La Vida Loca 2.0 Matkablogi

“En juurikaan pitänyt Portosta käydessäni siellä pidennetyllä viikonloppumatkalla Madridista vuonna 2010. Muistaakseni pidin koko paikkaa silloin aivan kuolleena syntyneenä ja koko kokemusta laimeana. Tosin jälkeenpäin katsellessani kuvia on tullut mieleen, että ehkä vain olin väärässä paikassa väärään aikaan. Nyt uskoisin pitäväni Portosta paljonkin, ja olen valmis antamaan sille uuden mahdollisuuden!”

— Näin kirjoitin matka-aakkospostauksessani vuonna 2016.

Tuostakin kirjoitushetkestä ehti silti kulua kolme vuotta, ennen kuin oikeasti annoin Portolle uuden mahdollisuuden — ja senkin oikeastaan vain siksi, että oli käytännössä mahdotonta löytää hyviä lentoja pelkästään Helsingistä Lissaboniin ja takaisin.

Päädyimme lopulta ostamaan erilliset menoliput Helsingistä Geneven kautta Portoon, ja paluuliput Lissabonista Amsterdamin kautta Helsinkiin. Porton ja Lissabonin välin kuljimme junalla, joka onneksi oli paitsi edullista, myös varsin näppärää.

Ja vaikken aivan varauksettoman innostuneena Portossa käyntiä odottanutkaan, oli tämä ratkaisu lopulta kuitenkin oikein hyvä. Meillä oli viikko aikaa vietettäväksi Portugalissa, ja se olisi ollut hieman liikaa pelkästään Lissabonille. Kokonaisuudessaan vietimme siis kolme päivää Portossa ja neljä Lissabonissa.

LUE MYÖS ► Neljä syöpöttelyn päivää Lissabonissa

Porto – Euroopan sateisin kaupunki?

Mutta Porto. Tietyt samat asiat olivat mielestäni edelleen ankeita, mutta se on silti aivan totta, että nyt oikeampia olivat sekä hetki että seura. Huonoa Portossa oli sää, joka oli oikeastaan lähes poikkeuksetta kamala. Joidenkin väitteiden mukaan Porto on sijaintinsa ansiosta Euroopan sateisin kaupunki, ja ainakaan omat kokemukseni kaupungista eivät anna aihetta epäillä väitteen olevan kovinkaan pielessä. Tosin nämä kaksi kuvaa edelliseltä reissulta tuntuvat kertovan vähän toisenlaista totuutta:

Google osaa onneksi kertoa yhtä jos toista aktiviteettia sateiseen Portoon. Sitä siellä ei kuitenkaan kerrota, että Porto on pahimpina sesonkeina (kuten ilmeisesti juuri pääsiäisenä) valtavan ylikansoitettu turistien toimesta, eikä oikeastaan mihinkään (varsinkaan sateella) pääse sisään jonottamatta ensin hermojaan riekaleiksi. Ei ravintoloihin, kahviloihin, kirkkoihin, museoihin — tai varsinkaan Livraria Lello -kirjakauppaan.

Jonottamaan saattaa joutua myös ihan kadulla. Portossa etenkin vanhan kaupungin kujat ovat erittäin ahtaita, eikä klaustrofobisempi tyyppi välttämättä varsinaisesti voi sanoa nauttivansa olostaan muiden turistien keskellä — ainakaan, kun näistä jokainen sohii vielä edestakaisin sateenvarjolla.

Eron turistien määrässä huomaa erittäin selkeästi, kun vertaa edelliseen vierailuun Portossa 9 vuotta sitten. Silloin esimerkiksi juuri Livraria Lelloon pääsi kävelemään sisään ilman minkäänlaisia lipunmyyntejä tai jonottamista, ja olen ottanut sieltä varsin kattavan määrän kuvia ilman ristin sielua missään.

Nykyisin kirjakauppaan ostetaan ensin pääsylippu, jonka jälkeen jonotetaan jopa tunnin ajan sisäänpääsyä. Sisällä ollaan sitten luonnollisesti kuin sillit purkissa.

Pakko sanoa, että olen varsin iloinen, että ehdin nähdä kyseisen putiikin ennen kuin siitä tuli sensaatio. Kyseessä on monien (ja myös minun) mielestä maailman kaunein kirjakauppa, josta kirjailija J. K. Rowling on saanut inspiraatiota mm. Tylypahkan portaisiin asuessaan Portossa 90-luvulla. Kirjakauppa kyllä kieltämättä näyttääkin juuri sellaiselta, joka voisi sijaita Viistokujalla heti Ollivanderin sauvakaupan naapurissa.

Parasta Portossa on portviini

Parasta Portossa on tietysti Portviini, ja portviinitaloissa tehtävät kierrokset ovat oikeasti huippumielenkiintoisia. Ensimmäisellä Porton keikalla vierailin Cálemissa, ja nyt kävimme heittämässä kierroksen Taylor’silla. Taylor’sin viinejä olemme sittemmin ostaneet myös Alkosta.

Kierrokset viinitaloissa sisältävät yleensä ensin tarinoita kyseisen talon historiasta, viinin valmistuksesta ja viljelystä, sekä tastingin.

Muilta osin Porto ei kuitenkaan ole mikään varsinainen ruokamatkailun mekka, eikä Erittäin Hyvää Ruokaa tunnu saavan oikein mistään. Norjalaista turskaa sen sijaan on myytävänä ihan jokaisessa kuppilassa.

Porton epävirallisen virallinen kansallisruoka on francesinha-leipä, joka on todennäköisesti vatsalaukkutacojen jälkeen ällöttävin ruokalaji, mitä kuvitella saattaa. Yksi leipä sisältänee oman varovaisen arvioni mukaan noin seitsemän miljoonaa kaloria.

Yksi hyvä viinibaari (The Wine Box) löydettiin vahingossa, ja sieltä olisi saanut ihan kelvollisen näköistä ruokaakin. Sitä voisin siis suositella, jos joku kysyisi minne mennä, mutta mikään ruokamatkailukokemus Porto ei missään nimessä ole.

Yötä olimme Porton InterContinental-hotellissa, joka oli hyvä ja erinomaisella paikalla — oikeastaan sen paremmalla paikalla emme ole koskaan missään hotellissa ehkä olleetkaan. Sitäkin voi siis suositella yömajaksi.

Porto: 3/5, kiva muttei nyt NIIN kiva. Kolmatta kertaa tuskin enää tulee.