Seuraa lohdutuksen sanoja kanssabloggaajille. Tunnistan itsekin silloin tällöin sen pienen ja piinaavan esiin pyrkivän fiiliksen, kun tuntuu että blogi junnailee paikoillaan. Sitä masentuu ja toteaa ettei tästä mitään tule. Ajan kanssa se menee ohi itsestään, mutta on myös yksi vuorenvarma keino muistuttaa itseään siitä, että ei tässä välttämättä ihan niin pysähtyneitä ollakaan.
Se keino on omien vanhojen tekstien läpi kahlaaminen.
Sitä tulee ihmetelleeksi mm. sitä, miten on mahdollista että on joskus kirjoittanut niin luokatonta tekstiä, kuvannut niin luokattomia kuvia ja vielä kehdannut julkaista niitä juttuja kaikelle kansalle. Joskin täytyy todeta, että blogiurani alussa olin kyllä huomattavasti taitavampi valokuvaaja kuin kirjoittaja, ja kuvat ovatkin pelastaneet huomattavan paljon. Kuvaajana olen sittemmin kehittynyt selkeästi paljon vähemmän kuin kirjoittajana, mutta toivottavasti kuitenkin edes jonkun verran.
Näin raportoin erästä matkaani Cancuniin 18-vuotiaana. Tässä voi samalla pelata esimerkiksi ”laske kaikki huutomerkit”-peliä:
Automatka Cancuniin alkoi klo 6 aamulla (vaikka tarkoitus oli tietenkin lähteä klo 4..), ja perille saavuimme klo 19 iltapäivällä. Nukuin 6 tuntia koko matkasta ja se menikin mitä hienoimmin ja nopeasti. Hotelli oli mahtava ja sängyt suuria ja pehmeitä!! Ranta oli ihana ja valkoinen, täynnä valkoista valkoista korallihiekkaa ja aallot turkoosiakin turkoosimpia!!! Paratiisi. Ensimmäisenä iltana kävimme kävelemässä turistialueella ja katsastamassa mitä oli tarjolla. Seuraavana aamuna aamupalan jälkeen suunnistimme rannalle, jossa jättimäinen turkoosi ihana aalto oli viedä minut mukanaan :D. Hotellilla oli 7 ihanaa uima-allasta!!
Seuraavana päivänä matkasimme katamaraanilla Isla mujeresille. Meri oli niin sininen etten ollut uskoa silmiäni!! Kävimme snorklaamassa ja näin valtavia ihania trooppisia kaloja joita aiemmin olin nähnyt vain akvaarioissa!! Oli uskomatonta nähdä korallia ja näitä trooppisia kaloja omien silmien edessä niin lähellä ja oikeassa ympäristössä.. Uskomatonta!! Itse saarella emme viipyneet kauaa, itse otin henna-tatuoinnin. Ennen lähtöä pitelin sylissä HAITA!! OIKEAA HAITA!! Uskomatonta. Paluumatkalla liitelimme taivaalla jollain riipuliitimellä, jonka nimestä minulla ei ole hajuakaan suomeksi!! Mutta en ikinä uskonut että kykenisin siihen ja niin sitä vaan oliin taivaalla!! Ja ihmiset alapuolella huutamassa kannustushuutoja ja VIVA FINLANDIA!! Katamaraanilla oli myös Guatemalalainen mies, finlandia vodka-lippalakki päässään!! Oli saanut lahjaksi.
Että mitäs siihen sanotte? En toki kuvitellutkaan pitäväni pystyssä mitään matkajournalismin aarreaittaa, mutta kyllä tuo silti on siinä määrin kauheaa, etten tiedä minkä selityksen tuolle keksisin. Tuolta keikalta ei muuten ole yhtään kuvaa, koska kamerani varastettiin.
Edellä esiteltyjen intoilujen ohella tuon ajan blogi on täynnä tällaisia postauksia:
Musta on jokseenkin ikävää, että kun tulen koulusta kotiin, mun täytyy kulkea ton alakerras olevan klinikan läpi ja eilen siel leikattii koiralta häntää ja tänää kissalta kiveksii :(.
Kas kun host-perheeni vanhemmat olivat eläinlääkäreitä, ja talon alakerrassa sijaitsi eläinklinikka. Ja tuo siis ihan todella oli se kokonainen postaus. Luojan kiitos olen kuitenkin kirjoittanut ihan hyviäkin juttuja, mm. kielen oppimista kuulemansa perusteella olen pohtinut paljon, ja myös raportoinut sen asian kanssa etenemistä.
Tämän postauksen alkuperäinen otsikko oli muuten ”Kissan kivekset ja huutomerkkikilpailu”, mutta eräät kodissani asuvat laadunvalvojat olivat sitä mieltä, ettei moinen vulgaari tyyli sovi enää tähän nykyblogiin. Tämä sama rakas blogin laatujohtaja muuten shoppaili itselleen synttärilahjaksi oman kameran, ja totesi tänään tarvitsevansa kalansilmälinssin.
