Hankalinta yksin matkustamisessa on minusta aina ollut syöminen – sinänsä hassua jos ottaa huomioon rakkauteni ruokamatkailua kohtaan. Amsterdamin matkalla sain kuitenkin ensimmäistä kertaa ihan kunnolla härkää sarvista, ja kävin useammankin kerran ravintolassa yksin.
Hauskin näistä keikoista oli viimeisen iltani pitkän kaavan mukaan vedetty fine dining-illallinen yhden tähden Michelin-ravintola Vermeerissä, joka sattui sijaitsemaan hotellini alakerrassa. Olin etukäteen varma, että tuntisin oloni täysin orvoksi moisessa hieman hienommassa putiikissa, mutta tilasin silti kunnianhimoisesti täyspitkän kuuden ruokalajin illallisen.
Mukaani olin ottanut muistivihkon, sillä arvelin voivani turvautua siihen, jos olo tuntuisi liian orvolta. Turvarievun ominaisuuksien lisäksi muistivihkon mukaan ottaminen osoittautui loistavaksi ideaksi myös blogin kannalta: kirjoitin näet lähes 6 sivua muistiinpanoja illan etenemisestä, ja osa huomioista on suorastaan hulvattomia.
Tässä muutamia poimintoja:
Sommelier joutui hämilleen, kun vastasin viinimieltymystiedusteluun pitäväni kaikista viineistä.
Herra sommelier raasulainen ei oikein vielä tiennyt miten minuun olisi pitänyt suhtautua, joten hän oli valinnut lähestymistavaksi hillityn arvokkuuden. Romutin arvokkuuden illuusion arvokkaasti ilmoittamalla pitäväni kaikenlaisista viineistä, joka on kyllä sinänsä ihan totta. Kunhan ovat hyviä, tietysti. ;-)
Kakkosannos oli kampasimpukka, jonka kanssa oli yritetty liikaa. Huonot mausteet.
Kampasimpukan kanssa ei pitäisi lähteä tekemään mitään liian monimutkaista. Tässä oli mm. omituiset mausteet, simpukka piti avata itse, lautasella enemmän syömäkelvottomia koristeita kuin syötävää, ja simpukka oli leivottu pullan sisään. Öh.
Join vahingossa alkuruoille tarkoitetun viinin jo keittiön tervehdyksen kohdalla, hups!
Ahaha. Tämä oli niin mahtavaa, arvon herra sommelier meni tästä pikku mokasta aivan täysin tolaltaan. Hytkyin penkissäni ja olin tikahtua nauruun! Selkeästi keittiön tervehdykset vain olivat liian hyviä, kun erehdyin luulemaan niitä oikeiksi annoksiksi.
Nyt alkaa virrata enemmän väkeä sisään. Hyvä! En enää näytä ihan niin pahasti hylkiöltä.
Naapuripöydän kaunis nainen ei osaa käyttää kameraa. Seurassa oleva miesparka vain katselee muualle ja sopeutuu.
Naapuripöytien touhujen tarkkailu oli omalla tavallaan viihdyttävää, mutta silti hieman kiusallista. Välillä oli vaikea keksiä mihin sitä katseensa kohdistaisi, joten onneksi muistikirja oli mukana.
Seuraavan annoksen toi yhtäkkiä suomalainen poika! Hämmennyksessä meni täysin ohi mitä annos sisälsi.
Vermeerissä tosiaankin häärää keittiön puolella suomalainen kokki! Myös itse ravintolassa oltiin valtavan ylpeitä, kun minulle pystyttiin tarjoamaan palvelua omalla äidinkielelläni. Hah! No, olihan se hauskaa.
Viereen tuli kaksi liikkispappaa. Toinen halusi, että hänestä otetaan kuva kädet vatsan päällä. ♥
Kyseiset liikkispapat tosin paljastuivat illan mittaan nirppanokkapapoiksi, joille ei mikään ollut riittävän hyvää.
Sain lisäkaadon hyvää viiniä (taas join liian nopeasti?).
Hupsista.
”Seuraava annos oli punajuurijuttu, jossa suklaata. Nyt en ole enää varma oliko keittiön tervehdys, vai joku muu. Ahaa, seuraava viini on matkalla tänne.
