MATKAPÄIVÄKIRJA | 18.7.2016 | ULUWATU | BALI | INDONESIA
En jaksanut juurikaan rakastua Ubudiin. Ehkä olin joutunut liian positiivisten ennakko-odotusten uhriksi kaiken sen perusteella, mitä olin kyseisestä paikasta lukenut?
Ei sillä, että olisin myöskään tuntenut mitään sen negatiivisempaa. Ennemmin siitä muodostui sellainen vähän hajuton ja mauton kokemus.
Varsinkin itse Ubudin kaupunki oli oikeastaan melko kamala! Tosin epäilen harvan Ubudia varauksetta hehkuttavan oikeastaan tarkoittavan itse kaupunkia, vaan ennemmin kaikkea sitä ihanaa joka sen ympäriltä löytyy.
Riisipelloissa ja ydinkaupunkia ympärövissä alueissa nimittäin riittää ihasteltavaa.
Suurin pettymys Ubudissa oli paljon odotettamani taide- ja kulttuurikeskittymän loistaminen olemattomuudellaan – ehkä sellainen oli, mutta kuljimme epäonnisen autuaina siitä ohi? Lähinnä törmäsimme kaikenlaiseen krääsään ja tusinatauluihin, vaikka ratsasimme seutua ristiin ja rastiin.
Taidenäyttelyitä kyllä oli, mutta sieluni taisi olla enimmäkseen orientoitunut nimenomaan taidekauppojen etsintään. Sielu pettyi nähdessään höttöä.
Yritin vielä viimeisinäkin epätoivoni hetkinä etsiä jonkinlaista erillistä taide- ja taiteilijakeskittymää Googlesta, mutta lopputulos oli aika laiha. Ehkä oma käsitykseni taiteesta sitten on tähän ympäristöön väärä (ja isäni on sentään taidemaalari!).
Tai ehkä taiteesta olisi saanut kiinni, jos olisi ilmoittautunut jonkinlaiselle taidekursseille, joita näytti olevan tarjolla aika kiitettävästikin. Tarkempi ennakkotiedustelukin olisi varmaan auttanut, jos olisi sen kautta paremmin tiennyt tarkemmin mitä etsiä.
No joo, ehkä sitten ensi kerralla.
Jättipeniksiä ja pakokaasua
Sitä kyllä mietin, että mikä ihmeen vimma niillä kauppiailla on myydä jokaisessa kadunkulmassa puisia jättikokoisia peniksiä? Mihin ihmeen tarkoitukseen? Näin myös tukkupakkauksia, joissa olisi saanut samalla ostaa neljä tai kuusi vähän pienempää. Hulvatonta…. Vai sittenkin vain mautonta?
Meille Ubudin kaupunki näyttäytyi loppujen lopuksi lähinnä kaikenlaisena tungoksena sekä pakokaasuna keuhkoissa. Paikkana, jossa myydään tonneittain matkamuistoja (ml. em. penikset) turisteille, jossa Eat, Pray, Love-elokuvassa esiintyneen Ketutin tapaaminen maksaa 25 dollaria henkilöltä, ja jossa tosiaan on ehkä joskus kauan sitten ollut häivähdys taiteilijakaupunkia.
Taide siirtyi vatsalaukkuun?
Saattaa ehkä olla niinkin, että kaikki se taiteellinen hengellisyys on siirtynyt ruumiillisiin haluihin, sillä Ubudista löytyi valtava määrä toinen toistaan mielenkiintoisempia ravintoloita, ja tusinamatkailijan parasiitista onkin nyt tullut ruokamatkailijan paratiisi.
Tarjolla on paljon erilaisia vaihtoehtoja perusmätöstä fine diningiin, ja kaupunki tuntuu kunnostautuneen erityisesti vegaanisten ravintoloiden suhteen. Tarjontaa löytyy runsaasti myös kahvi-, tee-, ja terveysjuomahifistelijöille, ja ehkä eniten juuri niille jälkimmäisille.
