Olin jo melkein unohtanut millaista yksin matkustaminen on.
Nuorempana matkustin pääsääntöisesti itsekseni, pitkiäkin aikoja mm. Meksikossa, Perussa ja Brasiliassa. Yksin matkustamisessa oli aivan omanlaistansa taikaa, tapasin näillä matkoilla valtavasti ihmisiä ja ripustin introvertit ominaisuuteni naulakkoon.
Enkä pelännyt mitään! Ehkei siinä nuoruuden huumassa tullut edes mieleen, ettei Copacabana välttämättä ole se kaikkein turvallisin paikka tallustella itsekseen keskellä yötä favelabileiden jälkeen.
No, onneksi ei koskaan sattunut mitään.
Viimeiseen viiteen vuoteen en kuitenkaan ole kertaakaan matkustanut aivan täysin yksin, vaan mukana on aina ollut J, työporukka tai muu matkaseurue. Varsinkin J:n kanssa matkustaminen on todella helppoa: meille on muotoutunut oma tietty matkustamisen dynamiikkamme, jonka mukaan asioita hoidetaan ja vierailukohteet sekä tekemisen päätetään.
Kun mieltymykset matkakumppanin kanssa osuvat lähes täysin yksiin, ei pienten kompromissien tekeminen ole hankalaa – minä siedän mielelläni vähän pidempiä museokäyntejä samalla, kun J sopeutuu minun himooni tutustua ruokatoreihin, kauppahalleihin ja kirjakauppoihin.
Tammikuinen Amsterdam
Nyt kuitenkin tuli vastaan tilanne, jossa minulla oli muutama päivä mahdollista matkustusaikaa, mutta J:llä ei – siispä päätin lähteä pitkästä aikaa kokeilemaan matkustamista yksin. Valitsin kohteeksi Amsterdamin.
Aikaa oli neljä päivää, mutta välillä tuntui että vähempikin olisi riittänyt, tai sitten olisi pitänyt lähteä matkaan lähempänä kesää. Päivät menivät aikamoiseksi suorittamiseksi, kun ei ollut mahdollisuutta pysähtyä vaikka ihan vain istuskelemaan nurmikolle tai kanaalintörmälle – kaikki oli näet kylmää ja erityisesti erittäin märkää. Eikä sitä nyt ihan joka hetki välttämättä jaksa kahviloissakaan notkua, vaikka muutaman aika ihanan kahvipaikan Amsterdamista löysinkin.
Pakko kuitenkin myöntää, etten viihtynyt yksin ihan niin hyvin kuin olisin toivonut. Kävin parissa museossa (Rijksmuseum – Alankomaiden kansallismuseo) maistelin juustoja juustokaupoissa, söin lounasta hipsterikahviloissa, luuhasin tuntikausia kirjakaupoissa, sekä ihan vain kävelin kymmeniä kilometrejä ympäri Amsterdamia kanaaleja ihastellen. Kävin jopa syömässä yhden täyspitkän kuuden ruokalajin illallisen!
Todella kivoja juttuja, samoja, joita olisimme todennäköisesti tehneet J:n kanssa, jos hän olisi ollut mukana.
Kaipasin silti sitä, että joku muu hoitaisi navigoinnin, kun oma suuntavaistoni on surkea. Kaipasin sitä, että joku osallistuisi päätöksentekoon vaikka ruokapaikan valinnasta, sekä ihan vain sitä, että olisi ollut joku jonka kanssa olisi voinut yhdessä jakaa sen kaiken.
Ja sitten toisaalta Amsterdam oli kuitenkin erittäin helppo paikka olla yksin. Sain etukäteen vinkin olla varaamatta majoitusta aivan keskustasta, mutta lopulta päädyin tekemään juuri niin. Valitsin hotellin, joka oli periaatteessa tasokas, muttei kuitenkaan kallis, ja joka sijaitsi suoraan päärautatieaseman ulkopuolella. Sieltä oli lyhyt matka kävellä mihin tahansa, ja toisaalta en joutunut raahaamaan matkatavaroitani ympäriinsä.