Tuli ripasso! Vähän liian kylmää, kuulemma tarkoituksella?
Ihmiset heiluttelevat viinejä laseissaan! Kertoisinko heille mitä italialainen viiniguru on tästä mieltä? Miksi te katkotte täällä päitä!
Toissakesänä Italiassa osallistuimme viininmaisteluun Expo Milanon yhteydessä. Saimme tuolloin paikalliselta viinigurulta ohjeen: viiniä ei koskaan saa hänen mukaansa huljutella lasissa, sillä tämä on sama kuin katkaisisi viinin hienostuneelta maulta pään poikki! Tiedä häntä, mutta tätä neuvoa olen siitä asti noudattanut, ja nauttinut viineistäni.
Kerroinko jo, että sain eteeni mainiota ripassoa?
Pääruoka oli muuten metsäkauris! Suomalainen poika selitti marokkolaisten
viinienmausteiden(!!!) syitä.
Kyseiset marokkolaiset mausteet olivat koko illallisen merkittävin ongelma – ne eivät sopineet mihinkään, mutta niitä oli käytetty useammassa paikassa.
Kostoksi tilasin jälkkäriviinin.
Sanoisinko että aika mainio kosto!
Jälkiruoassa oli tyrniä, hunajaa, inkivääriä ja oliiveja. En kehdannut sanoa ”hyi, maistuu ihan oliiville”.
Ei tosin maistunut, koska kyseiset oliivit oli ryöpätty ja haudottu sokeriliemissä useiden päivien ajan. No, oliivi mikä oliivi, en ole fani.
Vermeer oli oikein mainio ravintola, mutta ei missään nimessä Michelin-tähtensä tasolla. Hyväksi kompensaatioksi Vermeer oli hintatasoltaan varsin kohtuuhintainen misukkaravintola, koko ilta ruokineen ja viineineen kustansi n. 120€ yhdeltä hengeltä.
Tämän kokemuksen perusteella sanoisin, että illallinen yksin voi olla todella hauska kokemus, mutta paremmalta herkkuruoka silti seurassa maistuu. Mitenkäs te? Tykkäättekö käydä illallisella yksin?
Ainakin reissupäiväkirjan kirjoittamista edes jonkinlaisessa muodossa ehdottomasti suosittelen – lue myös aiempi postaukseni aiheesta: pieniä matkatarinoita.
Käy tykkäämässä La Vida Locan Facebook-sivusta, niin saat uudet päivitykset suoraan uutisvirtaasi.
Seuraa seikkailuja myös Twitterissä (@sarrrrba) ja Instagramissa (@vidalocasari)!
Voit myös tilata uusimmat artikkelit suoraan sähköpostiisi tästä.
Kommentit (20)
Tää oli kyllä loistava! Meenkin huomenna muistikirjaostoksille pelkästään tämän takia - nyt ei ole vielä vuodelle 2017 muistikirjaa. Toivottavasti se täyttyy yhtä hyvistä jutuista :---D
Loistava päätös! Näihin on ihan parasta palata aina jälkeenpäin. :--D
Nyt on pakko jakaa oma juttuni Ljubljanasta. Ei ollut muistikirjaa mukana, mutta tuhersin asiantuntevat lausuntoni pöytään jätetylle ruokalistalle. Tällä systeemillä meni kuusi ruokalajia yksin ihan helposti. http://www.travelloverblogi.fi/kuusi-annosta-rakkautta-ljubljana-on-ruokaa-rakastavalle/
Mutta jutusta päätellen sinulla oli kivaa. :)
Tokihan tuo juttu oli täälläkin luettu, mutta jo unohtunut! Nam! Sun ruoat näyttää kyllä melkein paremmilta kuin mun. Mulla oli tosi hauskaa, johtuikohan siitä, että vahingossa join viinit liian nopeasti? Hups.........
