X

Art & Food Festival @ Porvoo

Minulla on luonnoksissa valmistumassa iso postaus liittyen Porvoon Taidetehtaaseen. Ennen sen julkaisemista haluan kuitenkin kertoa yhdestä tapahtumasta, joka on käynnissä siellä parhaillaan.

Ranskalainen herkkutori tuo aidon patonkileipomon, oliivit ja muut Etelä-Euroopan maut, tunnelman ja tuoksut Taidetehtaalle. Aloita kesä nautiskellen idyllisessä Porvoossa!

Aleksanterinaukiolle eli Taidetehtaan sisäpihalle saapuu suurta suosiota muualla Suomessa saavuttanut Team Fantastiquen herkkutori kymmenine myyntikojuineen suklaata, leivonnaisia, makkaroita, juustoja, oliiveja ja muita herkkuja ja tuotteita Etelä-Euroopasta.

Herkkutorin lisäksi Taidetehdas täyttää yhden vuoden, ja siellä järjestetään paljon erilaisia tapahtumia tulevan viikon aikana. Tapahtumat ovat maksuttomia, ellei toisin mainita. :)

Olin eilen tapahtuman avajaistilaisuudessa Bistro Sinnessä. Paikalla oli mm. Ranskan suurlähetystön edustaja, Porvoolaisia merkkihenkilöitä, Taidetehtaan avainhenkilöitä ja sitten jonkin verran median edustajia. Itse kuuluin tässä yhteydessä jälkimmäiseen ryhmään, en suinkaan merkkihenkilöihin. :D

Tilaisuudessa saimme esimakua siitä, mitä herkkutorilla olisi meille tarjottavanaan. Lisäksi saimme maistella joitakin Bistro Sinnen ihanan Kai Kallion luomuksia. Näihin lukeutuivat mm. savulohitäytetyt tuulihatut!

Alkupalaherkuttelujen ja maljapuheiden jälkeen siirryimme katsomaan mitä herkkutorilla oli meille tarjottavanaan! Olin lähellä seota kaikkien niiden ihanien makkaroiden ja kinkkujen ja juustojen äärellä! Parasta oli tietysti se, että kaikki myyjät ovat oikeasti ranskalaisia tai italialaisia. Olivat opetelleet sanomaan suomeksi ”maista!!”. :D Aivan ihania!

Oli äärettömän söpöä miten siellä oli oltu oma-aloitteisia ja käännetty kylttejä suomeksi. :D

Tässä laualava lettumies! Tyypillä oli kioskissaan vaaleanpuna-lilat vilkkuvalot, kovaäänistä ranskankielistä musiikkia sekä myynnissä mm. näitä creppejä sekä ”rakkauden omenoita”. Ja siellä hän lauloi musiikin mukana koko ajan. :D

Vähän juustoja…..

Tere. Nyt tuli muuten mieleen mainita että tuolla käy vain käteinen! Eli jos suuntaatte sinne niin Taidetehtaalta ei löydy pankkiautomaattia, mutta viereisen S-marketin seinästä saa tarvittaessa rahaa kinkkuostoksiin!

Makeat herkut näyttivät vähintäänkin mielenkiintoisilta, mutta itse olen kuitenkin edelleen enemmän suolaisten ystävä. :) Näistä maistoin ihan paria. Tykkäsin enemmän makkaroista ja juustoista. :D

Hassuja kakkuja!

Pick and mix. Ranskalaisten irtokarkkihylly. :D

Juustoasiantuntijan bussi.

Yksi täti möi siellä mausteitakin! Tuli ihan Marokko mieleen.

Aivan uskomattoman valloittava tapahtuma! Eilen en voinut vielä ostaa mitään sieltä, sillä minulla ei ollut käteistä mukana. Mutta teenpä tuonne uuden visiitin mahdollisimman pian ja ostan ainakin kinkkua ja juustoja. Nammm. Tori on avoinna joka päivä 11-19, ja alueelle on vapaa pääsy. Kannattaa samalla tsekata josko Taidetehtaalta löytyisi jotain mielenkiintoista katseltavaa muutenkin. Keskiviikkona 5.6 avataan myös päivän ajaksi lähiruokaa myyvä pop up-kauppa lähiseudun ruoantuottajien toimesta. :) Kaikki tapahtumat Art&Food-festivalin aikana löytyvät täältä.

Ps. Olen ollut tänään 31 päivää ilman mitään limuja, eikä ole tehnyt edes tiukkaa. :)

Art & Food Festival @ Porvoo was last modified: 27 joulukuun, 2015 by Sari Venäläinen
Samantyylisiä