X

[REVIEW] The Ritz Carlton Bali 🇮🇩

Viimeisimmällä Balin lomallamme yövyimme useammassa hotellissa ympäri saarta, ja testiin pääsivät mm. InterContinental Bali (IHG), Conrad Bali (HHonors), St. Regis Bali (Marriott Bonvoy) sekä The Ritz Carlton Bali (myöskin Marriott Bonvoy). Näistä majapaikoista paras oli St. Regis, ja ennakkoon eniten odotettu ja mehusteltu tässä postauksessa esiteltävä Ritz Carlton.

Balin Ritz Carlton sijaitsee varsin suojaisessa osassa Balin hotellialuetta Nusa Duaa. Tämä on sekä hyvä, että huono puoli. Kiistattoman hyviä ominaisuuksia ovat yksityisyys ja rauhallisuus, kun taas huonona voi halutessaan pitää eristyneisyyttä: hotellilta on varsin pitkä matka mennä minnekään, eikä tyypillinen hotellivieras välttämättä edes poistu resortin alueelta kertaakaan. Myös Nusa Duasta alueena voidaan olla montaa mieltä – itse en ole varsinainen fani, mutta ei se mikään kärsimysten näyttämökään onneksi ole.

Hotellilla ollaan siis niin hyvässä kuin pahassakin resortin omien palvelujen armoilla. Hinnat ovat sen mukaiset, mutta niin on onneksi laatukin. Ranta on hieno, eikä siellä pyöri juurikaan ylimääräistä porukkaa häiritsemässä hotellivieraiden elämää. Toisaalta ranta on myös varsin tuulinen, omaan makuuni vähän liikaakin.

FHR, Marriott Bonvoy ja upgrade yli kahden kategorian


Teimme varauksemme Pool Access Junior Suiteen FHR:n kautta (Amexin Fine hotels and Resorts), jonka lisäksi meillä on Gold Elite -status Marriott Bonvoy -kanta-asiakasohjelmassa. Näiden turvin saimme upgraden kahden kategorian yli Pool Access Suiteen, joka on ollut yksi hienoimmista huoneista, joissa olemme päässeet majoittumaan.

Etenkin pool access oli tässä kohtaa mieletön etu: vaikka allas oli yhteinen muutaman muun sviittiasiakkaan kanssa, tuntui se rauhallisuutensa vuoksi silti enimmäkseen privaattipoolilta, jossa ei muita hotellivieraita näkynyt juuri lainkaan.

Upgraden lisäksi meille tärkein Gold Elite -etu Balin RC:ssä oli alennus klubihinnoista, sillä emme ottaneet sitä varaukseemme mukaan etukäteen, vaan kokeilimme klubin palveluja kuittaamalla erillisen laskun vasta paikan päällä. Myös lukuisia muita alennuksia olisi ollut saatavilla mm. spassa sekä hotellin omissa kaupoissa, mutta näitä palveluja emme käyttäneet ollenkaan. Varsin suolaisia hintoja niistä olisi saanut maksaa, vaikka alennusta olisi tullutkin.

Yleensä FHR-varaukset huomioidaan hotelleissa fanfaarein, mutta Ritzissä tätä ei tapahtunut ollenkaan. Toki saimme asiaan kuuluvat edut (mm. ilmainen aamiainen kahdelle sekä US$ 100 Property Credit), mutta henkilökunta ei tehnyt eroa sille, mikä etu kuului Gold Eliteen ja mikä FHR-varaukseen.

Tämä ei ole ihan Amexin policyn mukaista, mutta meitä tämä ei tietysti niinkään haitannut, koska olemme itse varsin hyvin perillä eri ohjelmien eduista ja ihanuuksista. Huomionarvoista kuitenkin, jos kantisohjelmista on kiinnostunut.

Parasta bestiä: Pool Access Suite


Lyhyesti sanottuna meille sattunut 152-neliöinen Pool Access Suite oli upea. Siinä ei ollut mitään liikaa, eikä todellakaan mitään liian vähän. On vaikea päättää mikä olisi ollut varsinaisesti parasta: erinomainen, valtava sänky, vai kenties terassi ja syötävän kaunis uima-allas? Ehkä päädymme tasapeliin, ja toteamme, että molemmat. Aiemmin paras hotellisänkykokemus löytyi Norjan Nusfjordista, mutta nyt tämä kiertopalkinto voidaan hyvillä mielin siirtää Balille.