Aaahhhahahahhaaa! Mulla oli muistikirja mukana, kun illastin työreissulla yksin Tallinnan Rataskaevu 16:ssa. Kolmen ruokalajin ja kahden viinilasin aikana kirjoitin ylös viereisen pöydän suomalaisseurueen koko keskustelun, kun eivät vissiin tajunneet että Tallinnassa saattaa olla muitakin suomalaisia... Niitä muistiinpanoja ei kyllä kehtaa julkaista, eihän? :)
Kehtaa! :---D Se se vasta olisikin hauskaa kun joku tunnistaisi itsensä! ;D
Please, julkaise! Kiinnostus heräs oitis täälläkin! :DD
Täytyy kyllä tunnustaa, että jos olisin yksin ollut reissussa (mitä en työmatkoja lukuunottamatta noin koskaan ole) niin olisin kyllä varmaan tyytynyt huonepalveluun, takeawayhin tai kulmakaupan salaattiin. Seurana sitten joku leffa tai kirja - luultavasti myös jos olisin yllättäen päätynyt ravintolaan. Mutta toisaalta ne työmatkaillallisetkin ovat ajalta ennen blogeja ja joka paikkaan yltävää nettiä, joten ehkä sitä nyt sitten "pitäisi" tehdä niitä muistiinpanoja ja ottaa kuvia - niin se maailma muuttuu ...
Mä otin tän ravintolaan menemisen etukäteen oikein agendalle, kun tiesin että tulisi olemaan kaukana mukavuusalueelta. Todella lähellä oli minullakin sortuminen vain huonepalveluun... Hauskaa oli, mutta jatkossa toivottavasti saan seuraa illallisille niin voi keskittyä muuhun kuin muistiinpanoihin. :-D
Mä olen menossa parin viikon kuluttua yksin Dubliniin. Olen varannut parille illalle ravintolat etukäteen ihan vaan sen vuoksi, että tulee mentyä. Kävin testaamassa yksin syömistä pari viikkoa sitten sekä Helsingissä että Tallinnassa. Selviydyin yllättävän hyvin, mutta tämän innostamana käyn vielä hankkimassa muistikirjan.
Muista kirjoittaa sitten myös blogiin :--D !
Mä olen niitä kummajaisia, joita ei ole yksin ruokailu ravintolassa koskaan pahemmin häirinnyt (sen sijaan kotona päädyn vain napostelemaan kun en jaksa valmistaa kunnon ateriaa...).
Tai no, toisaalta, koen joskus matkalla "ansainneeni" aterian jossain paremmassa ravintolassa koska "joudun" syömään yksin. Ja toisaalta myös room service -illallinen hotellin sängyssä on sitä luksusta mitä joskus yksin matkalla ollessa teen...
Anyway. Muistikirjan mukaan ottaminen ravintolaan on hyvä idea ja aion kokeilla sitä itsekin.
Oma kokemus luxembourgilaisesta yhden michelin-tähden ravintolasta, jossa kävin yksin lounaalla, oli että ihailin suuresti sitä miten henkilökunta osasi tehdä myös tällaisen tavallisen tallukan olon mukavaksi. Eivät pokkuroineet yhtään liian jäykästi, palvelu oli tosi eleganttia ja sommelier ei yhtään hämmentynyt siitä, että en osannut viinipreferensseihin kommentoida mitään. Ja itseasiassa siellä koin ensimmäisen kerran sellaisen ahaa-elämyksen viineihin liittyen: sommelierin suosittelemat viinit eivät "paljaaltaan" olleet kovin kummoisia ja lounasmenun ruoka oli myös aika "perus" hyvää fine dining ruokaa, mutta viini ja ruoka yhdessä nautittuna nousivat ihan eri tasolle.
Nyt tuli vähän sekava kommentti, mutta mielenkiintoisessa jutussa oli monta ajatuksia herättävää kohtaa :)
Mä olen kyllä myös huonepalvelun fani. Varsinkin jos hotellilla on joku ihana kylpytakki, johon voi kääriytyä syömään herkkuja.
Reissaan yleensä yksin, mutta minulla on pieni, no siis iso kynnys syödä yksin noissa vähän fiineimmissä paikoissa. Lounas vielä menee, mutta illalla. Tuo muistikirja on kyllä hyvä turvariepu ja mulla on usein myös kirja sitä virkaa toimittamassa.
Loistavia muistiinpanoja! Hahmotin sinusta jo mielessäni salaperäisen (ruoka-)agentin muistivihkoineen ja tarkkailevine katseineen :D Täytyy koittaa itsekin!
3sd9id
iyxt4q