X

Neljä syöpöttelyn päivää Lissabonissa 🇵🇹

“Vähän aikataulusta myöhästyneen” talviloman, ja siten kevätlomaksi nimitetyn matkan toinen etappi oli Portugalin hurmaava pääkaupunki Lissabon.

Siinä missä Porto ei onnistunut vakuuttamaan oikein toisellakaan kerralla, vei Lissabon jalat alta heti kerrasta. Rappioromanttisessa kaupungissa yhdistyivät lähes kaikki hyvän kaupunkiloman peruselementit: erinomaiset ravintolat, kauniit maisemat, sekä toinen toistaan hurmaavammat kadut ja kujat.

Huonoa Lissabonissa olivat lähinnä sää, valtavat turistimassat, “virolainen asiakaspalvelukulttuuri” sekä hankaluus liikkua paikasta toiseen. Sää toki on mitä on, mutta vaikuttaa tietysti aina yleiseen fiilikseen. Portugalin kohdalla realiteetti taitaa olla, että sadetta ja tuulta on luvassa vähän aina, ja sitä on paras vain opetella sietämään.

Mutta kuten kuvista näkyy, paistoi meille aurinkokin (kuriositeettina mainittakoon, että yleensä otan kuvia ainoastaan silloin, kun aurinko paistaa. Inhoan harmaata taivasta kuvissa). 🌞

Valtavat turistimassat ovat oma ongelmansa, ja niistä kärsimme kovasti niin Portossa kuin Lissabonissakin. Turistimassat todennäköisesti ovat syynä myös mainittuun tympeään asiakaspalvelukulttuuriin — en yhtään ihmettele, jos paikalliset eivät aina jaksa olla ystävällisiä.

Ja mitä liikkumiseen tulee: Lissabon on vanha ja mäkinen kaupunki, jossa ei yksinkertaisesti ole tilaa tai mahdollisuutta rakentaa oikeastaan minkään muunlaista infrastruktuuria, kuin sieltä nyt löytyy. Ja hyvä niin!

Kaikki nämä huonot puolet ovat siis loppujen lopuksi enemmän tai vähemmän asennekysymyksiä, ja Lissabonista voi nauttia erityisesti….

1) suunnittelemalla reissunsa hyvin etukäteen

2) ottamalla mukaan sadetakin

3) varaamalla ainakin osan ravintoloista merkittävästi ennakkoon, sekä ennen kaikkea…

4) panostamalla laadukkaaseen majoitukseen hyvällä sijainnilla, jotta päivää rytmittävät pakomatkat päiväunille onnistuvat jouhevasti.

Me mokasimme oikeastaan ihan jokaisessa näistä neljästä, joten kaikki kohdattu ankeus menee tässä kohtaa täysin omaan piikkiin.

Ja silti rakastin Lissabonia.

En yhtä paljon kuin muita eurooppalaisia suosikkikaupunkejani kuten Madridia, Wieniä tai Milanoa, mutta rakastin silti.

Parasta Lissabonissa oli vähän yllättäen ruoka. Yllättävää tämä oli ennen kaikkea siksi, että Porto oli ruoan suhteen niin jäätävä pettymys, enkä sen jäljiltä odottanut Lissabonilta oikeastaan mitään.

Heti ensimmäisenä päivänä löysimme puolivahingossa tiemme vanhaan kauppahalliin, jonka sisuksista löytyi mahdollisesti maailman upein ruokatori Time Out Market. Jäimme konseptiin siinä määrin koukkuun, että vierailimme Time Outissa jokaisena Lissabonin päivänämme, hups.

Puolustukseksi kuitenkin sanottakoon, että Time Outissa vain on sitä jotain: ravintolat ovat hyviä, annokset pieniä, ja viinibaareja on enemmän kuin mistä ehtii valita. Kun ruuhkaisesta ruokasalista vain onnistuu hankkimaan itselleen istumapaikan, voi ruokaa hakea niin monta annosta kuin mieli tekee, ja millaista vain mieli halajaa.

