X

Porvoon upea Bistro Sinne

Minä olen niitä tyyppejä jotka rakastavat ihan yli kaiken ravintolassa syömistä, monen ruokalajin päivällisiä, pitkiä lounaita ja kielen päälle sulavia jälkiruokia. Siksi venäläisbloggaajien ekskursio Porvooseen oli minulle paitsi työn puolesta, myös itsekkäistä syistä mielekäs: pääsin syömään ihaniin ravintoloihin heidän kanssaan ja maistelemaan mitä parhaimpia erikoisuuksia näiltä kulmilta.

Suosikkiravintolani kaikista Porvoolaisista on ehdottomasti vasta reilut puoli vuotta pystyssä ollut Bistro Sinne, joka pääsi jo Suomen top 50-ravintoloiden listan sijalle 11. Ihan huikea suoritus, mutta ei sitä tarvitse oikeasti yhtään ihmetellä että mistä moinen johtuu. Ruoka on vain niin taivaallista, palvelu ensiluokkaista ja raaka-aineet taatusti tuotettu lähellä. Huikea paikka.

Ruoat valmistuvat avokeittiössä, jonne on ravintolan puolelta suora näköyhteys.

Söimme venäläisryhmän kanssa 5 ruokalajin Menu Sinne-kokonaisuuden, jonka sisältö vaihtelee päivittäin raaka-aineiden saatavuuden mukaan.

Toinen ruokalaji: Uunissa paahdettua nieriää ja hummerikastiketta. Tämä oli näistä melkeinpä suosikkini, vaikken olekaan aiemmin ollut mikään erityisen fanaattinen kalan ystävä.

Kolmanneksi hirveä linssipedillä.

Setin neljäs annos koostui pähkinöistä, sekä pähkinäisen maun omaavasta, 36 kuukautta kypsytetystä juustosta.

Setin kruunasi ihana jälkiruoka-annos, johon kuului lämmintä viikunakeittoa, viikunaleivos sekä macadamiajäätelöä. ♥

Sinnestä saa illallisen lisäksi myös lounasta sekä sunnuntaisin brunssia. Seuraavaksi menen 15. pvä joulukuuta taas yhden bloggaajaryhmän kanssa kokeilemaan Sinnen lounasta, tuskin maltan odottaa!

Porvoon upea Bistro Sinne was last modified: 30 huhtikuun, 2016 by Sari Venäläinen

Kommentit (7)

  • Olen elämässäni pyrkinyt siihen, että on yksi asia, jota mun ei tarvi olla. Kateellinen. Mutta nyt täytyy todeta, että vähintääkin harmittaa, että noita makunautintoja en päässyt kokemaan.

    • Sitten ei muuta kuin lapsi hoitoon ja illalliselle! Ei yllättäen ole edes kallis setti. :)

  • Vau! Innolla odotan kommenttejasi lounaasta :P Jos vaikka veisi miehen maistelemaan Suomalaista lahiruokaa, kun tullaan joululomalla Suomeen.

  • Suomalaista lähi ruokaa tuo manchego juusto ja viikuna ja macadamiat :)
    Oikeasti alkaa olla vitsi nää lähiruokaravintolat jotka tuotta raaka-aineensa pääasiassa hollannista vihannes tukun avustuksella, huoh...

Samantyylisiä