Tokikaan alue ei ollut kaikkein idyllisin mahdollinen, mutta en toisaalta jaksa pitää ongelmana sitä, jos idyllisille paikoille on parin sadan metrin matka.
Kyllä lopputulos silti oli ehdottomasti hyvä. Varmasti matkustan silti vielä yksin, ehkä paljonkin, mutta jatkossa vain sellaisiin kohteisiin, jossa ei tarvita talvivaatteita! Hah! ;-)
Käy tykkäämässä La Vida Locan Facebook-sivusta, niin saat uudet päivitykset suoraan uutisvirtaasi.
Seuraa seikkailuja myös Twitterissä (@sarrrrba) ja Instagramissa (@vidalocasari)!
Voit myös tilata uusimmat artikkelit suoraan sähköpostiisi tästä.
Kommentit (25)
"Välillä tuntui, että vähempikin olisi riittänyt." Oisit tullu käymään Leidenissä! ;) Olisin hirveän mielellään luuhannut sun kanssa jossain kahvilassa tai käynyt syömässä pitkän kaavan mukaan (koska tuolla ulkona nyt vaan on liian kylmä ja kosteus joka paikassa on täällä vakio). Harmi, kun sun reissu osui niin hankalaan saumaan: kirjastossa silmät sikkurassa istun nytkin.
Minäkin kyllä matkustan mieluiten seurassa, kun paras mahdollinen reissuseuralainen on löytynyt. :) Viimeksi olin yksin kolmisen vuotta sitten Roomassa, ja oli toki ihanaa, kun sai tehä just sitä mitä lystäsi, mutta enimmäkseen kaipasin jotakuta seuraksi jakamaan ravintolalaskun ja kokemukset.
Ehkä olisi pitänyt :--D ! Jos olisin ollut vielä yhdenkin päivän enemmän, niin varmasti olisin tullutkin, tai sitten olisin käynyt vaikka Antwerpenissä. Joka tapauksessa plussan puolelle jäätiin, vaikka olikin aika koleaa ja ekana päivänä satoi vaakasuorassa räntää. ;-)
Myös minä lähdin yksin Amsterdamiin muutamaksi päiväksi kylmään ja sateiseen vuodenaikaan, ja kyllä tuli tehokkaasti istuskeltua kahviloissa :D. Matkustan yksin tosi vähän ja totesin, että se ei ole ihan mun juttu. Päivä-pari on kiva olla yksin ja päättää kaikesta, mutta mieluummin istun kahviloissa ja ravintoloissa kaverin kanssa ja jaan elämykset ja kartanlukuvuorot!
Mulla tuli tuolla kyllä fiilis että pari päivää olisi riittänyt, ja uskon että neljä päivää olisi ollut seurassa sopivampi aika. Juuri tuon takia, että kivempi se on jonkun kanssa kuitenkin ne jutut jakaa siinä samalla jo sen sijaan, että whatsappilla lähettelisi kuvia aina seuraavasta kahvilasta. :--)
Tämä osui hyvään saumaan, koska mä olen just tässä miettinyt, että voisin tehdä tässä kevättalvella jonkun pienen reissun yksin (olisi muuten eka kerta). Olen tietty pohtinut, että minnekä sitä suuntaisi, mutta kohdetta enemmän mietityttää kuitenkin se, että tuleekohan siitä reissusta kuitenkaan ihan niin kiva kuin silloin, kun on seuraa. On niin mukava höpöttää jonkun kanssa ja jakaa se kokemus heti eikä vasta jälkikäteen tai somen välityksellä. Toisaalta uskon, että reissu olisi silti kiva, mutta vain erilainen.
Kyllä tää munkin reissu oli ehdottomasti kiva, mutta tosiaankin ihan erilainen. Silti olisi ollut kivempi olla seurassa, sanoisin. :--) Tosin kävin myös vetämässä mun elämän ekan pitkän kaavan illallisen yksin, ja se taas oli oikein hauska kokemus!
