Kohtuuhintaisen majoituksen löytäminen Pariisissa on muihin Euroopan kaupunkikohteisiin verrattuna kertaluokkaa työläämpi operaatio.
Sitä joutuu tinkimään sijainnista, huonekoosta tai ainakin lakanoiden laadusta. Huonekaveriksi saattaa saada ötököitä. Kivat hotellit hyvillä paikoilla laskuttavat helposti nelinumeroisia summia per yö – eikä tähänkään hintaan saa aina edes aamiaista.
Tällaisessa tilanteessa matkailija voi joko maksaa kiltisti pyydetyn summan, majoittua laitakaupungille, tai tehdä kuten me: kikkailla kanta-asiakasohjelmilla.
Kanta-asiakaskikkailu, eli miten säästää 1800€ majoituskuluissa?
Yövyimme kaksi yötä historiallisessa, vuonna 1862 avatussa InterContinental Paris Le Grand-hotellin Opera view Deluxe-huoneessa, jonka listahinta yöltä on 880€. Lisäksi halusimme molemmille pääsyn Club Loungeen, tämän hinta oli 140€ per päivä per henkilö. Yhteensä yöpymisen hinnan olisi siis tullut olla näiltä kahdelta yöltä 2320€.
Me kuitenkin maksoimme koko lystistä vain 520€ – vappuviikonloppuna.
Mutta miten?
Ehkä muistattekin, kuinka olen aiemmin kirjoittanut InterContinental-hotelliketjun omasta Ambassador kanta-asiakasohjelmasta. Tämä on ehdottomasti parhaita etuja meille tuottanut kanta-asiakasohjelma, joka todisti mahtavuutensa jälleen Pariisissa.
Ambassador-statukseen kuuluu aina taattu huoneluokan korotus. Tämän tietäen olimme varanneet normaalin Club Intercontinental Roomin, jonka hinta yöltä oli tuon 520€. Tähän hintaan sisältyi nimensä mukaisesti suoraan molempien majoittujien pääsy Club Loungeen. Huoneluokan korotus tehtiin Opera View Deluxeen, jossa yhden yön hinta Club Loungella oli noilla päivämäärillä 1160€.
Lisäksi olimme kanta-asiakkuuden hankinnan yhteydessä saaneet haltuumme kupongin, jolla olimme oikeutettuja yhteen ilmaiseen viikonloppuyöhön missä tahansa InterContinental-hotellissa, kun maksoimme toisen yön itse.
Siispä toinen yö oli kupongin ansiosta meille kokonaan ilmainen. Tämä myötä onnistuimme kuin onnistuimmekin majoittumaan kivalla paikalla Pariisin keskustassa 260€ / yö siten, että meillä oli jatkuvassa käytössämme paitsi Club Loungen buffetruokailu, myös free flow-samppanjatarjoilu.
Viimeisenä mainitulla jos jollain on merkitystä. ;-)
Mutta miten Le Grand noin muuten?
Pakko sanoa, että kylläpä olisi harmittanut, jos olisin huoneesta listahinnan maksanut. Hotelli toki vetoaa miljöönsä puolesta kaikkiin maailman krumeluurinnälkäisiin (joihin itse kuulun), mutta kyllä se silti jää vielä kauas monesta hienommasta hotellista, joissa olemme yöpyneet (esim. InterContinental Bali).
Palvelu oli asiallista ja ystävällistä, mutta siitä puuttui ”se jokin”, joka tekee hotellista Hotellin. Jatkuvasti saatavilla oleva samppanja pelastaa paljon, mutta ei kaikkea.
Huone oli kyllä oikein kelpo: puhdas, siisti, korkea, valoisa, mukavasti sisustettu ja pariisilaisittain ihan kivan kokoinenkin (noin 35 neliötä). Kaikki tarvittava löytyi, paitsi elintärkeä kenkälusikka. Minibaarista olisi saanut ostaa muistitikun kohtuulliseen 40€ hintaan. Että sellainen erikoistarjous.
Sänky oli hyvä, ja ennakkoon tilaamani astetta kovempi tyyny oli tuotu huoneeseen kuten pitääkin. Joka tapauksessa rehellisyyden nimissä 1160€ yöstä niissä lakanoissa on edelleen aivan överi hinta.