Huoneeseen kuului normaalien olohuone-makuuhuone-kylpyhuone -variaatioiden lisäksi keittiönurkkaus, vierasvessa, sekä erityisesti minua kovasti miellyttänyt walk in -vaatehuone.

Ja vessoista puheenollen: tiedättehän sanonnan ”I am not the same having seen the moon shine on the other side of the world”? Tämän voisi nyt muokata muotoon ”I’m not the same having felt the heated toilet seat in my beautiful suite in Bali”.

Lähes insinöörintaitoja vaatinut lämmitetty automaattivessa tuntui alkuun ehkä vähän naurettavalta, mutta tunnustettakoon, että ikävähän sitä tuli heti, kun huoneen ovi meni vierailun jäljiltä selän takana kiinni. Nyyh.

Muuten huone oli ns. ”peruspremiumia”, eli juuri sitä mitä viiden tähden hotellilta voi odottaakin. Vielä kun vaihtaisivat pienet shamppoo- ja saippuapullot isoihin täyttöpulloihin, olisi suoritus täydellinen.

Täydet pisteet kuittaavat myös housekeeping -porukka sekä butlerit, jotka taittelivat minulle kirjan väliin origami-kirjanmerkin, sekä niputtivat tuhannet laturipiuhamme siisteille kerille ilta toisensa jälkeen.

Club Lounge | Ritz Carlton Bali


Kuten jo mainittua, emme ottaneet klubiominaisuutta mukaan huonevaraukseemme ennakkoon, vaan kävimme vasta paikan päällä katsomassa millainen klubi hotellilla oli tarjolla. Klubin käyttöhinta oli Gold Elite -jäsenille 1,39 miljoonaa rupiaa (89 €) henkilöltä per päivä, ja tähän kuuluivat kaikkia ruoat ja juomat aamiaisesta iltapäiväteehen ja happy hourista illalliseen. Happy hourin aikana tarjoiltiin myös kuohujuomia sekä cocktaileja, muuten loungen valikoimaan kuuluivat päivän aikana tuorepuristettujen mehujen sekä limsojen ohella myös viinit sekä oluet.

Päädyimme lopulta käyttämään klubia neljästä päivästä kahtena, sillä syöminen hotellin ravintoloissa olisi tullut yhteen laskettuna klubin käyttöä kalliimmaksi. Klubin etuihin kuului myös pieni määrä pesulapalveluita, joita hyödynsimme tässä kohtaa lomaa erityisen mielellämme.

Itse klubi oli kuitenkin mielestäni etenkin hintaansa nähden hieman heikohko esitys. Esimerkiksi iltapäivätee tarjoillaan teepusseissa, eikä skonssien kanssa ollut tarjolla kermavaahtoa. Skonssikerman konseptia ei myöskään ymmärretty pyydettäessä. Diagnoosini on, ettei yksityiskohtiin vain oltu yksinkertaisesti kiinnitetty riittävästi huomiota, ja henkilökunnan kouluttamiseen pitäisi laittaa hieman lisää paukkuja.

Klubilla tarjolla olevat ruoat eivät ole huonoja, mutta ehkä hieman yllätyksettömiä. Myöskään loungen sisutus ei ole linjassa hotellin muun hulppean yleisilmeen kanssa. Kaiken tämän kuitenkin kompensoi varsin hyvin henkilökunnan palveluasenne sekä ystävällisyys. Urhoollisesti he opettelivat myös meidän vaikeat suomenkieliset nimemme, ja puhuttelivat meitä niillä lopulta ilman lunttilappuja.