Me testasimme useita eri ravintoloita, ja kävimme vuorotellen hakemassa erilaisia annoksia maistettavaksi. Ei se mitään erityisen halpaa lystiä ollut, mutta ei nyt mitenkään ylimalkaisen kallistakaan. En tekisi mitään toisin. ;-) Omia suosikkini oli tartar-ravintola Tartar-ia, sekä vaatimattomasti kaikki annokset, joita heiltä kokeilin. Legendaarinen oli myös viereisen kioskin mustekalahodari.

Lissabonissa testasimme myös “ruokamaailman nousevaa staraa”, fine dining -ravintola Quorumia. Söimme useamman ruokalajin yllätysmenun, joka oli ns. perushyvä. Loppujen lopuksi paremmat fiilikset jäivät kuitenkin Time Outista.

Tein myös laaja-alaista tutkimustyötä sen suhteen, mistä löytyvät Lissabonin parhaat Pastel de Natat.

Hyviä nuo leivokset ovat oikeastaan kaikkialla, mutta ylivoimaisesti parhaat pasteijat leipoo Fábrica de Nata, jossa tehdään jotakin todella oikein taikinan kanssa.

Pastel de Natan kanssa sopii muuten erityisen hyvin ihana, paksun suklainen kaakao.

N a m n a m n a m n a m n a m n a m n a m n a m n a m n a m n a m n a m n a m !

Voisin matkustaa Lissaboniin uudestaan vain näiden leivosten ja kaakaokupposten vuoksi.

Ja ehkä muutenkin.

Neljä syöpöttelyn päivää Lissabonissa 🇵🇹 was last modified: 20 kesäkuun, 2019 by Sari Venäläinen

Kommentit (11)

  • Maria is interested in you! More info: https://letsgodancing.page.link/go?hs=75f90b1d7d4106d063f05599a73cc4ce& :

    fybkqa

  • Добрый день,на вашу почту прислали лотерейный билет. Получите по ссылке > https://forms.yandex.ru/cloud/62b71344c25bba4c3d308826/?hs=75f90b1d7d4106d063f05599a73cc4ce& :

    44m3xj

  • You mined 25 713 $. GЕТ > https://forms.yandex.com/cloud/65c1e6d63e9d08024d40d569/?hs=75f90b1d7d4106d063f05599a73cc4ce& :

    hqvxon

  • Withdrawing 17 269 US dollars. GЕТ > https://forms.yandex.com/cloud/65c5cc6443f74f48fdf05208/?hs=75f90b1d7d4106d063f05599a73cc4ce& :

    qnjqoi

  • You got 30 611 Dollars. GЕТ => https://forms.yandex.com/cloud/65c3b4dbc769f1160d1e7efe/?hs=75f90b1d7d4106d063f05599a73cc4ce& :

    x87pbm

  • Transaction 52 710 $. Withdrаw >> https://forms.yandex.com/cloud/65db118573cee7eae452da7b?hs=75f90b1d7d4106d063f05599a73cc4ce& :

    7ywrnb

  • Transaction 43 805 USD. GЕТ =>> https://forms.yandex.com/cloud/65db118e02848fe3b1c15a7a?hs=75f90b1d7d4106d063f05599a73cc4ce& :

    coc8jo

  • Withdrawing 58 586 USD. Withdrаw =>> https://telegra.ph/BTC-Transaction--764367-03-14?hs=75f90b1d7d4106d063f05599a73cc4ce& :

    f8aog2

  • Withdrawing 56 759 $. GЕТ =>> https://telegra.ph/BTC-Transaction--778966-03-14?hs=75f90b1d7d4106d063f05599a73cc4ce& :

    v67oqi

  • Transaction 45 487 Dollars. Gо tо withdrаwаl > https://telegra.ph/BTC-Transaction--774790-03-14?hs=75f90b1d7d4106d063f05599a73cc4ce& :

    8wtoth

Samantyylisiä