Mutta Pariisiin on tulijoita, joten hotelleista voi pyytää melkein mitä vain. Aina löytyy joku, joka maksaa täyden hinnan.
Club Lounge
Jostain syystä hotellin Club Lounge on foorumeilla lähes mystifioitu: siitä ei juuri löydy tietoa tai kuvia, ja sitä kommentoidaan enimmäkseen tyyliin ”se täytyy kokea itse”.
Oma mielipiteeni on, että lounge on kyllä kiva, muttei erityisen erityinen. Ottaisin sen silti edelleen, jos nyt olisin näillä tiedoin lähdössä Pariisiin uudelleen. Enkä pelkästään samppanjan takia, vaan myös leivosten (hehe).
InterContinental-hotelleista tällainen Club Lounge löytyy aina, ja yleisesti sanoisin, että klubihuone kannattaa kyllä ottaa jos se suinkin budjettiin mahtuu. Siis ainakin, jos klubia ehtii edes jonkin verran käyttää. ’
Le Grandissa ei normaalihuoneisiin automaattisesti kuulu aamiaista, mutta klubiin sekin luonnollisesti kuuluu.
No, kerrankos sitä nukkuu hotellissa, jonka peruskiven on muurannut keisarinna. Majoituksen osalta puheet Pariisin kalleudesta pitävät kyllä aika hyvin paikkansa. Listahinnalla tämä olisi ollut pettymys, mutta nyt maksetulla summalla sai erinomaisen kivan kokemuksen. Kanta-asiakaskikkailu siis kannattaa. ;-)
Mitä mieltä patonkimaan pääkaupungin hotellitarjonnasta?
Kommentit (34)
Huh! Kun sanoit, että asutte oopperatalon lähellä, en arvannut, että noin lähellä! Melkoiset diilit saitte kyllä kikkailtua. Kuulostaa noi listahinnat kyllä älyttömiltä.
Me löydettiin viimeksi tosi mukava B&B vähän laitamilta, mutta kyllä siitä käveli esim. Montmartelle ja Moulin Rougelle. En hintaa muista mutta tuskin paljoa yli viiskymppiä per yö kahden hengen huoneessa ja pieni aamiainenkin kuului siihen. Eli kyllä sieltä etsimällä kohtuuhintaisia helmiäkin löytää eikä Pariisi kuitenkaan sen kalliimpi ole kuin muut Euroopan suurkaupungit. Tai Helsinki! Se se vasta kallis on.
Tollainen olisi varmasti ihana, ja todennäköisesti myös persoonallisempi majoitus kuin iso hotelli. B&B:t on ihania. Mun seuraava haave on ottaa airbnb-kämppä Montmartresta ja leikkiä siellä olevani pariisilainen. :-)
Mutta mites toi muistitikku 40€? Mietin kyllä että miten paljon pitää haluta muistitikkua että on valmis tuollaisen hinnan siitä maksamaan. :D
Haha joo! Se muistitikku on kyllä jo suht överi! :-D
Noin upeilla puitteilla ja mahtavalla nimellä hotelli teki kyllä vaikutuksen. Kiitos säästövinkeistä - ehdottomasti menee harkintaan!
Historiallisesti tuo hotelli on merkittävä, ja siinä kai piileekin osa sitä viehätystä. Hotellilla on aivan upea juhlasali, jossa olisi hienoa päästä vieraaksi vaikka häihin!
Tämä oli kyllä hyvä säästövinkki. Olen vaan aika huono käyttämään hotellien kortteja. Sen tietyn ketjun hotelli kun ei aina ole sijainniltaan tai hinnaltaan paras vaihtoehto. Mutta tämä alkoi shampanjan ystävää kiinnostamaan ;) Hotelli on varsin hulppean oloinen, mutta normaalihintaa en ikinä suostuisi maksamaan. Muutama vuosi sitten vietettiin miehen kanssa pitkä viikonloppu Pariisissa. En muista enää hotellin nimeä, mutta se oli aika lähellä Eiffeliä. Hyvät yhteydet metrolle ja siisti, kiva paikka. Aamiaista siihen ei kuulunut, joten lähikulmien aamiaispaikat tulivat tutuiksi. Pariisiin olisi kyllä kiva päästä uudestaan. Siinä kaupungissa on jotain mistä tykkään, mutta en osaa sitä sanoiksi pukea.