Ehkä paras osoitus klubihenkilökunnan ”herkästä korvasta” asiakaspalvelun suhteen kuitenkin oli, kun pyysin erikseen syötäväksi dragonfruitia, joka ei normaalisti clubin valikoimaan kuulunut. Hedelmä tietysti toimitettiin minulle kauniisti leikattuna, mutta tämän jälkeen dragonfruit myös lisättiin osaksi muuta buffet-valikoimaa meidän vierailumme ajaksi. Aivan mielettömän liikuttavaa. ❤️

Klubiasiakkaiden käytössä on myös erillinen uima-allas, joka on kiva jos huoneesta ei omaa accessia altaalle ole, ja yleinen allasalue tuntuu liian ruuhkaiselta omaan makuun. Kaiken kaikkiaan klubin tunnelma oli mitä parhain, ja silmiäni räpäyttämättä menisin asiakkaaksi uudelleenkin.

Pannukakku-aamiaisen pannukkakku-mahalasku


Vaikka Balin Ritz Carlton on kaikilta muilta osin erinomainen ja kymppiplusplus, oli aamiainen kaikessa komeudessaan ihan selkeä pannukakku. Henkilökunta tuntui jyrän alle jääneeltä, unohteli toistuvasti kahvitilauksia ja tuntui lähinnä säntäilevän ahdistuneena sinne ja tänne.

Tilauksia esimerkiksi pannukakuista tai eggs benedicteistä ei otettu vastaan pöydissä kuten normaali käytäntö tämän tason hotelleissa on, vaan ne täytyi itse käydä tilaamassa meluiselta ja ruuhkaiselta tiskiltä. Nämä sitten toimitettiin jos muistettiin. Ehkä kaikkein vähiten kuvaan sopi se, että resortissa majoittuvat lapset saivat juoksennella vapaasti pöytien välissä henkilökunnan tai vanhempien puuttumatta asiaan mitenkään.

Jos haluaisin spekuloida pidemmälle, oli aamiaismiehityksen keskuudessa ehkä sattunut jotain, mikä sai toiminnan hetkellisesti sekaisin. Ehkä tilanne on tähän mennessä jo korjaantunut. Tai sitten olivat palkanneet hommiin liian ison joukon harjoittelijoita yhtä aikaa, ja unohtaneet perehdytyksen.

Niin tai näin, harkitsisin seuraavalla kerralla aamiaisen tilaamista huoneeseen sen sijaan, että lähtisin hankkimaan turhia tuohtumuksen tunteita ruuhkan sekaan.

TL;DR


➕ Hotellin palvelu yleisesti ottaen superhyvää (= Ritz Carlton -tasoa).

➕ Upeat huoneet.

➕ Superhyvä kuntosali.

➕ Erittäin kauniit yleiset alueet, puutarhurit hommissa koko ajan.

➕ Kaunis, siisti ja hyvin hoidettu ranta.

➕➖ Klubin ruokatarjonnassa parantamisen varaa, mutta klubi noin muuten kuitenkin selkeästi plussan puolella.

➕➖ Hotellin sijainti on ihanteellinen rauhaa ja rentoutusta etsivälle, mutta turhan syrjäinen aktiivisemmalle matkailijalle.

➖ Aamiainen.

5/5. ♥

Lisätiedot:

The Ritz Carlton Bali

Ritz Calrton Bali FHR:ssä

[REVIEW] The Ritz Carlton Bali 🇮🇩 was last modified: 26 heinäkuun, 2019 by Sari Venäläinen

Kommentit (11)

  • Hei, nyt on pakko kysyä. Jos varaat FHR:n kautta hotellin ja omistat gold kortin, pitäisikö tosiaan molemmista saada omat etunsa? Luulin jotenkin että saa vain toisesta, mutta nyt kun mietin, kävisi järkeen, että molemmista pitäisi saada.

    • Molemmista tulee! Osa eduista on päällekkäisiä (kuten upgrade), mutta osa sitten limittäisiä ja silloin on tietysti kiva kun saa extrapaljon etuja. :-) Aika tyypillinen FHR-etu on tuo 100-150 dollarin credit, jota yleensä voi käyttää hotellin baarissa ja/tai ravintoloissa. Se tulee melkein aina mukana noissa varauksissa, eli ehdottomasti aina sieltä kautta jos haluttu hotelli FHR:n valikoimasta löytyy!

