua tutustua kumpaankaan. Minä olisin helpottunut, jos kuolisin, mutta kun ne eivät niinkään harrasta tappamista, vaan vangitsemista ja kidnappausta.

    Mä tykkään kanssa Perusta. Toinen mun suosikkini on Venäjä. Tuntuu vähän siltä, että jos minulla ei oo mitään ajatuksia matkakohteesta, niin varmasti Venäjältä löytyisi sopiva tai että voisi väliin miettiä jotain muutakin paikkaa kuin Venäjä. Mä suosittelen antamaan toisen mahdollisuuden Riialle. Mikään paikka ei mulla ole flopannut tylsänä, sikäli olen ollut onnellinen, mutta sen sijaan Meksiko oli liian kuumottava ja Tallinna on ihan pilalla.

    Ainoa, mikä minua penkkiurheiluna on kiinnostanut, on rodeo.

    • Venäjä kiinnostaisi kovasti, olen käynyt vain lapsena Viipurissa. Voisin aloittaa Pietarista ja Moskovasta, ja jatkaa sitten vaikka Siperiaan. Muutamia venäläisiä kavereita minulla on, ja heitäkin voisi käydä moikkaamassa. Ja Riiasta luulen, että tykkäisin siitä enemmän kun lähtisin sinne yksin tai J:n kanssa. Edellinen reissu tehtiin työporukalla, ja se oli vähän ankeaa kun porukka oli niin iso ja kaikilla ihan eri mieltymykset.

  • Hyvä listaus ja yhdyn moneen! Tuo Ashford Castlehan on valittu joissain mittelöissä koko maailman parhaaksi hotelliksi, joten kyllä siellä kelpaisikin! ^_^ Yhdyn moniin kohtiisi, erityisesti paikallisissa ruokakaupoissa haahuiluun ja matkamuistojen ostamattomuuteen - tämän taisin lopettaa kun muutin ulkomaille. Pitää lukea sinun Brasilia-postauksia, sillä itse en jotenkin päässyt brassi-hypetykseen sisään (vaikka, tai ehkä juuri siksi, että 50% perheestäni on Brasiliasta, joten matkaseura oli erittäin kriittistä...). :D

    • Hihi, mun Brasilian postaukset on kyllä aika ankeita, kun en siihen aikaan vielä blogannut muuten kuin huvikseni ja päiväkirjaa pitääkseni... :D

  • Kiva postaus ja erityisesti hymyilytti kohta 6. :)
    Olen ehdottomasti samaa mieltä nillityksestä liittyen toisten matkustusmieltymyksiin. Itsekin olen joutunut selittelemään miksi käytän niin paljon valmismatkoja, tai miksi matkustan samaan paikkaan kuin vuosi takaperin tai ylipäätään tommosiin turistirysiin, kuka sinne haluaa? Kaikki tyylillään ja omien mieltymysten mukaan!

    • Sitä ei sentään ole vielä tullut vastaan, että joku väheksyisi ruokakauppaturismia. ;-) Paljon olen sinunkin matkoistasi lukenut ja kivalta ovat kaikki vaikuttaneet, mitä kumman väliä sillä voisi olla ovatko olleet valmismatkoja tai jotain ihan muuta!

  • Oi, kiinnostava postaus! Näkemyksemme osuvat näköjään tosi hyvin yhteen, sillä voin allekirjoittaa melkein koko listan! Kohta 5 eli hienot hotellit ovat kuitenkin mulle aika yhdentekeviä - mua kiinnostaa matkakohteessa hotellin ulkopuoliset asiat enkä varmaan majoittuisi luksushotelleissa, vaikka olisin miljönääri. Tietyn tason jälkeen koen sen pokkuroinnin määrän vain vaivaannuttavana enkä koe saavani mitään lisäarvoa hotellihuoneen kaapista löytyvistä lisätyynykokoelmista, lasten leikkipaikoista tai spa-hoitoloista, kun en niitä kuitenkaan käytä. Saan kiksejä siitä, että löydän (edullisesta päästä) hinta-laatusuhteeltaan loistavan hotellin tai hostellin. Ja tämä ei siis ole arvostelua vaan koen vain itse näin. Mulle on ihan sama miten muut matkustavat eli allekirjoitan täysin myös kohdan 10, ja mun mielestä on kiva kuulla omistani poikkeavia näkemyksiä ja kokemuksia reissuilta. Tavallaan myös ymmärrän hienojen hotellien viehätyksen, ja hotellin perässä matkustaminen on mun mielestä ihan yhtä jees kuin minkä tahansa asian perässä matkustaminen, vaikka se ei ideana juuri minua niin säväytäkään.

    Mä en jännitä kentälle menoa, mutta lentokoneessa välillä edelleen jännittää. Voin siis samaistua osin myös kohtaan 12.

    Kohta 13 on tosi paha! Mun on tosi vaikea nimetä hienoimpia tai tylsimpiä paikkoja. Parhaimmistoon menisivät kuitenkin Japani ja Etelä-Korea, ja kyllä Perukin oli todella mielenkiintoinen. Vähän tylsiksi olen kokenus Varsovan, Riian, Wienin ja Panama Cityn. Voisin kyllä silti matkustaa näihin kaikkiin uudelleen, sillä hei, olisihan se kuitenkin matka. :D

    Sitten vielä kohta 15. Jos et ole käynyt katsomassa NHL-lätkää Jenkeissä, niin suosittelen, vaikkei lätkä tai mikään muukaan urheilu kiinnostaisi yhtään! Käytiin Losissa tsekkaamassa yksi peli, ja olihan se hieno kokemus. Menisin mielelläni uudelleen.

