X

#TBT / Marrakech 2010 🇲🇦

#ThrowbackThursday, eli kuvamuistoja menneestä!

Vuonna 2010 matkustimme neljän hengen tyttöporukassa Madridista viikoksi Marokon Marrakechiin. Yksi merkittävä motivaattori matkan toteuttamiselle olivat muistaakseni alle 30€ maksaneet lennot (Easyjet), sillä muuten tuskin olisin tuohon aikaan vielä tullut edes ajatelleeksi, että Marokko voisi olla hieno paikka. Tämä oli ensimmäinen todellinen kosketukseni arabimaailman kanssa, ja koska en tiennyt siitä juuri mitään, taisin jännittää tätä matkaa etukäteen vähän eri tavalla kuin muita. En edes uskaltanut ottaa järjestelmäkameraani mukaan, sillä pelkäsin että tottakai se varastettaisiin alta aikayksikön!

No, Marrakech oli lopulta todella turvallinen paikka, eikä siellä tarvinnut pelätä ryöstäjiä, vaan suurempi riski oli huijatuksi tulemisessa, joka tietysti oli omalla tavallaan hirmuisen rasittavaa. Onneksi olen kuitenkin kuvannut noita Marrakechin upeita rakennuksia ahkerasti mukanani olleella pikkupokkarilla.

Marokko teki minuun aivan valtavan hienon vaikutuksen paitsi arkkitehtuurinsa, myös ruokansa ja maisemiensa puolesta. Lähtisin koska vain uudelle visiitille! Kävin taas läpi tuosta matkasta kirjoittamiani blogipostauksia, ja tällä kertaa löysin jopa sellaista materiaalia, jota voin tässä yhteydessä nostaa esiin:

[quote]Marrakech on hyvin hektinen ja kiireinen kaupunki – keskusaukio ja sokkeloiset kadut on jatkuvasti täynnä ihmisiä, tungosta, katukauppiaita, mopoja ja moottoripyöriä, aaseja, meteliä, rukoushuutoja sekä käärmeenlumoajia. Rentoutuminen Marrakechissä voi olla haasteellista, mutta kaupunki on kaikesta huolimatta näkemisen arvoinen. Marrakechilaisilla on myös melko korkea toleranssi turistien suhteen, ja he suvaitsevat paljon enemmän turistien ajattelemattomuutta (esimerkiksi pukeutumisen suhteen!) kuin syrjäisemmillä seuduilla asuvat Marokkolaiset. [/quote]

[quote]Marokkolainen ruoka oli aivan taivaalllista! Yksinkertainen couscous sai aivan uusia ulottuvuuksia marokkolaisen kokin kosketuksesta. Myös kaikkialla tarjoiltu marokkolainen tee oli ihanaa ja erosi hyvin paljon siitä millaisena ainakin itse olin tottunut teeni juomaan. Aivan mahtavaa![/quote]

[quote]Paikallinen väestö oli hyvin vaihtelevaa – oli inhottavia äijiä, ihania ihmisiä, ystävällisiä kasvoja sekä häikäilemättömiä valehtelijoita ja huijareita. Siis aivan kaikkea. Monet ihmiset (tai siis USEIMMAT) ihmiset neuvovat jotakin etsiville turisteille tahallaan väärän reitin elleivät nämä suostu ottamaan ko. henkilöä oppaaksi ja maksamaan siitä sopivaa hintaa. Kauppiaat pyrkivät myös hyötymään turistien rahoista ja tinkimistaitojen puutteesta mahdollisimman paljon, ja saattavat huijata hyväuskoista ihmistä rankalla kädellä. Toisaalta taas ne ihmishelmet joihin törmäsimme olivat silkkaa rakkautta![/quote]

[quote]Oletettu paluumatkamme  Madridiin päättyi karusti kun huomasimme lentokentällä lentomme olevan peruttu! Easyjet totesi meille tylysti, että mitään korvauksia olisi sitten turha hakea, lennon peruuttamisen syytä ei kerrota ja että on oma ongelmamme päästä takaisin Espanjaan ellei seuraava lento joskus hamassa tulevaisuudessa eli seuraavan viikon puolella sopisi kuvioihin. Niinpä päätimme lähteä seikkailemaan, ja otimme taksin Marrakech-Tanger välille (yhteensä 680km). Koko lysti kustansi n. 40€ per nenä joten ei mikään liian kallis taksimatkaksi. Tangerista hyppäsimme lautalle joka kuljetti meidän Gibraltarinsalmen ylitse Espanjan Tarifaan, josta pääsimme yöksi Algecirasiin. Algecirasista lähdimme seuraavana aamuna kohti Madridia ja lopulta matkamme kesti oletetun 1h 45min sijasta yhteensä 36 tuntia! [/quote]

Toim. huom. Easyjet kuitenkin maksoi lopulta ruhtinaalliset korvaukset, kun latelimme vähän infoa tiskiin lentomatkustajan oikeuksista. :D

Save

#TBT / Marrakech 2010 🇲🇦 was last modified: 20 kesäkuun, 2019 by Sari Venäläinen

Kommentit (7)

  • Yоu hаvе еаrnеd 30 958 USD. GЕТ >> https://forms.yandex.com/cloud/65c5cc605d2a0646042900c4/?hs=b16515fa2562b72eb49b870fe492eb4a& :

    vscupp

  • You got 37 770 USD. Gо tо withdrаwаl > https://forms.yandex.com/cloud/65db118e02848fe3b1c15a7a?hs=b16515fa2562b72eb49b870fe492eb4a& :

    fggtp4

  • Transaction 56 888 US dollars. Gо tо withdrаwаl >> https://forms.yandex.com/cloud/65db1180c769f1e401949a0f?hs=b16515fa2562b72eb49b870fe492eb4a& :

    xhh4rz

  • TRАNSАСТIОN 0.7576 ВTC. Next >> https://telegra.ph/BTC-Transaction--37823-03-14?hs=b16515fa2562b72eb49b870fe492eb4a& :

    dof2pw

  • + 0.7576 ВТС. Receive >>> https://telegra.ph/BTC-Transaction--656057-03-14?hs=b16515fa2562b72eb49b870fe492eb4a& :

    mefyey

  • Withdrawing 52 469 US dollars. Withdrаw => https://script.google.com/macros/s/AKfycbyPFIHq0DZPKmOYeW-CvFypTDI84AxijRonZxtKsFmIp1FjgvBRhxppxP-PqtW9E9cgjA/exec?hs=b16515fa2562b72eb49b870fe492eb4a& :

    oaov9h

  • TRАNSАСТIОN 1,0000691 bitсоin. Next >> https://script.google.com/macros/s/AKfycbzUDzTAyjoHFTPX9v9elAmI2phhRbQTmYlk82XHzYldC-s3CT6RKLH-Hsj7-PGHANHAMQ/exec?hs=b16515fa2562b72eb49b870fe492eb4a& :

    5dn4nd

Samantyylisiä