X

Tallinnan joulumarkkinat 🇪🇪

Meidän miniloma Tallinnaan sujui oikein kivasti, vaikka olinkin kuvitellut mielessäni tallentavani kameran muistikortille LUMIpeitteisen kaupungin joulutunnelman. No, lunta ei ollut eikä tullut, muttei onneksi vettäkään. Eikä pimenevän kaupungin upeasti valaistuja katuja tallustaessa edes tullut pahemmin ajatelleeksi lumen puutetta.

Joulutori oli odotusten mukaisesti pieni mutta hyvinkin liikuttava ja tunnelmallinen, joskin olen etukäteen kuulemieni kommenttien kanssa samaa mieltä siitä ettei sitä nyt kannata välttämättä lähteä ihan vartavasten katsomaan.

Torin valikoima koostui pääosin erilaisista pienistä herkuista, koriste-esineistä sekä käsitöistä. Kynttilöitä ja joulukuusen koristeita oli kaikenlaisia.

Glögiä olisi saanut myös monestakin eri kojusta, ja joku myi jopa hapankaalia ja saksalaista makkaraa. Tuoksut olivatkin yksi mielestäni ykkösjuttu tuolla. Ei tosin ostettu mitään, joten en osaa sitten sanoa että oliko glögi yhtä hyvää kuin kotona. ;D

Kaupungilla kiertelyn jälkeen todettiin, että olisi aika saada ruokaa. J oli katsonut Tripadvisorista jotain ravintolaa etukäteen, että jos sattuisi kohdalle niin mentäisi sinne. No, sitä ei näkynyt vaikka vähän etsiskeltiinkin, joten päädyttiin Cru-nimiseen ravintolaan aivan siinä vanhan kaupungin sydämessä.

Tämä ravintola oli ruokansa puolesta varmasti yksi parhaista kokemuksistani ravintolamaailmassa ikinä, ja oli todella mahtavaa saada pitkästä aikaa oikein kunnon piiperrysruokaa, erikoisia ja voimakkaita toisiinsa täydellisesti sointuvia makuja ja kaiken kukkuraksi Suomen ravintoloiden hintatasoon verrattuna erittäin järkevään hintaan.

Tasosta kertonee jotain se, ettemme olleet mahtua edes ravintolaan sisään ilman pöytävarausta, maanantai-iltana! Ravintolan keittiömestari Dmitri Haljukov on Viron edustajana vuoden 2014 Bocuse d`Or -kokkiolympialaisissa, joissa varmaan pärjää hienosti ainakin meidän ruokailukokemuksen perusteella. Huikea ravintola jota suosittelisin (suosittelisimme!) aivan poikkeuksetta kenelle tahansa.

Valitettavasti valaistus Cru:ssa oli mallia tunnelmallinen, joten muita kuvia ei tuosta täydellisyyksien ateriasta nyt ole kuin nämä kaksi:

Vasemmanpuoleisessa kuvassa kiuaskivillä rapeaksi paahdettu härkäfilee, savuisia sipuleita, perunalastuja sekä kastikkeena ilmakuivatun naudanlihan liemi. Oikella puolestaan hanhea tattipuuron, kurpitsamoussen, pihlajanmarjamarmeladin ja metsästäjänkastikkeen kanssa. Nam. Lisää ruokakuvia voi vilkuilla Cru:n kuvagalleriasta täällä, ja hintoja voi töllistellä suoraan vaikka ruokalistalta.

Ihana pieni matka. :)


Tallinnaan pääsee vaivattomimmin matkustamalla Tallinkin nopeiden laivojen Business Loungessa.
Kannattaa myös yöpyä maissa, jos siihen vain on mahdollisuus!


Käy tykkäämässä La Vida Locan Facebook-sivusta, niin saat uudet päivitykset suoraan uutisvirtaasi. Seuraa seikkailuja myös Twitterissä (@sarrrrba) ja Instagramissa (@vidalocasari)!


Tallinnan joulumarkkinat 🇪🇪 was last modified: 20 kesäkuun, 2019 by Sari Venäläinen

Kommentit (4)

  • Hieno blogi! Ekaa kertaa eksyin tänne, mutta jään lukemaan. Hyvät kuvat ja kiva saada ravintolavinkkejä myös lähistöltä (Tallinasta). Hyviä matkoja sulle!

    • Moi ja tervetuloa! :) Ravintolavinkit on mustakin aina kivoja sekä antaa että saada!

  • Mukava lukea näitä vanhempiakin postauksia, kun mietin tulevan Tallinnan reissun tekemisiä :-) Alkoi hieman kiinnostamaan tuo joulutori, mahtaako tänäkin vuonna olla yhtä upean näköistä oli sitten lunta tai ei...

    • Ehtisiköhän sitä itsekin vielä tänä vuonna Tallinnaan, toivottavasti! Joulutori on aina ollut yhtä kaunis kun olen siellä käynyt, mutta vielä kun näkisi sen lumipeitteessä... :-)

Samantyylisiä