Mullekkin tää tuli aika hyvään saumaan kun olen myöskin miettinyt ekaa kertaa lähteä yksin reissuun NYC:iin, ja "kaikki mulle heti nyt" teemasesti kaavailin että olisin kerralla 2vko. Saakohan 2vko kulumaan yksin Nycissä kuinka hyvin. Ainakin mielessäni kuvittelen että kävisin ekalla perus nähtävyydet rauhassa ja sitten voisi kävellä Central Parkin päästä päähän tai vuokrata pyörän tai istua vaan rannassa penkillä katsoen ohikulkijoita ja syödä jätskiä. Mietin myös jaksaako iltaisin lähteä yksin ulos syömään. Mutta miten Snapissakin sanoit, niin muistikirjan täytteleminen samalla voisi olla ihan jees :)
Se muistikirja oli aika hyvä "turva" niinä hetkinö kun alkoi tulla sellainen fiilis että apua mihin mä seuraavaksi katson. :--D Kyllä mä lähtisin kokeilemaan kahta viikkoa NYCissä, eiköhän sen saisi kulumaan. ;--)
Dami kesällä! Koko kansa nauttii ja elää täysillä, ihmiset tanssii ja grillaa puistoissa, koirat kulkee remmistä vapaana ja ohi kulkevat pyöräilijät laulavat! Pitäisköhän riipasta ja järkätä joku blogaajamatka kesällä damiin :)
Kannatan ajatusta :D
Hei mä osaan ihan samaistua tähän tunteeseen! Jotenkin en tykkää enää yhtään matkustaa yksin, otan mielummin vaikka Bellankin mukaan reissuun. Ei niin että hän varsinaisesti osaisi päätöksiä tehdä muuten kun ehkä sen osalta montako jäätelöä/lettua/pullaa/croissanttia syödään, mutta jotenkin kaipaan sitä seuraa jonka kanssa jakaa niitä kokemuksia paikan päällä.
Kävin jokunen vuosi takaperin myös yksin Amsterdamissa. Iltaselta oli todella outoa istua yksi baarissa drinkillä. Aika nopeasti tuli sekin juotua siitä ja lähdettyä hotellille. Samoin huippuravintolassa illastaminen oli jotenkin outoa. Olin päättänyt että ruokascene pitää kokeilla, ja onneksi paitsi ravintola oli erinomaisen hyvä, myös ravintolan hurmaava vanhempi herrasmiestarjoilija piti välillä vähän ekstraseuraa.
Voihan sitä yksinkin mennä, mutta kaksin kyllä omassa tapauksessani kaunihimmin.
- Gia
Olen ollut Damissa maaliskuussa ja silloin siellä oli niin kostean kylmää, että traumat jäi. Damiin ehdottomasti kesällä, jotta pääsee kunnolla nauttimaan puistoista ja terasseista. Voisin kuvitella, että tekisin yksin tällaisen matkan Damiin, mutta varmaan viikonloppu riittäisi. Ja niinhän se menee, että kaksin aina kaunihimpi :)
Hatunnosto rohkeudesta matkustaa yksin! Itse olen sen verran mammari, että kaipaan seuraa. Ehkä joku toiminnallinen laskettelu- tms. loma voisi onnistua ilman seuraa, mutta kyllä se yhdessä fiilistely vaan on iso osa reissua. Hienot nuo kanavakuvat, kuin postikortit :)
Näin aikuisiällä kerran tuli lähdettyä yksin matkalle. Olin kolme yötä Gdanskissa. Muuten meni hyvin mutta iltasella kaipailin ruokailukaveria. Voisin kyllä lähteä uudelleenkin. Hienoja kuvia sinä Amsista olet ottanut.
Kiitos kauniista kuvista ja hienosta matkakertomuksesta. Sinulla on kiva ote bloggailuun. Sait juuri uuden tykkääjän.