X

Pari ryöstöyritystä ja Mancora 🇵🇪

Viime päivien tapahtumat tiivistetysti:

Päätimme säästää aikaa ja lensimme Limasta Trujilloon. Lento lähti Limasta klo 6 aamulla joten meidän piti olla lentokentällä tekemässä lähtöselvitystä klo 4 aamuyöllä. Lähdimme kotoa kolmelta eli ehdimme nukkua ihan vain pari tuntia.

Lento saapui Trujilloon aamulla ja jouduimme heti ensimmäisen ryöstöyrityksen kohteeksi. Tällä kertaa meidät pelasti minun vaatimaton kykyni valehdella eli selitin taksikuskille ummet ja lammet siitä kuinka hyvin tunnen kaupungin ja kuinka minulla on siellä sukulaisia. Olen toki käynyt Trujillossa aiemminkin mutta en minä sitä nyt NIIN hyvin tunne. Sukulaisetkaan eivät ole omia vaan Miguelin. :D

No, mitään ei sitten lopulta tapahtunut mutta paikalliset kertoivat meille jälkeenpäin meidän noustua taksista että tuo on tunnettu siitä että ryöstää turisteja täällä. Kiva.

Seurasimme Perun lipunnostoseremoniaa ja Trujillon sunnuntaikulkuetta keskuaukiolla. Hienoja. Meille jutteli muutama Perulainen ja kaikki varoittelivat että ”olkaahan varovaisia, täällä on hyvin vaarallista”.

Otimme retken Huaca de la Lunalle. Olin käynyt siellä aiemmin mutta Maiju ei joten ihan kiva visiitti vaikka opaskin nyt oli mitä oli. Toisaalta, mitä voi edes odottaa jos retki maksaa 20 solea eli viiden euron luokkaa?

Palattuamme retkeltä olimme aivan poikki ja otimme TURVAtaksin Huanchacoon. Ihana rantapaikka ja vietimmekin siellä sitten loppupäivän.

Paluumatkalla mentiin taksiin ja satuin tietämään että Trujillon taksiryöstöjen toimintatapa on puhua ”koodikieltä” radiopuhelimella ja sitten ne vie jonnekin syrjään josta tulee toinen auto ryöstämään kaikki kamat ja jättää ihmiset sinne.

No, siinä vaiheessa kun huomasin että kuski sanoi radiopuhelimeen ”88 on helpompi” ja perään lähti ajamaan musta auto vaadittiin saada nousta pois autosta. Onneksi päästiin mutta täristiin kyllä aika huolella. :(

Oltiin ihan super väsyneitä kun päästiin bussiin. Bussi oli maailman epämukavin ja kesti 10 tuntia.

Onneksi päästiin pois siitä kamalasta kaupungista. Trujillo on yksi Perun vaarallisimmista paikoista enkä ole kummallakaan kerralla siellä ollessani yhtään tykännyt.

Nyt ollaan Mancorassa ja täällä on hyvä. Pari päivää rantaelämää tähän.

Pari ryöstöyritystä ja Mancora 🇵🇪 was last modified: 20 kesäkuun, 2019 by Sari Venäläinen

Kommentit (10)

  • No huhhuh, melko villi meininki teillä siellä! Hyvä ku mitään ei kuitekaa sattunut! :D ihania kuvia taas!

    • Tuntuu tosi hyvältä olla täällä pienessä hippikaupungissa nyt :D Onneksi selvittiin säikähdyksellä. :)

      Kiitos <3

  • Päästikö taksikuski teidät helpolla ulos vai yrittikö mitään? Hui kamalaa, onneks tiesit etukäteen ton miten noi siellä toimii.

    • Päästi.. Valittiin sellainen paikka jossa oli ihmisiä niin sen oli vähän pakko, muutenhan oltais alettu huutaa ikkunasta että soittakaa poliisit tämän taksin perään.. :) Se että se päästi meidät mitään kyselemättä pois jo varmisti sen ettei se ollut hyvillä aikeilla liikkeellä, normaali taksikuski olisi kysynyt että miksette nyt haluakaan määränpäähän. :P

  • Herrajestas mua ihan pelotti lukea tätä tarinaa. Miten tuollases kaupungissa uskaltaa mennä mihinkään jos taksejakin pitää noin huolella pelätä?
    huuui no onneks pääsitte turvallisesti takas kotiin :)

    • Siellä ois hyvä olla joku paikallinen tuttu ja ei mielellään liikkua yksin.. Kurja juttu, koska kaupunki on kuitenkin tosi kaunis.

  • hui mikä seikkailu! onneks oot ehjä kaikesta huolimatta:)
    äläkä anna tollasten kakkakokemusten lannistaa.

    • Jos uskoisin suojelusenkeleihin niin nyt ois oikea hetki kiittää :)

  • Hyi.. kun noista takseista ei tosiaan ikinä tiedä. Kaikilla oli hostelleissa jos jonkinlaista kerrottavaa taksimatkoista mm. Bolivian La Pazissa. Yksikin kanadalainen tyttö kertoi hypänneensä liikkuvasta taksista pois kesken matkan kun auto suuntasi hämärille kujille, ja kuski kävi kiinni vaikka ajoi samalla autoa ja tyttö istui yksin takapenkillä. Hänellä oli onneksi rinkka takana ja sai työnnettyä sen ensin autosta ulos.. joten tästä opimme siis, että ei tosiaan kannata laittaa rinkkaa takakonttiin!
    Onneksi selvisitte säikähdyksellä ja teitä on ainakin kaksi, plus että ymmärrät kieltä.

    Ainoa henkilö, joka tiedän, että on tullut ryöstetyksi buenosairesilaisessa taksissa on mun argentiinalainen poikaystävä, joten aina kohteena ei ole vain turistit. Kyseessä oli kuitenkin vain "harmiton" 100 peson seteleiden vaihto 2 peson seteleihin, minkä uhri tajusi vasta aivan liian myöhään.

    • Toi rinkka takakonttiin on tosi kaksipiippuinen juttu, koska sitten jos vaikka se taksikuski olisikin rehellinen niin jos joku tempaisee oven auki vaikka liikennevaloissa ja nykäisee rinkan mukaansa niin siinä sitä sit taas ollaan. Ja sit aina pitäis pyytää että taksikuski nousee taksista ulos avaamaan sen takakontin eikä ite poistua ennen ku auto on seis ja kuski ulkona, koska muuten voi käydä niin että kuski hurauttaa pois paikalta rinkka takakontissa. :( Kurjaa.

Samantyylisiä