Me söimme illallista ravintolassa, joka sijaitsi keskellä riisipeltoa, ja jossa kasvatettiin itse ravintolapöytien välissä sijaitsevilla kasvimailla kaikki annoksissa käytettävät kasvikset. Mielenkiintoinen konsepti ja hienot näkymät, vaikka edelleenkään en ole balilaisen ruoan fani, pikemminkin päinvastoin.
Hieman jäi kyllä harmittamaan, ettemme ehtineet kokeilemaan millaista balilainen fine dining voisi parhaimmillaan olla, sillä J testasi ”mieluummin” millaista on olla kuumeessa tropiikissa. Sopivia ravintolavaihtoehtoja olisivat voineet olla ainakin Kubu, Blanco par Mandif, CasCades tai Bridges.
Mutta majapaikkamme Natura, siinä oikeaa Ubudin ihannistoa! Hieman syrjässä keskustasta, ”keskellä” viidakkoa jokeen viettävässä rinteessä aivan riisipeltojen vieressä! Siellä sai kuunnella sydämensä kyllyydestä sirkkojen siritystä, linnun laulua ja sadekuurojen ropinaa palmujen lehdillä. Meille sattunut villakin oli hieno, ja yksi kokonainen aamupäivä vietettiin sen omalla uima-altaalla.
Näemme varmasti vielä, Ubud, sillä koen etten saanut sinusta vielä tarpeeksi irti. Ensi kerralla ehkä jo rakastunkin sinuun.
Mutta tänään olemme jo Uluwatulla.
Käy tykkäämässä La Vida Locan Facebook-sivusta, niin saat uudet päivitykset suoraan uutisvirtaasi. Seuraa seikkailuja myös Twitterissä (@sarrrrba), Snapchatissa (@vidalocasari) ja Instagramissa (@vidalocasari)!
Kommentit (5)
Nyt oli semmoiset avainsanat, että oli pakko tulla lukemaan :D Ihana tuo villa! En oikeastaan yhtään ihmettele teidän Ubudin kokemusta. Tuntuu, että Balia hehkutetaan noin yleensäkin vähän liikaa. Mutta vieläkin turistirysämäisempiin rantakohteisiin verrattuna kyllä tykkään Ubudista. Varsinkin siitä, millainen se oli kymmenen vuotta sitten. Viihdyn vieläkin. En oo taide-ekspertti, mutta veikkaan että turistilaumat on houkutelleet myös paljon tusinataidetta alueelle. Mutta kyllä kai sieltä vieläkin kunnon taidetta ja mm. puuveistoksia löytyy. Enkä nyt tarkoita niitä peniksiä... :D Ja itse en myöskään ekalla kerralla rakastunut balilaiseen tai indonesialaiseen ruokaan, mutta nykyään tykätään niin paljon että kokkaillaan kotonakin.
2 viikkoa seuraavaan Balin reissuun jipii! :)
Sepä olisikin ollut aikamoinen järkytys, jos olisi paljastunut että ne penikset olivatkin se taide, ja minä en olisi moukkana tuota tajunnut! ;D
Ja nyt vihdoin tänään tuli ensimmäinen oikeasti todella maukas annos eteen! Ehkä tää vaatii vain vähän totuttelua, hehs. :-)
Harmi ettei osuttu tänne samaan aikaan!
Toi teidän majoitus näytti kyllä ihanalta. En mäkään mitenkään rakastunut Ubudiin, mutta kiva, että tuli käytyä.
Joo, ehkä sinne täytyy vielä tehdä uusintavisiitti jos siihen sitten vaikka ihastuisi. :--)
Sama olo jäi ubudista, taikka ehkä mielikuva oli ihan väärä.. Piti olla paljon kulttuuria, taidetta sekä sellaista mitä ei muualla näe.. Vaikutti että koko ubud alkaa olemaan pelkkää joogaa, joogaa siellä ja joogaa täällä.. Päivänmittainen reissu ubudissa on ok, siinä kerkeää hyvin nähdä sen mitä siellä on nähtävissä ja koettavissa, tällainen maku itselle jäi.