Arvatkaapa miksi? Että meikäläisen pylly mahtuisi kuviin.
Eräänlaista kehittymistä kai sekin, ehkä täytyy ryhtyä dieetille. Tavoitteena siis edelleenkin oppia paremmaksi valokuvaajaksi ja kirjoittajaksi, jonka lisäksi yritän jatkossa olla himpun verran kapoisampi.
Käy tykkäämässä La Vida Locan Facebook-sivusta, niin saat uudet päivitykset suoraan uutisvirtaasi. Seuraa seikkailuja myös Twitterissä (@sarrrrba), Instagramissa (@vidalocasari) ja Snapchatissa (@vidalocasari)!
Ps. Kiinnostaako trekkausmatka Mount Everestin base campiin? Faralongilla on kilpailu käynnissä, voit voittaa matkan osallistumalla kisaan lokakuun loppuun mennessä!
Kommentit (24)
Ahaha, ihana postaus :D Hihittelen täällä itsekseni sohvalla. Juu, on se sinun kirjoitustaidot onneksi kehittynyt tuosta Meksikon reissusta :D Muttta niinhän se omakin kirjoitus tuppasi olemaan tuota: ensin kävin siellä, sitten tuolla. Se oli kivaa, se ei ollut. Sen pituinen se.
Tää on kyllä paras mahdollinen keino huomata, ettei nämä vuodet ole ihan hukkaan valuneet :D
Haha, ihanan hauska postaus, vaikka otsikko ehkä hieman johtikin harhaan vinkkejä kaipaavaa. Kai sitä pitää uskaltautua lukemaan blogin ekoja postauksia niin tästäkin kriisistä selviää :D
Ehkä täytyy joskus tehdä ihan oikeakin vinkkipostaus... :D Mutta tää vinkki ainakin takuulla toimii!
Hahaha, ihan parasta. :D Ja mun mielestä kissan kivekset ja huutomerkkikilpailu ois ollut ihan täydellinen otsikko tälle. ;)
No niimpä! En tiedä miten menin tähän lankaan ettei se muka sopisi ;D
Mulla on ainakin blogikriisi nyt, perjantaina siitä kirjotin. Kirjoitettavaa on, muttei matkajuttuja - joo, aivan hirveän ison kriisin paikka, tiedän.
Älä liikaa kuuntele sitä laadunvalvojaa siellä, toi otsikko ois ollu helmi! :D
Kuulostaa ihan tutulta kriisiltä :---) Kävin sen juttusi lukemassa, tutulta kuulostaa kaikki se. Itsehän tein tuossa tilanteessa sen ratkaisun, että lähdin Rantapallosta pois, ja kirjoitin ihan mitä huvittaa, ja sitten lopulta kuitenkin siirryin takaisin matkajuttuihin. Kyllä blogissa saa elämänvaiheet näkyä. :)
:D
:------D
Kaukokaipuun Nellan sanoin: Moka on lahja, anna palaa vaan!
No niin just! Täysiä vaan eteenpäin! :D
Hulvatonta. Oon vielä salaa seuraillu sun bloggailua jostain lukioluokilta lähtien joten etäisesti jopa muistan noita kirjoitusmerkkihirviöitä. :'D mä kanssa joskus piilotin kaikki alkupään tekstit blogista, oli ne sen verran tekotaiteellista kakkaa. Ehkä niitä pitäis välillä vähän vilasta inspismuodossa...
Haha. :D Joo, mä tietysti uskottelen itselleni, että tuo johtui osittain siitä etten silloin edes ajatellut kirjoittavani kenellekään muulle kuin parille kaverille ja vanhemmille. Olin kuitenkin ihan hyvä äidinkielessä, joten en kyllä käsitä miten se ei ole valunut blogiin. Hirveetä. :D
Mahtava postaus! Siperia opettaa ja yritysten ja erehdyksien kautta näissä blogijutuissa eteenpäin mennään. :)
Niin juuri :---D Eläköön Siperia!
Loukkaannuit, kun muistutin pilkuista....
Nyt loukkaannun takautuvasti, kun kukaan ei estänyt julkaisemasta noita juttuja!
Oh my :D Ihan huippu! Paitsi että mua välillä hävettää omat postaukset jo valmiiksi, kun välimerkit eivät edelleenkään ole mun vahvin laji ja kuvaan mielelläni joskus kännykällä kuvia postauksiin. Kuvien editointi ei todellakaan luonnistu ja en ees osaa käyttää kameraa. Ihan noin paljon huutomerkkejä en ole kuitenkaan tainnut käyttää :D
Haha! :D Joo, onneksi IHAN kaikki ei kuitenkaan ollut yhtä huonoja kuin tämä esimerkki, jonka tänne poimin. Silti, todellakin "oh my". :---D