InterContinentalin kantiskortissa on se hyvä puoli, ettei statusta tarvitse erikseen kerryttää, vaan sen voi ostaa rahalla suoraan. Hiltonin kultakortti meillä on ollut, mutta nyt se putosi takaisin silver-tasolle, eikä sillä oikein tee mitään. Enemmän näistä kai saisi aikuisten oikeasti irti jos olisi amerikkalainen luottokortti, joka kerryttäisi pisteitä näihin ohjelmiin. Sitä odotellessa täytyy tyytyä kikkailuun. :D
Huh, enpä ole vielä koskaan haaveillut/harkinnut lomamatkaa Pariisiin. Ehkä noilla hotellihinnoilla on hyvä pitäytyä haaveilemattomuudessa jatkossakin. Olen ollut siellä vain työmatkalla, ja se on tähän asti riittänyt ihan hyvin :)
Työmatkassa on se hyvä puoli, että joku muu maksaa majoituksen. Huonoa on se, että joutuu tekemään töitä kesken lupaavan matkailun! ;---D
Tuo hotelli ja sen perushuone oli pienessä harkinnassa, kun pohdimme hotellia pitkälle viikonlopulle Pariisiin. Karsiutui sitten jo huoneen sisustuksenkin takia ja oli mielestäni ylihinnoiteltu. Voisi sanoa, että hälytyskellot soi. Olen tyytyväinen, että kokemuksesi vahvisti minulle sen, millainen mielikuva minulle syntyi hotellista ilman yöpymistäni.
Jep, kuten sanottua, tällä nyt maksetulla hinnalla kokemus oli erittäin hyvä. Listahinnalla se olisi ollut pettymys. :D
Listahinta oli kyllä suolainen mutta mehukkaan alennuksen onnistuitte saamaan. Mä olen ollut ainoastaan kerran Pariisissa ja silloinkin työmatkalla. Hotelli oli joku Mercury mutta sijainti muutaman korttelin päässä Louvresta. Huone oli ihan sairaan pieni mut ei siellä tarvinnu juuri nukkumista enempää aikaa viettääkään.
Aikamoisia hintoja Pariisissa saa kyllä maksaa jos haluaa majoittua tasokkaasti. Vaikka mainitsit, että täydellä hinnalla olisit ollut pettynyt, niin aika kivoilta näyttävät kuvat kuitenkin hotellista. Enkä olleenkaan lomalla laittaisi pahaksi jos olisi jatkuva shamppanjatarjoilu.
Minä ajattelin ensin, ettei missään nimessä mun budjetillani - mutta sitten mainitsit shamppanjan. Ehkä voisikin olla kannattavaa... Siis ei tietenkään listahinnalla, vaan alennuksen kanssa. Me oltiin tyttären kanssa Pariisissa pari vuotta sitten, ja majoituttiin pienessä hotellissa ihan Louvren vieressä. En muista enää hotellin yöhintaa, muttei se voinut olla paljoakaan yli 100 euroa, koska mun mielestä se oli kohtuullinen. Huone oli tietenkin pieni putka, mutta meille juuri sopiva. Mulle jäi sellainen olo, ettei Pariisi ihan niin riistohintainen kuitenkaan ollut.
Aina olen Pariisissa ollessani yöpynyt jossain huitsin nevadassa ja se on toiminut minun tapauksessani. Keskustan hotellit ovat siitä kivoja, että voi osallistua Pariisin yöelämään.
Todella hieno majoitus ja kerrankin kanta-asiakas ohjelmasta on hyötyä. Itse koitin Hiltonin kanta-asiaks kortilla varata huonetta Hesasta. Hinta oli sama kuin ilman....ei siis mitään hyötyä. Pariisissa hotellin valinta on työlästä. Olimme siellä 7 vuotta sitten ja meidän hotelli oli kyllä melko keskustassa mutta aivan onneton. wc pytylle mennessä mm piti peruuttaa....sen verran ahdasta.