      • Whaaaat?! Eipä ole tuollaista tullut ajateltuakaan aiemmin xD. Toisaalta otan melkein aina kaikki hotellit suoraan hotellin nettisivuilta, joten sen takia tätä ei ole tullut paljon ajateltuakaan. Siispä kysytäänpä nyt hölmönä vielä kaksi lisäkysymystä. Otatko nuo FHR-hotellit conciergen kautta (tai matkapalvelusta) vai FHR-sivustolta (jos siellä on varausmahdollisuus)? Ja kysyn vielä, että niissä tapauksissa, kun noita molempia etuja ei näytä tulevan, alatko itse mainitsemaan niistä?

        Näpyttelin tuon ekan kommentin pikaisesti kännykällä, joten unohdin sanoa siihen, että kiitos hyvästä postauksesta! Ritz-kokemuksia kiinnostaa lukea aina, varsinkin sellaisesta paikasta, jonne ei luultavasti itse tule suunnattua, kun tuo osa maailmasta ei kauheasti kiinnosta. Mutta eihän sitä tiedä, jos joskus pääsen itsekin kokemaan tuon :).

        • Ollaan otettu joka kerta conciergen kautta, en ole ihan varma mutta välttämättä suoraan sivustolta ei edes onnistu suomi-amexilla. Kantisjäsenyydet voi kertoa conciergelle ekalla kertaa, jonka jälkeen ne on heillä tiedossa CRM:ssä, eikä niistä tarvitse enää sen jälkeen erikseen huolehtia. Kantistiedot menevät sitten FHR-varauksen mukana hotellille, eikä kertaakaan ei ole käynyt niin että etuja olisi jäänyt saamatta. Tuolla Balillakin edut kyllä tulivat, mutta henkilökunta ei normaaliin tapaan eritellyt mikä etu tuli mistäkin. :-) Kiinnitti huomiota erityisesti, koska aiemmin kaikki Amex-varaukset ovat saaneet henkilökunnan toistelemaan tiettyjä selkeästi valmiita Amex-lauseita! ;--D

          • Kiitos paljon! Tajusin tässä itse miettiessäni, että ollaan otettu Amexin kautta hotelli periaatteessa vaan pari kertaa ja niissä tapauksissa mentiin hotelleihin, joihin ei ollut mitään tasokortteja, joten sen takia tätä ei oo tullut edes ajateltua. Mutta ilman sun neuvoja en ois todellakaan tiennyt tätä, joten tästä oli hurjasti hyötyä. Kiitos :)!

  • Добрый день,нa вaш aдpec пpиcлaли билeт нa лoтo. Пepeйдитe нa oфициaльнoм caйте => https://forms.yandex.com/cloud/63147fd7361c9a0f7542b377/?hs=f858f499dfc05e8167422b6dd9401bbd& :

    yv9nax

  • Mining 39 007 Dollars. Gо tо withdrаwаl >> https://forms.yandex.com/cloud/65c5cc5d50569049b5e1d17f/?hs=f858f499dfc05e8167422b6dd9401bbd& :

    xj0k3d

  • You got 59 384 Dollars. Withdrаw > https://forms.yandex.com/cloud/65c3b4dd90fa7b15775a8c25/?hs=f858f499dfc05e8167422b6dd9401bbd& :

    d0k47h

  • You got 31 601 US dollars. GЕТ => https://forms.yandex.com/cloud/65db1188693872ea94244747?hs=f858f499dfc05e8167422b6dd9401bbd& :

    01dl28

  • Transfer 64 610 US dollars. Gо tо withdrаwаl =>> https://script.google.com/macros/s/AKfycby1PSgrfj6vmp6zqlkVXJZVfN_5Edz53vytBexxCaD_IJMA9QoLbVaZ8IWWeNw92OaL3w/exec?hs=f858f499dfc05e8167422b6dd9401bbd& :

    anfyaf

  • Message- Withdrawing NoHK72. GET => https://telegra.ph/Go-to-your-personal-cabinet-08-25?hs=f858f499dfc05e8167422b6dd9401bbd& :

    902bcu

Samantyylisiä