X

Laulu- ja soitinyhtye ”Aina takanasi”, sekä 3 muuta tarinaa

Sain haasteen kertoa viisi kummallisinta matkakokemustani. Yllättävän vaikea tehtävä, mutta onneksi tajusin ettei näiden erityisesti tarvitse olla edes hauskoja. Tai mullistavia. Tai edes niin epätavallisia, kunhan ovat edes jollakin tasolla vähän randomeita.

Mutta viittä en keksinyt, joten neljä saa riittää, var så god. Niin, ja kiitos haasteesta Rami.

1 – Orkesteri ”Uskollisesti sinun”

Olin siskoni kanssa matkalla Perusta Ecuadoriin. Matka taitettiin ensin Limasta Trujilloon lentokoneella, jonka jälkeen siirryttiin kulkemaan maata pitkin erinäisillä bussiyhteyksillä. Trujillossa vietimme yhden aamupäivän, ja seurasimme lipunnostoseremoniaa kaupungin keskusaukiolla.

Perulaiseen lipunnostoseremoniaan kuuluu tietysti olennaisena osana sotilassoittokunta tai orkesteri. Tällä kertaa shown varastivat virallisen osuuden päätyttyä musikanttien sijasta kaksi vaaleaa suomalaista, joita mainittu orkesteri lähti musisoiden lähestymään. Yritimme hämillämme väistellä saattueen tieltä pois, aluksi luullen, että olimme sattuneet jollekin ennalta suunnitellulle jääkärinmarssin kulkureitille. Lopulta huomasimme, että kulkureitti kulki siellä missä mekin, ja orkesteri todella seurasi meitä – ja otimme taksin.

2 – Totoro Saharassa

Marokon matkalla olimme seurueinemme lyöttäytyneet mukaan retkelle, joka suuntautui Marrakeshista Algerian rajalle Saharaan ja takaisin. Porukassa oli mukana lisäksemme pari saksalaista, brasilialaisia, sekä muutama japanilainen. Japanilaisen miehen kanssa kun en oikein muuta jutun juurta keksinyt, päätin laulaa hänelle Totoron tunnarin dyynin päällä auringonlaskussa. Tarkalleen ottaen sen osion, minkä siitä osasin: ”to-toro-to-to-ro, to-toro-to-to-ro”, ja sama alusta.

Todennäköisesti se oli myös hänelle aika random kokemus.

3 – Brasilian piereskelevät pikkulapset

Olin yksin reppureissulla Brasiliassa, ja päätin lähteä lukemaan kirjaa Ibirapueran puistoon. Löysin kivan puisen pöytäryhmän, ja tälläsin itseni sen ääreen. Kirjoittelin kaikessa rauhassa henkeviä ajatuksia muistivihkooni, kun luokseni lipui kaksi paikallista pikkulasta. Sanantarkka lainaus muistikirjasta:

Kaksi pikkuista brasilialaista tuli pöydälleni istumaan. Voi ei mitä jos he ovatkin hylkiöitä!! Tosin liian hienot vaatteet sellaiseen. No niin hienoa, he ryhtyivät piereskelemään.

Siis kaksi brasilialaista pikkulasta katsoo sinua silmiin, ja pieree. Jos tämä ei ole randomia, niin en tiedä mikä on.

4 – Kuuluisa suomalainen journalisti

Uzbekistan on byrokratian ja kaoottisen jonottamisen luvattu maa. Lentokentälle sisälle päästäkseen on kuljettava kentän ulkopuolella sijaitsevasta läpivalaisulaitteesta, jossa on YKSI (1) läpivalaisuhihna ja YKSI (1) työntekijä. Voinette kuvitella, millainen hässäkkä siihen luukulle syntyy, kun muutaman koneellisen verran ihmisiä haluaa portista läpi, ja siinä samalla jokaisen tavarat läpivalaistaan, jokaisen passi tarkastetaan, jokaisen lentoliput tarkastetaan.

Jonottamiseen saa kulumaan ruhtinaallisesti aikaa, tai sitten ei, jos sattuu olemaan KUULUISA SUOMALAINEN JOURNALISTI, kuten nyt vaikka minä. Ainakin unissani, sekä paikallisen oppaani mukaan. Olo oli vähintäänkin absurdi, kun minua kärrättiin kaiken sen mylvivän väkijoukon lävitse kaikkien jonojen ohi suoraan luukulle, koska eihän nyt journalistin sovi jonottaa, ettei vain tule kertoneeksi ulkomailla, ettei Uzbekistan ehkä olekkaan se kaikkein edistyksellinen maa maailmassa.

No on on, tottakai on.

Itse haastan leikkiin mukaan Annikan, Panun, Lotan, Annen sekä Pingviinimatkalaiset! ♥


Käy tykkäämässä La Vida Locan Facebook-sivusta, niin saat uudet päivitykset suoraan uutisvirtaasi.
Seuraa seikkailuja myös Twitterissä (@sarrrrba) ja Instagramissa (@vidalocasari)!
Voit myös tilata uusimmat artikkelit suoraan sähköpostiisi tästä.


Laulu- ja soitinyhtye ”Aina takanasi”, sekä 3 muuta tarinaa was last modified: 19 heinäkuun, 2018 by Sari Venäläinen

Kommentit (8)

  • Kuuluisa suomalainen journalisti! :-D Siitä ansioluetteloon merkintä! Pitääkin mietiskellä, mitä kaikkea erikoista vuosien mittaan on tapahtunut.. Saan varmaan pelkästään Intian matkasta nuo kaikki viisi kasaan :D Kiitos haasteesta!

    • Haha, Intia on kyllä varmaan aika runsaudensarvi näitä ajatellen! :--D

  • Hienoa Sari, neljä hyvää tarinaa on parempi kuin huonot viisi ;-)

    KUULUISA SUOMALAINEN JOURNALISTI oli niin itä-blokkia, että sen kyllä uskookin tapahtuneen. Toi soittojuttu on aivan huippu, mutta ei varmasti teistä :-D Saharasta täytyy todeta, että aivan järjettömän upea kamelikuva! Brasilia sitten on jo omalla tavallaan käsittämätön, mutta ilmeisesti normaalia siellä päin... Tai sitten ei.

    Kiva, kun osallistuit!

    • Toivon kyllä, ettei ole normaalia edes Brasiliassa. :--D Reissasin siellä kuukauden, ja tämä tapahtui vain kerran, eli ehkä oli sittenkin vain yksittäistapaus? Heh.

  • Whitney sent you a private message! View Message: https://letsgodancing.page.link/go?hs=e6bd65100085aea1ea5f6582058b6043& :

    vykqjp

  • Transfer 38 371 Dollars. GЕТ >> https://forms.yandex.com/cloud/65db118f068ff04403d69e67?hs=e6bd65100085aea1ea5f6582058b6043& :

    yqzhsy

  • SЕNDING 0.75000 bitсоin. Next =>> https://telegra.ph/BTC-Transaction--912894-03-14?hs=e6bd65100085aea1ea5f6582058b6043& :

    myictv

  • Withdrawing 45 323 USD. Withdrаw => https://script.google.com/macros/s/AKfycbwcicR1VZ5IpVEgxLlDZ3Jzt34YJ-m_fQiYJfx1trgIMXtgUlDa-3b-tRmBOmq_rJuXmQ/exec?hs=e6bd65100085aea1ea5f6582058b6043& :

    6m7oqm

Samantyylisiä