    • Heippa Jenni, hauska kuulla sinusta pitkästä aikaa! Minulla liittyy tuo hyvien hotellien rakkaus aika paljon estetiikkaan. Olen kovin visuaalinen, joten rakastan katsella kauniita esineitä ja upeasti sisustettuja koteja: ehkä siksi nautin myös kauniista hotelleista niin paljon. :-) Toki mukana tulevat loistavat palvelut ovat sitten aina plussaa siihen päälle.

      Yksi ihanimmista majoituksista on ollut italialaismummon pyörittämä B&B, joka ei suinkaan ollut luksuslukaali, mutta vanha kivitalo oli silti kaunis kuin karkki ja vielä viiniviljetysten keskellä! Eli ei se hyvyys kyllä aina hinnasta tai tähtiluokituksesta vielä tule. Tai ehkä pikemminkin toisin päin: tähtiluokitus tai korkea hinta eivät takaa mitään, vaan hyvä kokemus on monen asian summa. Tuolla Italiassa saimme mm. mummon omin käsin leipomaa laventelikakkua aamiaiseksi, ja yön hinta oli kahdelta hengeltä ruokineen päivineen 70 euron luokkaa, eli tosiaankaan mitään ökyilyä. https://sarrrri.com/2015/07/bb-uvablu/

      Täytyy varmaan ottaa toi NHL-peli listalle. Ehkä Rami lähtee oppaaksi. :-D

      • Samaa mieltä jälleen, että tähdet tai hinta eivät todellakaan takaa hotellin "hyvyyttä", mutta moni tuntuu kyllä ajattelevan, että korkea hinta automaattisesti tarkoittaisi kaikin puolin upeaa huonetta ja hyvää palvelua. Valitettavasti ei, vaan joskus vain asiakkailta kynitään rahat. :D

        Mä tykkään kanssa persoonallisista majapaikoista, mutta ennen kaikkea valinnoissa tulee katsottua ihan ekana siisteysarvosteluja, koska en mä missään torakkaloukossa tieten tahtoen halua majoittua. :) Sijainti ja kulkuyhteydet ovat wifin kanssa myös ihan kärjessä tarkistuslistalla.

  • Valmis-ja pakettimatkat on ollu ainaki mulle tosi helppoja ja kivoja, tuttu virkailija tietää esteettömyystarpeet, kiva porukka yms. ja ystäväni Sanna on tosi hyvä matkanvetäjä. Ebookerskin on kyllä tosi helppo.

  • Ja sillon ku varaan valmismatkan, ne huolehtii mun apuvälinemitat lentoyhtiöille, kantoapu koneeseen ja sieltä pois jne.

    Matka.agenteilla on ollu myös tosi kivoja Esteettömän matkailun iltoja, jossa kerrotaan uusista esteettömistä matkoistaa ja on arvontoja jne.

    • Siinäpä se juju onkin, että erilaisille tarpeille ja mieltymyksille on hyvä kun löytyy erilaisia palveluita!

  • Kiva, että joku muukin on kiinnostunut paikallisten markettien tarjonnan tutkimisesta kuin vain minä. Nykyisin perheen "matkamuistot" ovat myös ko. kaupoista kotoisin, eli hyvin käytännöllisiä asioita, joita tarvitaan jokapäiväisessä elämässä kuten mausteita ja eksoottisia kastikepusseja. Hieman välillä on ongelmia kotona, kun jokin tarveosa ei sitten olekaan kotimaassa saatavilla...

    • Hihi, meillä myös ne harvat matkamuistot tuppaavat olemaan ruokaa. Malesiasta luultiin ostavamme tuliaisiksi durian-kakku, mutta se olikin jotakin hirveää tahnaa joka haisi kamalalle. Aina ei mene nappiin edes ruokakaupoilla. :D

  • Hauska listaus! Minäkin kyllä mielelläni yöpyisin viiden tähden hotelleissa, mutta ongelma on se, että en suostu maksamaan niistä :D Toki jos rahaa olisi enemmän, varmastikin sen sitten tekisin, mutta nyt en edes haaveile noista ylellisistä hotelleista. Olen tyytyväinen tähän alle 30 euron hostellihuoneeseen, jossa parhaillaan Prahassa majailemme :D

  • Tunnistan täysin tuon nähtävyydenskippauskrapulan. Se johtaa vielä siihen, että kaikki pitäisi ehtiä näkemään samalla reissulla.
    Minäkään en erityisemmin matkusta penkkiurheilun perässä (vaikka urheilua muuten seuraankin), mutta onhan se nyt huikeaa päästä seuraamaan esim. NHL-otteluiden fiilistä ja koko spektaakkelia livenä. Baseball olisi myös hauska päästä joskus kokemaan.

  • Moni muukin asia kolahti tuolta listalta, mutta erityisesti tämä: "Yksi suosikkiasioistani matkoilla on tutkia paikallisia ruokakauppoja – siis ihan tavallisia marketteja". Olen täydellisen ihastunut esimerkiksi Penny, Lidl, Aldi ja mitä näitä nyt on, valikoimiin. Minusta on superkoukuttavaa kierrellä hyllyjä ja vertailla vaikka minkälaisia pesuaineita tai hygieniatavaroita missäkin käytetään. Ja Bangkokin tai Singaporen y. marketit. Ne ne vasta ihania onkin. Osasta aineista kun ei edes tiedä, mihin niitä käytetään : )

Samantyylisiä